Faustin II osan alkukuorot

Faustin II osan alkukuorot.

Kirjoittanut Johann Wolfgang von Goethe
Suom. Aarni Kouta.


Ihana seutu.
Faust kukkanurmella väsyneenä, levottomana,
unta etsivänä leväten.
Henkiparvi leijuvana häilyen, suloisia pikkuolentoja.
Ariel.
Tuulikanteleitten säestämä laulu:
Konsa kaikkialla hohtaa
kukkain sade keväinen,
ihmislasten katseen kohtaa
vihree siunaus kenttien,
silloin keijut sinne rientää,
miss’ on apu tarpehen;
onnettuutta tahtoin lientää
hyvien ja pahojen.
Kun ympäröitte ilmavasti leijuin
tään urhon, tapa on se jaloin keijuin.
Sydämen tuima taisto hillitkää,
pois kilpistäkää tunnon-tuskan nuolet,
sisäinen sulattakaa rinnan jää.
Pois pyyhkikää yön hetkien huolet,
ne lieventäkää, kallistakaa pää
patjoille, jotka viileyttä valaa,
mies sitten kylpyyn viekää Lethen veen,
jäsenten jäykkäin notkeus pian palaa,
kun lepää vain hän päivän koitteeseen.
Ihanin velvollisuus täyttäkää:
taas hälle pyhä valkeus näyttäkää.
Kuoro
yksin, kaksin ja useammat yht’aikaa, vuorotellen ja yhdessä:
Konsa yli vehmaan tienoon
leyhyy ilma lempeä,
sulotuoksuun, usvaan hienoon
kaiken kietoo hämärä,
ikirauhan kuiske kulkee,
tuutii levon sydämeen,
päivän portti hiljaa sulkee
silmät urhon uupuneen.
Yö on tullut, pyhään paloon
puhkee taivaan tähtivyö,
kipinöihin pieniin, valoon
suureen syttyy ylhä yö,
ilman ääret kimaltaen
syviin vesiin kuvastuu,
valtiaana taivaanlaen
loistaa täysi, tumma kuu.
Haihtumistaan hetket haihtuu,
pois on onni, onnettuus,
tilas terveyteen vaihtuu,
kohta koittaa päivä uus.
Laaksot, kummut vihannoivat,
käyvät rauhan siimekseen,
peitoin hopeelaineet loivat
kypsyy heelmäin runsauteen.
Toiveet saavuttaakses tuonne
katso päivän koittohon!
Kevyt kahleittes on luonne:
uni pelkkää usvaa on!
Uskallukses siitä karttuu,
mikä laumaa kammottaa;
ymmärtäin kun toimeen tarttuu,
jalo kaiken aikaan saa.
Suunnaton melu julistaa auringon lähestyvää nousua.
Ariel:
Ulvoo Ilmatarten myrsky!
Hengen-korvaan lyö kuin tyrsky
päivän uuden synnyinhyrsky.
Paasiportit paukkaa, jyskää,
aamun rattaat pyörii, ryskää,
pauhun valo synnyttää!
Rummut räikkyy, torvet raikuu,
silmät vilkkuu, korvat kaikuu,
pakoon, keijut, kiitäkää
hiljaisuuteen kukkain umpuin,
kätköön vuorten, lehväin, kumpuin,
syvemmälle, syvempään;
kuuroks käy, ken kuulee tään.


Lähde: Maailman lyriikkaa: runosuomennoksia. 1922. Aarni Kouta. Otava, Helsinki.