Evään tuonti.

Kirjoittanut Hilja Tamminen


Aamulla alkavi, iltaan kestää
vaellus ympäri leirin ain.
Vartijat portilla kokevat estää,
ampumis-uhalla pelottain.
Säikkyiskö moista naiset ne urheet;
nääntyvi leirillä rakkaimmat,
siitä on rinnassa huolet ja murheet,
siksi he kaikkea uhmaavat.
Pihalla horjuvat pöhöisin jaloin
ryhmissä vangit nälkäiset,
ruokitut haisevin kalliokaloin,
päivässä kuolee kymmenet.
Kiertävät naiset vankila-alaa.
Omansa sieltä jos nähdä sais,
vaivalla hankittu mytty se salaa
päällitse aidan jo singahtais.
Harmaahapsinen äitikin evään
myös oli laatinut lapselleen.
Katsehen luo aran ylvästelevään
vartijamieheen valkoiseen.
Seisovan huomaa veräjän luona
tyttönsä riutuvakatseisen.
Vartija kääntyy, hetkenä tuona
kiirehti, antimet ojentaen.
Tieltäpä järjestysmies näki heti,
yhteiskunta on vaarassa tää,
hyppäsi luo, käsipuolesta veti
portilta vanhusta säikkyvää.
Vartija rientää avuksi veikon,
muille ei kunniatyötä sois,
riistävi kädestä tyttösen heikon
äitinsä antaman lahjan pois.
Vanhuksen pois lainvalvojat veivät,
tyrmähän hänetkö telkeää?
Vartija taskuunsa sulloi leivät.
Tyttönen portilla nyyhkyttää.


Lähde: Tamminen, Hilja 1923: Vainon ajoilta: runoja. Tampereen työväen sanomalehti o. y., Tampere.