Eräs lähetystö
| Eräs lähetystö. (Suom. Työmiehelle). Kirjoittanut Luis Taboada |
| Taboada on yksi Espanjaa enin suosituista kirjailijoista. Varsinkin ovat saaneet hänen satiirinsa suosiota. |
Melkein joka päivä tapaan kadulla puoli tusinaa kunnollisesti puettuja ihmisiä, jotka pysähtyvät jokaisen myymälän ikkunan eteen ja silloin tällöin töksähtelevät vastaan tulijoitten kanssa yhteen.
Nuo ihmiset kuuluvat eri lähetystöihin, joita lähetetään Madridiin kaupungista H. tai kylästä P. tai piiristä V. Lähetystöjen tehtävänä on neuvotella hallituksen kanssa kunkin paikkakunnan tarpeista. Siitä hetkestä asti jolloin lähetystö on saapunut Madridiin, ei sen jäsenillä ole ollut yhtään rauhaa.
Taas on täällä erään kaupungin lähetystö, jonka tarkoitus on vastustaa sotaministeriä muurin rakentamisessa kasarmin eteen ja tehdä vastalause siitä kaupungin tulitikkutehtaalle, että laatikoissa ei ole kuin 70 tulitikkua sekä myöskin rahaministeriä vastaan on vastalause tehtävä, koska hän tahtoo kansalaisille lisätä veroja.
Lähetystö on varustettu runsassanaisilla valtakirjoilla ja sen puheenjohtaja luulee, ”ettei hallitus tällä kertaa pääse mihinkään.”
Ensi tehtävänä lähetystön herroilla kaupunkiin saavuttuaan oli huokean majapaikan etsiminen. Siellä he nyt asuvat yhteensullottuina kuten sillit tynnyrissä ja pesevät aamulla naamansa kaikki samassa pesuastiassa. Lähetystö on jo majaillut kaupungissa kahdeksan päivää, mutta ainoastaan kerran onnistunut pääsemään ministerin puheille.
Tuo sattui ministerin työhuoneessa.
– Me olemme lähetystö Villasofasta, alkoi puheenjohtaja.
– Arvoisat herrat! vastasi kuninkaan neuvonantaja.
– Me olemme hallituksen ystäviä ja liittolaisia.
– Minä olen hyvin iloinen saadessani nähdä teidät.
– Viime vaaleissa täytimme velvollisuutemme ja äänestimme hallituksen ehdokkaita.
– Oivallista.
– Olemme tulleet tänne pannaksemme vastalauseen.
Samassa tuli sisään vahtimestari tuoden hyvin tärkeän kirjeen.
– Teidän luvallanne, sanoi tuo suuri kuninkaan neuvonantaja, alkaen lukea kirjettä.
Lähetystö vetäytyi takasin jääden seinää vasten seisomaan voimia kootakseen.
Luettuaan kirjeen sanoi ministeri kovalla äänellä:
– Suokaa anteeksi että keskeytän teidät, mutta on kysymys hyvin tärkeästä tehtävästä.
– Ei teidän ylhäisyytenne tarvitse pyytää anteeksi, vastasi lähetystön puheenjohtaja hyvin juhlallisesti.
– Herra ministeri, jatkoi hän, matkamme tarkoitus on tehdä vastalause hallituksen toimenpidettä vastaan, että...
Ministeri, joka sillä aikaa oli painanut erästä nappia, tekee kädellään merkin että puheenjohtaja keskeyttäisi puheensa ja sanoo sisään astuvalle vahtimestarille:
– Pyydä hra Cashetaa kaivosdepartementista astumaan sisään.
Vahtimestari kumartaa ja menee.
– Minä sanoin, jatkaa lähetystön puheenjohtaja, että me tahdomme tehdä vastalauseen.
Mutta hän ei ehtinytkään muuta sanoa, kun Casheta syöksyy sisään ja huutaa:
– Teidän ylhäisyytenne on kutsunut minua.
– Niin, sanoi tämä. Viekää tervehdykseni Englannin lähettiläälle ja sanokaa että Arigon kaivoskysymys on järjestetty.
Sitten kääntyi hän taas Villasofan lähetystöön:
– Jatkakaa, minä pyydän!
Tukalaan tehtävään joutunut lähetystön puheenjohtaja oli aikeissa taas alottaa puheensa, kun eräs pieni olento, mustapukuinen, astui sisään.
Kun ministeri huomasi hänet, riensi hän miestä vastaan kädet levällään.
– Rakas markiisi!
Villasofan lähetystön jäsenet katselivat vaieten toisiinsa. Ministeri tarttui hänen kainaloonsa, vei hänet nojatuoliin ja sanoi iloisena:
– No, kuinkas huristaa? Kertokaas minulle! Onko donna Rivadrella paennut kreivi Faldellin kanssa.
Nyt ymmärsivät Villasofan herrat, että ministerillä ja markiisilla oli tärkeitä asioita keskusteltavana. He alkoivat sentähden rykiä lähteäkseen.
– Joko herrat lähtevät? kysyi ministeri. Hyvä, minun täytyykin neuvotella tämän herran kanssa. Mutta huomenna odotan teitä varmasti.
Seuraavana päivänä tuli Villasofan lähetystö ministeriä tapaamaan.
– Hänen ylhäisyytensä on edustajakamarissa, sanoi vahtimestari.
Ja päivä sen jälkeen:
– Tänään ei herra ministerillä ole vastaanottoaikaa. Hänellä on paha nuha.
Vihdoin kyllästyivät Villasofan herrat ja päättivät turhan kävelyn välttämiseksi kääntyä kirjallisesti ministerin puoleen. Sen he tekivätkin ja jäivät odottamaan vastausta. Heidän odotellessaan saapui jo sähkösanoma Villasofan kaupungin pormestarilta:
”Kuinka menee asiat? Oletteko puhuneet ministerin kanssa? Ja mitä hän on päättänyt?”
Silloin tällöin tapaan heidät kadulla, alakuloisina ja murtuneina, tomuuntunut hattu päässä ja likaantunut kaulus kaulassa.
– Kuinkas asianne onnistuu? kysyn minä.
Ja lähetystön puheenjohtaja vastaa aina:
– Vielä emme tiedä mitään.
Toissapäivänä kulkiessani pitkin Puerto del Sal-katua, kuulin jonkun minua huutavan. Suihkulähteen luona huomasin Villasofan lähetystön seisoskelevan.
– Mitäs täällä teette? kysyin puheenjohtajalta.
– Mitäkö täällä teemme? Lepäämme hiukan, juostuamme ympäri tätä likaista ja tomuista kaupunkia.
– Onko asianne päättynyt?
– Ei, ei vielä. Emme vielä ole päässeet ministerin puheille. Tänä iltana on hän kuninkaallisessa teatterissa ja siellä aiomme hänet tavata.
– Entäs valtiopäivämiehenne? Mitä hän puolestanne on tehnyt?
– Valtiopäivämiestä olemme nähneet pari kertaa. Ensi kerran edustajahuoneessa; silloin hänellä ei ollut aikaa, sillä hän oli pyytänyt puheenvuoron, eikä sentähden joutanut puhumaan kanssamme. Toisen kerran näimme hänen istuvan erään naisen kanssa pika-ajurissa. Huusimme hänelle, mutta silloin veti hän vaunujen verhot eteen. Saimme sitten kuulla naisen olleen hänen holhokkinsa ja että he ovat hyvin läheisissä tekemisissä toistensa kanssa.
Puheenjohtaja huokasi syvään ja huomautti katkerasti:
– Jos kaikki Madridiin tulevat lähetystöt pääsevät samaan tulokseen kun me, niin...
Ja minä ajattelin itsekseni: – Melkein jokainen lähetystö tulee samaan tulokseen.
Lähde: Työmies 29.3.1904.