Esperanton peruskirja/Esipuhe

Esperanton peruskirja Esipuhe Kirjoittanut L. L. Zamenhof

Kielioppi

Käännös: Wikiaineisto.

Jotta kansainvälinen kieli voisi kehittyä säännönmukaisesti ja jotta sillä olisi täysi varmuus siitä, ettei kieli tule koskaan romahtamaan ja ettei mikään kielen tulevien ystävien ottama varomaton askel tuhoa sen menneiden ystävien työtä, on ennen kaikkea erittäin tärkeää, että on olemassa selvästi määritelty, kenenkään koskemattomissa ja muuttamattomissa oleva kielen Perusta. Silloin, kun kielemme on tärkeimpien valtioiden hallitusten hyväksymä, ja kun kaikki nämä hallitukset erityisen lain voimalla takaavat Esperanton elämän ja käytön jatkumisen sekä täyden turvan kaikkea henkilökohtaisia kiistoja ja oikkuja vastaan, silloin voi noiden hallitusten yhteisymmärryksessä valitsema valtuutettu komitea saada oikeuden tehdä kielen perustaan yhdellä kertaa pysyvästi kaikki halutut muutokset, jos muutokset vaikuttavat tarpeellisilta; mutta siihen asti Esperanton perustan pitää pysyä ehdottoman muuttumattomana, sillä perustan ankara koskemattomuus on tärkein syy tähänastiselle kehityksellemme ja tärkein ehto tulevalle jatkuvalle ja rauhanomaiselle kehittymisellemme. Kenelläkään henkilöllä eikä millään yhteisöllä ei saa olla oikeutta tehdä mielivaltaisesti pienintäkään muutosta Perustaamme! Tämä erittäin tärkeä periaate on esperantistien pidettävä aina mielessä ja heidän on aktiivisesti taisteltava tähän periaatteeseen kajoamista vastaan, sillä loppumme on lähellä silloin kun luovumme tästä periaatteesta.

Kaikkien esperantistien pitkäaikaisella hiljaisella suostumuksella seuraavia kolmea teosta on pidettävä Esperanton perustana: 1) 16-osainen kielioppi; 2) «Yleismaailmallinen sanasto»; 3) «Harjoituskirja». Näitä kolmea teosta Esperanton tekijä piti aina lakeina itselleen, eikä hän monista kiusauksista huolimatta koskaan sallinut itselleen (ainakaan tietoisesti) pienintäkään rikettä näitä sääntöjä vastaan. Hän toivoo, että asiamme tähden myös kaikki muut esperantistit tulevat aina pitämään näitä kolmea teosta Esperanton ainoana määräävänä ja koskemattomana perustana.

Jotta mikään valtakunta voisi olla voimakas ja menestyvä ja jotta se voisi kehittyä terveellä tavalla, on jokaisen kansalaisen tiedettävä, ettei hän koskaan ole riippuvainen kenenkään yksittäisen henkilön mielivallasta, vaan että hänen on aina noudatettava ainoastaan maansa selkeitä, tarkasti määriteltyjä perustavia lakeja, jotka koskevat yhtä lailla hallitsijoita kuin hallittaviakin, ja joihin kenelläkään ei ole oikeutta tehdä mielivaltaisia muutoksia tai lisäyksiä. Samoin asiamme etenemiselle on tarpeen, että jokaisella esperantistilla on täysi varmuus siitä, ettei häntä koskevien lakien säätäjä ole yksittäinen henkilö, vaan tietty tarkoin määritelty teos. Näin ollen, jotta kaikille väärinkäsityksille ja kiistoille saataisiin loppu, ja jotta jokainen esperantisti tietäisi täysin selvästi, mihin hänen on kaikissa kysymyksissä tukeuduttava, esperanton luoja päätti julkaista yhden kirjan muodossa kolme teosta, jotka ovat kaikkien esperantistien hiljaisella hyväksynnällä jo pitkään muodostaneet esperanton perustan. Hän pyytää, etteivät kaikkien esperantistien katseet kohdistuisi häneen itseensä, vaan tähän kirjaan. Kunnes jokin kaikkien hyväksymä ja kiistämätön instituutio päättää toisin, kaikkea tähän kirjaan kirjoitettua on pidettävä pakollisena kaikille; kaikkea, mikä on tätä kirjaa vastaan, on pidettävä huonona, vaikka se olisi lähtöisin esperanton luojan itsensä kynästä. Vain yllä mainitut, Esperanton peruskirjassa julkaistut kolme teosta ovat luonteeltaan virallisia; kaikki muu, mitä olen kirjoittanut ja tulen kirjoittamaan, kaikki neuvoni, korjaukseni, hyväksymiseni jne. ovat vain yksityisiä teoksia, joita esperantistit – jos kokevat sen tarpeelliseksi asiamme yhtenäisyydelle – voivat käyttää mallina, mutta ei pakollisena sääntönä.

Koska tässä kirjassa esitellyt kolme teosta ovat luonteeltaan kielen perusta, niiden tulee ennen kaikkea pysyä koskemattomina. Siksi lukijoiden ei pidä ihmetellä, jos he löytävät joidenkin tässä kirjassa esiintyvien sanojen käännöksissä (erityisesti englanninkielisessä osassa) täysin korjaamatta kaikki samat virheet kuin «Yleismaailmallisen sanaston» ensimmäisessä painoksessa. Olen sallinut itseni korjata ainoastaan painovirheitä; jos jokin sana on käännetty kömpelösti tai virheellisesti, olen jättänyt sen tähän kirjaan täysin muuttumattomana. Jos haluaisin korjata jotakin, se tarkoittaisi aina muutosta, joka voisi aiheuttaa kiistoja ja jota ei voida perusteoksessa suvaita. Kielen perustan on säilyttävä täysin koskemattomana jopa kaikkine virheineen. Tietyn sanan kansallisesta käännöksestä löytyvä virhe ei aiheuta suurta haittaa, koska jokaisen sanan todellinen merkitys selviää helposti vertaamalla saman tekstin muunkielisiä käännöksiä. Paljon suurempi vaara aiheutuisi tietyn sanan käännöksen vaihtamisesta, sillä täyden koskemattomuutensa menetettyään teos menettäisi erittäin tärkeän dogmaattisen, perustavan luonteensa. Löytäessään yhdestä painoksesta eri käännöksen kuin toisesta käyttäjä ei voisi olla varma, ettei huomenna tehdä jotakin toista muutosta, mikä merkitsisi hänen luottamuksensa ja tukensa menettämistä. Kaikille, jotka osoittavat minulle virheellisesti käännetyn ilmauksen Peruskirjassa, vastaan rauhallisesti: kyllä, se on virhe, mutta sen on säilyttävä muuttumattomana, sillä se kuuluu perustavaan dokumenttiin, johon kenelläkään ei ole oikeutta tehdä muutoksia.

«Esperanton peruskirjaa» ei tule pitää parhaana esperanton oppikirjana tai sanastona. Ei suinkaan! Niille, jotka haluavat oppia kielen täydellisesti, suosittelen erilaisia parempia ja kattavampia oppikirjoja ja sanastoja, joita julkaisevat ammattitaitoisemmat ystävämme jokaiselle kansalle erikseen ja joista tärkeimmät julkaistaan erittäin huolellisesti henkilökohtaisella valvonnallani ja avustuksellani. «Esperanton peruskirjan» pitää kuitenkin löytyä jokaisen hyvän esperantistin käsistä opastavana dokumenttina, jotta hän oppisi hyvin ja muistaisi jatkuvasti, mikä kielessämme on virallista ja koskematonta – jotta hän voisi aina tunnistaa viralliset sanat ja säännöt, jotka kuuluvat jokaiseen esperanton oppikirjaan, niistä sanoista ja säännöistä joita suosittelen yksityishenkilönä. Jälkimmäisiä eivät kaikki esperantistit välttämättä tunne eivätkä ne ole välttämättä kaikkien hyväksymiä. «Esperanton peruskirjan» on oltava jokaisen esperantistin käsissä pysyvänä ohjaimena, joka estää häntä harhautumasta yhtenäisyyden tieltä.

Olen sanonut, että kielemme perustan on säilyttävä täysin muuttumattomana, vaikka meistä näyttäisi, että jokin kohta on epäilemättä väärä. Tämä voi antaa vaikutelman, että kielemme tulee aina pysymään joustamattomana eikä tule koskaan kehittymään... Ei suinkaan! Perustan ankarasta koskemattomuudesta huolimatta kielellämme on täysi mahdollisuus paitsi rikastua, myös jatkuvasti parantua. Perustan koskemattomuus vain takaa meille jatkuvasti, ettei tämä kehitys tapahdu mielivaltaisuuden, keskinäisen kinastelun ja tuhoavan rikkomisen ja muuttamisen kautta, eikä tavalla, joka mitätöisi tähänastisen kirjallisuutemme, vaan luonnollista tietä, turvallisesti ja ilman sekaannuksia. Tulen puhumaan tästä aiheesta tarkemmin Boulognen kongressissa; sanon tässä vain muutamia sanoja, jotta mielipiteeni ei vaikuttaisi liian paradoksaaliselta:

1) Voimme jo nyt rikastaa kieltä uusilla sanoilla, niiden henkilöiden neuvomana joita pidetään kielemme vaikutusvaltaisimpina edustajina, ja huolehtien siitä, että kaikki käyttävät näitä sanoja samassa muodossa; näiden sanojen on oltava kuitenkin vain suosituksia, ei määräyksiä. Niiden käytön pitää rajoittua kirjallisuuteen, mutta kirjeenvaihtoon tuntemattomien henkilöiden kanssa on hyvä pyrkiä aina käyttämään vain «Peruskirjassa» määriteltyjä sanoja, sillä vain näistä sanoista voimme olla varmoja, että vastaanottaja löytää ne välttämättä sanakirjastaan. Vasta myöhemmin, kun suurin osa uusista sanoista on jo täysin kypsiä, voi valtuutettu instituutio lisätä ne viralliseen sanastoon liitteenä.

2) Jos jokin valtuutettu keskusinstituutio päättää, että jokin sana tai sääntö kielessämme on liian sopimaton, se ei saa poistaa tai muuttaa kyseistä muotoa, vaan ainoastaan ehdottaa uutta muotoa, jota se suosittelee käytettäväksi yhdessä vanhan muodon kanssa. Aikaa myöten uusi muoto voi korvata vanhan muodon, ja vanhasta muodosta tulee arkaismi, joita näkee jokaisessa luonnollisessa kielessä. Mutta, koska ne muodostavat osan kielen perustasta, näitä arkaismeja ei koskaan hylätä, vaan ne esitetään kaikissa oppikirjoissa ja sanastoissa yhdessä uusien muotojen kanssa, ja sillä tavoin meillä on varmuus siitä, etteivät suurimmatkaan kehitysaskeleet koskaan riko esperanton yhtenäisyyttä ja etteivät varhaisimmatkaan esperantonkieliset teokset koskaan menetä arvoaan ja ymmärrettävyyttään tuleville sukupolville.

Olen näyttänyt periaatteessa, millä tavalla kielen perustan ankara koskemattomuus säilyttää kielemme yhtenäisyyden, estämättä kuitenkaan kieltä rikastumasta ja täydentymästä. Käytännössä meidän on kuitenkin (jo useita kertoja selitetyistä syistä) oltava erittäin varovaisia kaiken kielen «täydentämisen» kanssa: a) sitä ei tule tehdä kevytmielisesti, vaan ainoastaan tapauksissa joissa se on välttämätöntä; b) sitä ei voi tehdä yksittäinen henkilö, vaan (harkinnan jälkeen) ainoastaan keskusinstituutio, jolla kiistämätön auktoriteetti kaikkia esperantisteja kohtaan.

Lopetan näihin sanoihin:

1. asiamme yhtenäisyyden vuoksi jokaisen hyvän esperantistin on ennen kaikkea tunnettava kielemme perusta;

2. kielemme perustan on aina säilyttävä koskemattomana;

3. kunnes valtuutettu keskusinstituutio päättää laajentaa (ei koskaan muuttaa!) tähänastista peruskirjaa virallistamalla uusia sanoja tai sääntöjä, kaikki, mitä ei löydy «Esperanton peruskirjasta», on ymmärrettävä suosituksiksi, ei määrääviksi säännöiksi.

Ajatukset, joita esitin yllä Esperanton peruskirjasta, ovat tällä hetkellä ainoastaan henkilökohtainen mielipiteeni. Lain voiman ne saavat vain siinä tapauksessa, että ne hyväksytään esperantistien ensimmäisessä kansainvälisessä kongressissa, jossa tämä teos esipuheineen tullaan esittelemään.

L. Zamenhof.

Varsova, heinäkuu 1905.