Epigrammeja
| Epigrammeja. Kirjoittanut F. F. Brummer |
I. muokkaa
- ”Niin runsaasti kuin merten rannalla
- On santaa, syntiä on tunnolla
- Myös meidän pastorin”, näin hoetaan.
- Se parjausta on, sill’ eihän hällä
- Oo omaatuntoa, näät, ollenkaan.
II. muokkaa
- On Pirjo-eukolla taas hampahat,
- Näät ihko uudet, vaikka – irtonaiset.
- Tää hyvin kyllä ois, mut vahinko
- Vaan siitä, ettei enää hampaissansa
- Nyt kukaan taida pysyä. Voi toki!
- On Pirjo-eukolla myös tukkakin,
- Näät pulska, paksu, vaikka – irtonainen.
- Tää hyvin kyllä ois, mut vahinko
- Vaan siitä, ettei enää tukassansa
- Nyt Jonas-vaari pysykkään. Voi toki!
III. muokkaa
- Ma tuot’ oon usein miettinynnä, miten
- On ”pitkät kynnet” tullut varkahalle.
- Nyt Darvin-ukon opista se selvä
- Kuin päivä onkin, mitenkä ja miksi
- Ne ovat muodostuneet sellaisiksi:
- Näät, ”taistelussa olemisesta.”
IV. muokkaa
- Morsiant’ ystävyksen älä moiti sa sulhonsa kuullen.
- Nurjaa mieltäpä tää i’än kaiken kohtaasi kantaa:
- Sulhona suuttuvi hän, parjanneen syyttä sun luullen,
- Naineena sen vuoks, ett’ olit lausuillut hälle totta.
V. muokkaa
- Liisa.
- ”Ma pelkään, – luulen”....
- Pekka.
- ”Mitä?”
- Liisa.
- ”Jos ... vaan .... te .... suutelette.”
- Pekka.
- ”Oi, pelkäättekö sitä?”
- Liisa.
- ”En tiedä...... Koetelkaatte!”
VI. muokkaa
- Se ihme oli meidän Pertin vai:
- Hän viinaa joi, vaan vesitaudin sai.
VII. muokkaa
- Niin.... Aini-ryökinällä soitantoon
- On oivat lahjat synnyinnältänsä;
- Ja kykyänsä myöskin jokapäivä
- Hän paremmaksi saada koettelee:
- Hän suutansa, näät, yhä soittelee.
Lähde: –r–r. [F. F. Brummer] 1882: Runoelmia. II. Jyväskylä.