Epigrammeja

Epigrammeja.

Kirjoittanut F. F. Brummer


I.Muokkaa

”Niin runsaasti kuin merten rannalla
On santaa, syntiä on tunnolla
Myös meidän pastorin”, näin hoetaan.
Se parjausta on, sill’ eihän hällä
Oo omaatuntoa, näät, ollenkaan.

II.Muokkaa

On Pirjo-eukolla taas hampahat,
Näät ihko uudet, vaikka – irtonaiset.
Tää hyvin kyllä ois, mut vahinko
Vaan siitä, ettei enää hampaissansa
Nyt kukaan taida pysyä. Voi toki!
On Pirjo-eukolla myös tukkakin,
Näät pulska, paksu, vaikka – irtonainen.
Tää hyvin kyllä ois, mut vahinko
Vaan siitä, ettei enää tukassansa
Nyt Jonas-vaari pysykkään. Voi toki!

III.Muokkaa

Ma tuot’ oon usein miettinynnä, miten
On ”pitkät kynnet” tullut varkahalle.
Nyt Darvin-ukon opista se selvä
Kuin päivä onkin, mitenkä ja miksi
Ne ovat muodostuneet sellaisiksi:
Näät, ”taistelussa olemisesta.”

IV.Muokkaa

Morsiant’ ystävyksen älä moiti sa sulhonsa kuullen.
Nurjaa mieltäpä tää i’än kaiken kohtaasi kantaa:
Sulhona suuttuvi hän, parjanneen syyttä sun luullen,
Naineena sen vuoks, ett’ olit lausuillut hälle totta.

V.Muokkaa

Liisa.
”Ma pelkään, – luulen”....
Pekka.
”Mitä?”
Liisa.
”Jos ... vaan .... te .... suutelette.”
Pekka.
”Oi, pelkäättekö sitä?”
Liisa.
”En tiedä...... Koetelkaatte!”

VI.Muokkaa

Se ihme oli meidän Pertin vai:
Hän viinaa joi, vaan vesitaudin sai.

VII.Muokkaa

Niin.... Aini-ryökinällä soitantoon
On oivat lahjat synnyinnältänsä;
Ja kykyänsä myöskin jokapäivä
Hän paremmaksi saada koettelee:
Hän suutansa, näät, yhä soittelee.


Lähde: –r–r. [F. F. Brummer] 1882: Runoelmia. II. Jyväskylä.