Erään taulun edessä

Erään taulun edessä.

Kirjoittanut anonyymi


Hirmumyrsky mellastaapi, mönkyy, möyryy, myllertää;
Aalto rannan raivoaapi, laulaa laine lakkipää;
Myrsky käypi, aalto vierii, ilma kaikuu kauhua,
Vuori vaski vapiseepi, paaet kaatuu kahtia.
Myrsky käypi, metsä soipi, ilma ärjyy, ulvoaa,
Meri värjyy mustana, niin Turjan taivas tummentaa,
Läpi ilman, inhan synkän, salamoita sinkoilee,
Niitä seuraa raivo ryske, toivot jyskyy, jyrisee.
Äsken oli kaunis ilma; nyt on inha ukkossää.
Luonto oli rauhainen; nyt ukonnuolet välähtää.
Päivä kaunis oli äsken, loisti onnen aamukoi,
Mutta nyt on taivas tumma, turman nuolet salamoi.
Rantaa astui impi norja, neito nuori, neuvokas;
Runko suora, kultu lempi, katse karski toiveikas;
Ilomiellä asteli hän, laulujansa laulellen,
Rinta täynnä riemua, ja tulevata miettien.
Mutta onnen tallas Tuuri, riemun raiskas tuulispää,
Siks’ on nuoren sydän synkkä, mieli kuni järven jää.
Synkkä taivas sumuun peitti toivon pilviin pyrkivän.
Pimeytehen peitti kurjan, syksy-yöhön synkkähän.
Äkkiä se ilma muuttui/äkkiä se faa-„ pui Yö,
Äkkiä se nousi myrsky, alkoi hurja hirmutyö:
– Vavahtihe koko tuisku, kauhu kaului yli maan.
Synkkä tuskanhuuto kaikui yöhön mustaan, vaikeaan.
Tuskin ensi kauhustansa ehti tyttö tointua,
Ehti asettua itku, ensi huuto haihtua,
Kun jo suhahtihe siipi, ilma vinku vinhui
Kaukaa korkealta kokko alas tulla tuikahtui
Kantoi kave kaunihisti, kantoi käsivarrellaan
Kalliinta mit’ omisti hän, ainoisinta aarrettaan,
Siihen iski kokko kurja, repi, raastoi, raivoova,
Tahtoi ryöstää neidon onnen, ainon toivon tallata – – –
– – Mutt’ ei sorru neito vielä! Katso taivaan rantamaa.
Sieltä nousee jälleen päivä, päivän kehrä kohoaa;
Korkee tokko kauhun katsoo kuinka valo vallan saa,
– Kyllä viimein vieras poistuu, pimeää se rakastaa – – –.

Salama.


Lähde: Kansan Lehti 16.1.1900.