Esi-isäin muistolle Pohjois-Karjalassa

Esi-isäin muistolle Pohjois-Karjalassa. Kirjoittanut Eino Pakarinen

On meillä vaarat ja seljänteet,

on meillä kosket ja selkäveet,

on kaukaa siintävät sinisalot

ja vaarain rinteillä kotitalot,

on meillä rakkaus omaan tupaan,

vain yksin luotamme omaan lupaan

ja omaan käteen ja tapparaan,

se nousee, iskee, jos Karjalaan

taas ryssä ryntäisi, isäin lailla

me taisteleisimme näillä mailla.

Ei ollut milloin, ei koskaan saa

olla orjana meidän maa.

On meillä muistot, mi velvoittaa,

on hurmein kasteltu vaarain maa,

on kodin paikalta noussut sauhu

ja salopirteissä piillyt kauhu,

on saatu tyytyä pettupalaan,

on yössä yhdytty verivalaan:

Ei jäädä anneta Karjalaan

me koskaan miehien vieraan maan,

jos tulla tohti ken, sen me lyömme,

me kynnön heitämme, arkityömme.

Ei ollut milloin, ei koskaan saa

olla orjana meidän maa.

On meillä laulut ja kanteleet,

ne kauan sitten on kaikuneet,

on oma kielemme, omat tavat,

ne työstä menneitten muistuttavat,

ja kotikuusemme meille haastaa:

Te ette vierahan anna raastaa,

mi teille kuuluu ja Karjalaan,

on olennaisinta vaarain maan,

jos paljon oottekin ollut vailla,

on vapaus versonut teidän mailla.

Ei ollut milloin, ei koskaan saa

olla orjana meidän maa.

On meillä taistelutantereet,

ne isäin työt ovat kruunanneet,

ne kertoo vieläkin urhein töistä,

ne kuiskii kylmistä pakkasöistä,

kun taatot taisteli, hurme juoksi

tään rakkaan Karjalan kalliin vuoksi

ja vuoksi nousevan polven uuden,

mi vastuun kantavi vastaisuuden.

Ei koskaan Karjalan laulumailla

me taattoin kuntoa olla vailla.

Ei ollut milloin, ei koskaan saa

olla orjana meidän maa.

1928.

Lähde: Pakarinen, Eino 1928: Sarkatakissa: säkeitä vapaudelle ja isänmaalle. Suojeluskuntain kustannus osakeyhtiö, Helsinki.