Eräälle arvostelijalle

Eräälle arvostelijalle.

Kirjoittanut Esa Paavo-Kallio


Saloit’ oudon äänen kuulen,
Noin se kuului: ”koi, koi, koi!”
Korven laulajaksi luulen,
Mietin: jotain uutta voin
Kuulla – Eipä! korppiraiska
Huutaa vain kun loppuu haaska.
Hurja lintu, tuki suusi,
Katalaa ei kuulla voi!
Kätköön vedä kurjat luusi!
Etkö kuule: suloin soi
Laaksoissamme satakieli,
Siit’ on valpas meidän mieli.
Tääll’ on laakso, lehto hellä,
Jossa varpunenkin saa
Äänellänsä viserrellä;
Tääll’ on maata viljavaa,
Meill’ on sievät yrttitarhat,
Niissä kasvaa herkut parhaat.
Miksi haaskalintu tarhaan
Lennät, koetat myllertää,
Pitkät siipes vie sun harhaan,
Kun ei pyrstöä ensinkään,
Jolla voisit ohjaella,
Liikkeitäsi suunnitella.
Nokka luotu raatelulle,
Kukkain tuoksua tunne ei –
Lennä korpeen, hakopuulle,
Sinne kontio jo vei
Naudan, konin puolikkahan,
Lennä sinne nokkimahan!
Kylän lapset naurusuulla
Sua korpeen seurajaa,
He voi pakinaasi kuulla
Kun sa koikut murkkinaa;
Ihailee he nokkaa moista,
Jonk’ ei vertaa löydy toista. –
Yrttitarhaa nokallansa
Huuhk’ ei raasta kumminkaan,
Metsämiesi, Suomen kansa,
Sitä uhkaa luikullaan:
”Puh!” ja ruunan pirtti heti
Kaunistuksen oivan veti!


Lähde: Paavo-Kallio, Es. 1886: Honkakannel 1: kielten viritys. Oulu.