Etsiessä

Etsiessä. Kirjoittanut Irene Mendelin

Kaikk’, kaikki antaisin, jos jälleen saisin

Laps’aikan’ uskon varman, vakavan,

Tuon uskon yksinkertaisen ja selvän,

Tuon uskon lempeän ja rauhaisan.

Sill’ oli voima vaikka vuoret siirtää

Ja voima oli taivaat aukomaan.

Oi »Isä meidän» saattoi lapsen mielen

Luo iki-isän valon valkamaan.

Kaikk’, kaikki antaisin, jos jälleen saisin

Laps’aikan’ uskon varman, vakavan;

Mut mailman rannalla mä, tyttö raukka,

Jo aikaa sitten sain sen hukkahan.

Nyt on niin ilotonta elämäni,

Nyt on niin hämärää mun sielussain;

Kaikk’, kaikk’ on mennyt: usko, toivo, rauha –

Nyt eloni on etsimistä vain.

Mik’ ompi Jumala? – niin kysyn koito –

Hän onko henki, järki, kaikkeus?

Henk’ onko ääretön ja täydellinen,

Korkeinko hyvä, totuus, valkeus? –

Niin on hän – sit’ ei kenkään voine kieltää;

Mut mistä hänet löydän, käsitän?

Maailmat kaikk’ on hänen tekoansa

Ja teoistaanhan tuntee tekijän.

Hänestä kertoo meret, manterehet,

Hänestä avaruuskin ääretön,

Hänestä kertoo myrsky kiiriessään

Ja illan tyyni, tuike tähtivyön.

Hän kaikkialla on ja kaikkialle

Leimansa painaa, suuruuttansa suo!

Mik’ ompi ihmislapsi, jotta voisi

Kohota hengen täydellisen luo?

Mik’ ompi ihmislapsi? – Tomu, tuhka

Ja maaksi maatuvainen on hän vaan.

Mik’ ompi ihmissielu – ihmishenki?

Se Jumalasta ompi alkuaan.

Se osa henkeä on ääretöntä,

Osanen mailman kaikkisuutta on,

Ja senvuoks’ ikävöi ja vaiteloi se

Ja haluns’ ompi ikivalohon.

Niin ikävöi sa, sieluni, ja etsi

Tuot’ ääretöntä alkuhenkeä! –

Tuo hämäryys, mi hänet sulta peittää,

Se ehkä kerran poistuu, hälviää,

Ja sijaan sen saa kirkkaus, ja usko –

Varmempi lapsuutesi uskoa –

On tähden kirkkaan lailla Isän luokse

Sun kuolon kolkon kautta johtava.

Lähde: Irene 1893: Koivikossa. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.