Esitelmä

Esitelmä Kirjoittanut Minna Canth

jonka Rouva Minna Canth piti viime sunnuntai-iltana Raittius-seuran tee-illassa, oli näin kuuluva:

Arvoisat Kansalaiset! Yksityisten ja kansojen elämässä on aikoja jolloin vastoinkäymiset ja koettelemukset heitä kohtaavat. Ne ajat ovat hiljaisen tutkimisen aikoja, ne vaativat kärsivällisyyttä ja kestävyyttä. Silloin tulee luoda katse syvälle omaan elämään, tutkia missä määrässä itse on syynä vastoinkäymisiin, taikka ainakin siihen, että kovan onnen päiviä ei oikein tahdo jaksaa kantaa. Myötäkäymisen aikana saa ihminen suurta itseluottamusta eikä huomaa vikojaan helposti. Koettelemuksen aikana puutteellisuudet tulevat paremmin esiin. Sitä varten huolet ja murheet ovat meille tarpeelliset, sitä varten tulee meidän kiittää Jumalaa ehkä enemmän niistä vaikeuksista, joita hän meille lähettää, kuin onnen ja menestyksen hetkistä. Sillä jos me oikein käytämme koettelemuksen aikaa, niin voimamme, kärsivällisyytemme kasvaa ja sydämmemme jalostuu. Olemme saaneet silloin suuren voiton sielullemme ja koettelemukset ovat tuottaneet meille enemmän siunausta kuin onni ja menestys.

Ajatelkaamme, tutkikaamme itseämme. Edelliset ajat olivat aineellisessa suhteessa hyviä aikoja. Käytimmekö niitä oikein? Hallitsimmeko silloin varallisuuttamme niin, että sen kautta saimme tukea näille nyt tulleille huonoille ajoille? Valitettavasti ei! Rahat, jotka helposti tulivat, saivat helposti mennä. Nyt valitetaan ja huudetaan siihen sijaan, kuin pitäisi nöyrästi huomata, missä suuressa määrässä itse on syynä kohtalon kovuuteen ja vakavasti pyrkisi parannukseen. Elkäämme kammotko totuutta, vaan katsokaamme sitä suoraan ja vapaasti vasten silmiä.

On sanottu, että köyhyys nykyään on suurin Savossa. On myöskin sanottu, että Savolaiset ovat itse siihen syynä; että he ovat veltompia ja enemmän välinpitämättömiä kuin pohjolaiset tai hämäläiset. Savolaiset puolustavat itseään sillä, että luonto täällä on kovempi, kulkuneuvot huonommat, jonka ohessa ihmiset myöskin asuvat liian erillään ja niinmuodoin puuttuvat sitä kehitystä, jonka yhdyselämä aina myötänsä tuo. Tunnustaen kaiken tämän todeksi, tahtoisin kuitenkin etsiä vielä syvempiä syitä näihin epäkohtiin. Ne ovat vanhat, juurtuneet synnit, jotka kansan luonteen Savossa ovat turmelleet, vanhat juurtuneet synnit, jotka perintönä menevät isästä poikaan, äidistä tyttäreen, jotka mädättävät hyvän siemenen, ennenkuin se itää ehtii. Nämä savolaisten perisynnit ovat: laiskuus ja epärehellisyys. Laiskuuteen ehkä kyllä on suurena syynä joku omituisuus ruumiin rakennuksessa, ehkä myöskin liian vahva ja vaikeasti sulava ruoka, sillä niinkuin tiedämme ovat kalakukot ja rieskat Savolaisten lempiruoka. Savolaisten ylensyöminen on tullutkin sanan parreksi yli maan. ”Savolainen pulloposki, syöpi puuron leivän kanssa, meriläinen, mekkotakki syöpi liemenkin leivättä.” Ehkä on vielä ilmanalakin syynä tähän yleisesti valitettuun velttouteen, ja viimein aivan varmasti edellämainittu yhteiselämän puute. Nämä haitat eivät kumminkaan ole sitä laatua, ettei niitä hyvällä tahdolla ja voimain ponnistuksella kävisi voittaminen. Rautatien kautta kulkuneuvot täällä paranevat, liike tulee vilkkaammaksi. Yksi ja toinen käy katsomassa maailmaa kotinurkkien ulkopuolellakin, näkee siellä paljon hyvää, jota sitten palattuaan ottaa varteen, kertoo ja neuvoo naapurillensakin. Vireämpi toimeliaisuus sen kautta syntyy, ja tuo veltto välinpitämättömyys, tuo puolikuollut sieluntila, joka täällä nyt elämän voimia laimentaa, vähitellen haihtuu, katoo kuin usva aamuauringon lämmittävien säteiden valossa. Kun vireyttä, tointa ja elämää syntyy, ei ruumiskaan enää niin suurta veroa vaadi; vähemmällä ruualla, vähemmällä unella tullaan toimeen. Ihmiset kun enemmän liikkuvat, enemmän näkevät maailmaa, enemmän tulevat toistensa yhteyteen rupeavat kilvoittelemaan keskenänsä; toinen ei tahdo olla toista jäljellä, koettaa päästä rinnalle, tai ehkäpä edelle. Nain parannuksia tehdään ja edistys ottaa pitkiä askeleita, näin toivoakseni Savon autiot salomaat muuttuvat viljaviksi vainioiksi, eikä enää nälkää kärsi toinen osa kansasta silla välin kuin toinen liiankin herkullisesti elää.

Vaikeampi sekä selittää että parantaa on tuo toinen perisynti Savossa, nim. luonteen epärehellisyys. Luulen, että sen juuret ulottuvat syvälle; luulen että se perustuu ja saa alkunsa kotivarkaudesta, joka valitettavasti on täällä aivan yleinen, jota ei minäkään pahana pidetä, ja jota ei katsota rangaistusta ansainneeksi. Valhe, petos ja varkaus, joka näin kodissa vallitsee, vaikuttaa jo aikaiseen lapsiin, tukahduttaen heissä oikeuden ja totuuden tunteen. Ihminen taas, jonka toimintaa ja elämää ei oikeuden ja totuuden tunne ohjaa, on epäluotettava kaikessa. Ei hän pysy sanassaan, eikä velvollisuuksiaan täytä. Eikä hän koskaan saa sitä luonteen lujuutta, sitä voimaa siveelliseen kehittymiseen, joka voitetaan ainoastaan itsensä kieltämisen kautta oikeuden ja totuuden puolesta. Annettakoon itsekkäisten vaikuttimien ohjata tekojamme ja me vajoomme oman edun, oman voiton ja oman kunnian etsimiseen, takerrumme siihen, emmekä jaksa ylemmäksi nousta. On ihmetelty, miksi ei Savo ole antanut Suomelle ainoatakaan suurta miestä. Eikö tähän syytä tiedetä? Savo ei ole antanut Suomelle ainoatakaan suurta miestä siitä syystä, että Savon kansalta puuttuu luonteen jäntevyyttä, luonteen lujuutta. Savon kansalta puuttuu oikeuden ja totuuden tuntoa. Poistakaamme kotivarkaus, vihatkaamme, vainotkaamme epärehellisyyttä, missä ikinä se ilmestyy, karkoittakaamme kauas pois keskuudestamme kaikenlaiset viekkaudet ja vääryydet. Silloin varmaan tulee aika, jolloin Savon vuoro on antaa Suomelle suuria miehiä. Silloin ei meitä enää muu Suomi pysty moittimaan laiskuudesta ja vetelyydestä. Silloin ehkä vielä se ihme nähdään, että Savon kansa käy edellä ja näyttää tietä; sillä kun haitat ovat poistetut, puhkeavat vapaasti ne runollisuuden ja syvän ajattelemisen lähteet, joilla luonto ehdottomasti on Savon kansaa lahjoittanut suuremmassa määrässä kuin muita tässä armaassa Suomen maassa.

Ei tiedä vaikka silloin vasta toteutuisi nuo pohjolaisen runoilijan ennustus-sanat:

”Ja silloin laulus synnyinmaa

Korkeemmnn kaiun saa”.

Lähde: Tapio 24.3.1886.