Erik XIV Kaarinalleen
| Erik XIV Kaarinalleen. Kirjoittanut Hilja Pärssinen |
1.
muokkaa- Ma olen paljas, ryöstetty
- ja syösty kurjuuteen.
- Sun sain, ah saituri ei niin
- lie rikas aarteineen,
- kuin olen. Nyt mä ymmärrän
- kotoisen onnen sen,
- jot en mä ennen tuntenut
- loistossa salien.
- Nyt onnen sen mä omistan,
- kun Sinut vain mä saan.
- On soppi ahdas rakkahin,
- kun kanssasi sen jaan.
- Ja valtakunnat, kruununi
- ilolla unhoitan,
- kun sydämes, sun sydämes
- poveeni painallan.
- Mun Kaarinani kaunoinen
- sun sain. Ja mainehen
- sun kuninkaanas saavutan
- ma kuolemattoman.
2.
muokkaa- Lie herjat mua häväisseet,
- tok’ parhainta ei taitaneet
- tuhota multa: sydäntäs
- ja suurta lempeäs.
- Lie telkäneet mun vankilaan,
- mut lempeän ei kuitenkaan
- ijäti sulle hehkuvaa
- he taida sammuttaa.
3.
muokkaa- Kalvaessa kaihon piinan
- katsoin Aurajoen vanaa.
- Liehuvan näin valkoliinan,
- tuuli kuiski tuhat sanaa.
- Katsoin Kaarinani purtta.
- Itkin. Mieleen muistui veli,
- tunnoton tuo verihurtta,
- joka meidät eroitteli.
- Kirottu hän kerroin kolmin,
- upotkoon jo hämäryyteen!
- Kera jumalien solmin
- liiton täytteeks’ pyhän pyyteen.
- Thor ja Odin avuks tulkaa,
- päästäjiksi paulojeni.
- Ojentakaa kortta, sulkaa
- yli virran mennäkseni.
- Nähkää, viittoo käsi hennoin.
- Itkuun heltyy pilviparras.
- – En voi kiitää ilmalennoin,
- houretta vain toive harras.
4.
muokkaa- Kuutar, kulkija yön, joka vaunujas taiten
- ohjaat, Kaarinan luo nopsaan retki jo tee.
- Ullakkohuoneessaan polo valvovi kaiten,
- kaihtimet syrjään vie, sinehen silmäelee.
- Kuutar kulkija yön, hae ikkuna loitto,
- lempein katsannoin katsele kalleintain.
- Tähdet siintelevät, soi sfäärien soitto.
- Tervehdykseni vie sävelin, lauluin vain!
- Kuutar, luokseen käy, sulokutreja koskein
- hyväile armastain. Vyö hopeainen luo
- ylleen. Suutele huulia, väreitä poskein,
- kuiskaa kaihoni tää, tuska mi unta ei suo!
Lähde: Liinamaa-Pärssinen, Hilja 1923: Jälleen vapaana: runoja. Työväen Sanomalehti Osakeyhtiö, Helsinki.