Eräälle arvostelijalle
Eräälle arvostelijalle. Kirjoittanut Esa Paavo-Kallio |
- Saloit’ oudon äänen kuulen,
- Noin se kuului: ”koi, koi, koi!”
- Korven laulajaksi luulen,
- Mietin: jotain uutta voin
- Kuulla – Eipä! korppiraiska
- Huutaa vain kun loppuu haaska.
- Hurja lintu, tuki suusi,
- Katalaa ei kuulla voi!
- Kätköön vedä kurjat luusi!
- Etkö kuule: suloin soi
- Laaksoissamme satakieli,
- Siit’ on valpas meidän mieli.
- Tääll’ on laakso, lehto hellä,
- Jossa varpunenkin saa
- Äänellänsä viserrellä;
- Tääll’ on maata viljavaa,
- Meill’ on sievät yrttitarhat,
- Niissä kasvaa herkut parhaat.
- Miksi haaskalintu tarhaan
- Lennät, koetat myllertää,
- Pitkät siipes vie sun harhaan,
- Kun ei pyrstöä ensinkään,
- Jolla voisit ohjaella,
- Liikkeitäsi suunnitella.
- Nokka luotu raatelulle,
- Kukkain tuoksua tunne ei –
- Lennä korpeen, hakopuulle,
- Sinne kontio jo vei
- Naudan, konin puolikkahan,
- Lennä sinne nokkimahan!
- Kylän lapset naurusuulla
- Sua korpeen seurajaa,
- He voi pakinaasi kuulla
- Kun sa koikut murkkinaa;
- Ihailee he nokkaa moista,
- Jonk’ ei vertaa löydy toista. –
- Yrttitarhaa nokallansa
- Huuhk’ ei raasta kumminkaan,
- Metsämiesi, Suomen kansa,
- Sitä uhkaa luikullaan:
- ”Puh!” ja ruunan pirtti heti
- Kaunistuksen oivan veti!
Lähde: Paavo-Kallio, Es. 1886: Honkakannel 1: kielten viritys. Oulu.