Fanny
Fanny. Kirjoittanut Frans Mikael Franzén |
- Selmalle ennen aina
- mä laulain soitin kanneltain,
- kun povelleni painaa
- hänt’ ystävänä sain.
- Vaan vanhempana sitten
- näin lapsen käyvän templihin.
- Poiss’ maasta kuolevitten
- sen sielu, katsekin.
- Maan pääll’ on taivas varmaan,
- niin luulin, kun mä Selman näin;
- vaan kun näin Fannyn armaan,
- hän mun nost’ ylöspäin.
- Elolla – opin heistä –
- on kauneus kaksinkertainen.
- Niin näyttääpi se meistä;
- vaan yks on alku sen.
- Lähteellä, laakson puolla,
- näen ihanaisen Eedenin:
- kuvaansa Selma tuolla
- hymyillen silmääkin.
- Vaan ylös silmäellen
- mä näen Fannyn vuorella.
- Hän siellä rukoellen,
- seisoopi kirkkaana.
- He yhteen sopii aivan:
- on Selman tytär Fanny tää;
- vaan Fanny saa jo taivaan,
- ja äiti suruun jää.
- Hän vuoren alle istuu
- ja nukkuin unta nähdä saa.
- Kun kaikki täydellistyy,
- niin yks on taivas, maa.
Lähde: Franzén, Frans Mikael 1891: Valikoima Frans Mikael Franzénin runoelmia. Suomentanut Em. Tamminen. Otava, Helsinki.