Etäiselle ystävälle

Etäiselle ystävälle. Runosikermä. Kirjoittanut Alois Jeitteles

Runosikermän saksankielinen alkuteos on An die ferne Geliebte.

1. Lemmen valitus.

Kukkulalla seison, katson

maahan mielen tenhotun,

unten nuorten auermaahan,

mistä, armas, löysin sun.

Loitos saimme toisistamme,

välillämme vuoret, veet,

tuolla puolen rauha, onni,

täällä murhe, kyyneleet.

Ah, et nää sa silmäystä

luokses kaihoin entävää,

kuule et sa huokausta,

taivaan tyhjyyteen mi jää.

Mistä lemmen viesti vieno?

Sanan eikö saattajaa?

Laulaa tahdon, laulut laulan,

jotka vaivan vaikertaa.

Sillä lemmen äänen tieltä

katoo aika, paikkakin,

voittaa rakkaus rinnan puhtaan,

minkä vihki kyynelin.

2. Lemmen kaiho.

Missä vuorien on

sini loppumaton,

olla ken vois!

Missä auringon tie

yli usmien vie,

siellä ken ois!

Laakson rauhallisen

sieltä etsisin sen,

lohdun mi tois.

Tyynnä vaan puro soi,

kukka vait unelmoi,

siellä ken ois!

Metsän uumenihin

lemmen huolenakin

hukkuisi pois.

Illat näin ikävöin.

Luona päivin ja öin

armas jos ois!

3. Lemmen tervehdykset.

Purret nopsat taivon alla,

pieni, vilkas virran vuo,

tuhat multa kantakaatte

tervehdystä kullan luo.

Pilvi, jos näät kullan käyvän

vitkaan laakson vieremää,

kangastellos kaunihisti

hälle kauko-ystävää.

Seisahtuisko lehdon luokse,

nyt jo syksyn ruhtoman,

lintu, laula kohtaloni,

kerro tuska kaipaavan.

Kanna leuto länsituuli

lemmitylle huokaus,

hiipiväinen yöhön niinkuin

päivän viime riutumus.

Kuiski, virta, kullalleni

lemmen pyhän pyytehet,

heijastellos, heljä laine,

kaikki kaihon kyynelet!

4. Lemmen viesti.

Pilvi pieni taivon alla

sun, oi armas, nähdä saa,

ilman lintu lentäväinen –

ah, ma myötä ottakaa!

Leikkivä on länsituuli

kullan sulkku-suortuvin,

kullan povin, kullan poskin

ah, jos myötä leikkisin!

Kiirehesti luokses kiitää

kukkulalta virran vuo,

kuvan jos näät kullastani,

nopsaan tänne nouda tuo!

5. Lemmen murhe.

Taas kukkivat kentät, on toukojen kuu,

kevättuulessa vienossa keinuvi puu,

puro tietänsä riemuiten pauhaa.

Kotiräystähän pääsky jo saapunut on;

vie kultansa morsiuskammiohon,

pesä täynnä on rakkautta, rauhaa.

Moni pehmeä korsi jo koottuna lie,

monen untuvan morsiusvuoteeksi vie,

monen lämmöksi pienten hän laittaa.

Nyt on sija siellä jo miekkosien;

suvi yhtehen saa, suvi liittävi sen,

mikä lempii ja talvi min taittaa.

Taas kukkivat kentät, on toukojen kuu,

kevättuulessa vienossa keinuvi puu,

ma yksin en talvea voita.

Mikä lempivi vaan, suvi liittävi sen,

mut meidän on lempemme hallahinen,

kevät meille ei konsana koita.

6. Omistus.

Ota, oi, nää virret vienot

sulle, armas, laulamain!

Laula illoin joskus niitä,

luonas luuttu soipa vain.

Koska vaipuu illan rusko

kohti selkää siintävää,

hehkuu yöstä himmeästä

kaukokukkuloiden jää,

ja sa laulat, min ma lauloin,

minkä rinta täysi soi,

virret, taiteen tahkomatta,

jotka lemmen kaiho loi,

silloin laulun tenhon tieltä

aukee teljet, aidatkin,

voittaa rakkaus rinnan puhtaan,

minkä vihki kyynelin.

Lähde: Leino, Eino 1913 [1908]: Maailman kannel. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.