Etsijän taistelu

Etsijän taistelu. Kirjoittanut Eino Pakarinen

Oli yö, niin synkeä syksyn yö,

Tuuli ulvoi, pauhasi myrsky.

Oli peitossa pilvien tähtivyö,

Vain raivosi rannan hyrsky.

Mutt’ rannalla meren myrskyisen

Mies nuori seisovi yksin;

Yli katsovi aallokon hyrskyisen

Niin uhmivin silmäyksin.

Hän katsovi, katsovi pimeyteen –

Nyt puistavi nyrkkiä, huhuu.

On taasen kuin vaipuisi rukoukseen –

Oi kuulkaamme kuinka hän puhuu:

Olin laps’,

Olin laps’,

Olin herttainen –

Oli syömmeni puhdas ja hyvä.

Niin saapui maailma neuvomaan –

Oli oppi sen suuri ja syvä!

Minä ha’in,

Minä ha’in,

Minä harhailin;

Niin, – mitähän siellä mä löysin?

Minä löysin sorron ja mahdin maan,

Joka hallitsi hirttoköysin!

Minä sain,

Minä sain,

Minä kyllin sain –

Vapautta mä kaipasin suurta!

Mä tahdoin tok’ olla parempaa –

Niin, hengen aatelin juurta!

Mä luulin,

Mä luulin,

On onnea tää –

Ei tyyntynyt syömmeni vielä.

Mun kaipasi henkeni jalompaa,

Ei tälläkään tyytynyt tiellä.

Nyt seison,

Nyt seison

Täss’ yksinäin –

En saanut oo lepoa vielä.

Oi, herra myrskyn ja tuulispään,

Älä nyt sitä multa kiellä!

***

Oli tullut aamu jo herttainen;

Oli tyyntynyt, laannut myrsky.

Jo paistoi päivytkin kultainen;

Oli rauennut rannan hyrsky.

Oli tyyntä, tyyntä ja rauhaisaa –

Vain mainingit maihin kuohui.

Oli ilma niin raitista, tuoksuisaa,

Puun oksatkin hiljaa huojui.

Siin’ istui rannalla matkamies;

Ei riehunut enää rinta.

Tapahtui mitä yöllä, sen Herra ties –

Nyt kaikki on rauhaisinta.

Ja on kuten ryhtyisi laulamaan

Koko luonto yhdestä suusta;

Sitä jääpi nyt kulkija kuulemaan,

Mitä kuiskuvi joka puusta:

Herra on laupias, Herra on hyvä,

Armonsa suuri onpi ja syvä!

Häntä me kiitämme, ylistämme aina,

Eikä meitä murehet, eikä huolet paina.

Häneen kun turvaa, hänehen kun luottaa,

Suurimman se riemun, rauhan sulle tuottaa.

Herra on laupias, Herra on hyvä,

Armonsa suuri onpi ja syvä!

Forsmarkissa 18-7 1900.

Lähde: Pakarinen, Eino 1902: Mutkaisilla poluilla. Boman & Karlsson, Hämeenlinna.