Epä-ruhtinoita Suomen historiassa. I Anna Gyldenär

Epä-ruhtinoita Suomen historiassa. I Anna Gyldenär Kirjoittanut Johan Reinhold Aspelin

Tekstin alkuperä: Kirjallinen Kuukauslehti1869 1.2.1869 no 2 Kansalliskirjasto.fi

joka omisti Kristina kuningattaren nimen, oli syntynyt noin v. 1632 Espon pitäjäässä Uudella-maalla Alberga'n taikka Kilon kartanossa, jotka 16:lla sataluvulla näkyvät olleen Gyldenärin suvun ja tuohon aikaan luultavasti Annan isän, Antti Gyldenärin, hallussa^[1]. Hänen nuoruudestansa meillä ei ole mitään tieto, ja, se vaan että hän 26 vuoden iällä, jolloin tässä kerrottavat kohtaukset tapahtuivat, oli naimisessa kapteini Antti Hochmuth'in kanssa Kuurinmaalla, missä tämä palveli Kruse'n rykmentissä.

Keväällä v. 1658 tapaamme Annan yksin matkalla Norrköpingiin. – Eräässä kestikievarissa havaitsi Anna muutaman talonpojan häntä tarkkaan katsovan ja kuuli miehen sanovan häntä kuningattaren näköiseksi. Tuo vähäinen lause tuli muodostamaan Annan koko seuraavan elämän kohtalot. Hänen mieleensä pisti ruveta matkalla näyttäymään Kristina kuningattarena, saadakseen – niinkuin sittemmin itse tunnusti - pikemmin kyytihevosia.

Ruotsissa hallitsi, niinkuin tiedämme, tähän aikaan Kaarlo X, jonka hyväksi Kristina kuningatar v. 1654 oli luopunut Ruotsi kruunusta, lähteäkseen Romaan, jolla matkalla hän luopui siitä uskosta, jonka edestä isänsä Kustaa Adolf niin voimallisesti oli sotinut ja vihdoin pannut henkensä altiiksi. Mutta tuolla paavin jalkain edessä voitti Kristinan vaihtelevan sydämmen kaipaus ja halu päästä takaisin isäinsä maahan ja me tiedämme historiasta, että hän Kaarlo X:nen kuoltua pari kertaa pikimmältään kävikin Ruotsissa, mistä ylimysten vastenmielisyys molemmat kerrat sai hänen palaamaan. Mutta epäilemättä seurasi Ruotsissa alhainen kansa Kristinan lähdöstä alkaen erinomaisella uteliaisuudella hänen elämänsä vaiheita ja odotti kenties, että tuo kaipaus uudestaan syntyisi hänen sydämmessään.

Kun niin oli, ei ole ollenkaan ihmettelemistä, että Anna todellakin sai yksinkertaista kansaa uskomaan häntä Kristinaksi. Matkallaan hän tästä-lähin yhä käytti itseään kuningattarena ja kun talonpojat vielä kysyvät, oliko hän Kristina, niin Anna vastasi: te sen sanotte. Tullessaan Norrköpingiin – toukokuussa 1658 – levisi pian maine hänestä ja kansaa kokoontui hänen majapaikkansa ympärille siinä uskossa, että hän todellakin oli kuningatar. Sitä ei hän täälläkään kieltänyt, päin vastoin kehui hän isänsä olevan Kustaa Adolf'in ja äitinsä Maria Eleonora'n. Itse oli hän muka Christina Rex^[2]. Kerran oli hän, juodessaan veljensä hyvän Kaarlon maljaa, ampunut muutaman pistooli-laukauksen. Anna sai monta ruhtinuuttansa vakaasti uskomaan ja vetoa lyötiin siitä, oliko hän todellakin Kristina. Niille, jotka pitivät hänen puoltansa, oli Anna erinomaisen suosiollinen.

Vihdoin sai eräs vouti Moretus kuulla huhun kuningattaren tulosta ja lähti, tarkempaa tietoa saadakseen, häntä tervehtimään. Kysymykseen, oliko hän todellakin se, joksi kehui itseään, vastasi Anna: sum Christina Regina Rex^[3]. Kristina kuningatar oli, niinkuin tietty on, erinomaisen oppinut nainen, varsinkin kielitaitoinen ja puhui puhtaasti latinaa. Tuo Annan vaha liikanainen lause loukkasi Romalaisten kieltä taitavan Moretus'en korvaa ja hän otti arvellakseen, että Hänen Majesteetinsä ei puhunut aivan puhdasta latinaa. Tuosta arvelusta oli Anna varsin loukkaantuvinaan ja hän vastasi lyhyesti: Niinkuin sen ymmärrätte. Moretus oli epäilemättä Annan mielestä hyvin tyly mies, varsinkin kun hän nyt toimitti hänelle vahdin ja antoi saattaa hänet Johannesberg'in linnaan, likellä Norrköpingin kaupunkia. Tuollainen kohtalo näytti Annasta hyvin kamalalta ja hän tunnusti, että hän, kuullessaan kestikievarissa äsken mainitun talonpojan lauseen ulkonäöstään, oli päättänyt ruveta matkallaan kuningattareksi, saadakseen pikemmin hevosia. Mitään petollisia aikomuksia ei hänellä ensinkään ollut. Mutta tuo selitys oli jo hiljastunut.

Annasta oli, näet, jo pantu tieto hallitukselle. Itse kuningas, saatuansa tiedon hänestä, käski Göthan Holvi-oikeuden kuulustella, mikä henkilö Anna Gyldenär oli ja laillisesti menetellä hänen kanssansa. – Kesäkuun 19 p. 1658 pidettiin tutkinto, jossa Anna tunnusti, kuka hän oli, ja kertoi kaikki. Hän ei näy tahtoneen eikä voineenkaan esitellä muuta puolustukseksi kuin että hän ei tiennyt käytöksessään olevan mitään pahaa^[4]. Luultavasti seurasi tätä tutkintoa joku kirjeenvaihto hänen kotimaallensa ja Annan täytyi tuota odottaissa – jos siitä tiesikään – istua vankina Johannesberg'in linnassa.

Tuo arvaamatoin ja ikävä vankeus, johon ei loppua kuulunutkaan, oli ymmärrettävästi Annalle varsiu tuskallinen. Linnassa oli luultavasti vankivartia hänen ainoa seuralaisensa, mutta tuo näkyykin sääliväisyydellä katsoneen nuoren vankinsa kohtaloa. Pari kuukautta oli Anna jo viettänyt tuolla harmaiden muurien takana, kun vihdoin sai vartiansa pakoaan edistämään. Anna puki itsensä tämän vaatteisin ja pääsi salaa linnasta lähtemään tulevaisuuden tuulten viskattavaksi.

Niinkuin sopii arvata, oli Anna vieras näillä mailla. Varansa oli hän kenties menettänyt ja pakolaisena, puettuna miehen vaatteisin näki hän tulevaisuutensa jokseenkin hämäränä edessänsä. Että Anna kuitenkin uskalsi lähteä arveluttavalle pakomatkalleen, todistaa hänen luonteensa uljuutta ja vilkkautta.

Valitettavasti emme tunne Annan onnen vaiheita tuolla hänen pakomatkallaan. Sen voimme vaan arvata, että se ei onnistunut, sillä me tapaamme häntä syksyllä jälleen oikeuden edessä. Hänen tuomionsa luettiin Marraskuun 18:na p:nä 1658. Meistä – ja luullaksemme – lukijoistammekin olisi Annan pitkässä vankeudessa ollut yltäkyllin rangaistusta hänen hupamielisestä käytöksestään. Mutta tuohon aikaan, kuin Ruotsin historia paraasta päästä oli Ruotsin kuningasten historiaa, Annan tuomarit toisin katsoivat hänen rikostansa kuninkaallista arvoa vastaan. 28 päivän vesi- ja leipä-vankeus ja maanpako oli se kova rangaistus, jolla Anna sai sovittaa oudon huvituksensa Norrköping matkallaan.

Tuohon kyllä kovaan tuomioon luullaksemme myös vaikutti likinen n. k. "Talonpoika-kuninkaan" esimerkki. Tämä, näet, oli eräs talollinen Taalain maakunnasta, joka v. 1652 oli nostanut Taalain, Neriken ja Smolannin talonpoikia kapinaan hallitusta vastaan, joka sinä vuonna oli uusilla veronmaksuilla raskauttanut talonpoikais-säätyä, jakaen laveita läänityksiä aatelistolle. Itse rupesi tämä kapinanjohtaja kuninkaaksi, ja nimitti toisia miehiä itselleen Drotsetiksi, Marskiksi ja Kansleriksi. Kapinoitsijain aikomus oli – niinkuin kehutaan – tappaa maaherrat ja neuvoskunnan jäsenet ja siten päästä painavan ikeen alta. Kapinoitsijat olivat jo siellä täällä ruvenneet tuhotöihinsä, kun ne saatiin sotaväellä kukistetuksi. Epä-kuningas, Drotseti, Marski ja Kansleri vietiin vankina Tukholmaan, jossa heitä Huhtikuun 12 p. seuraavana vuonna kohtasi hirveä rangaistus. Sillä nuijalla, millä epä-kuningas oli joukkojaan johtanut, muserrettiin hänen luunsa jaloista päähän saakka. Vielä hengissä kituen mestattin onnetoin ja hänen ruumiinsa teilattiin. Sama rangaistus kohtasi hänen kolmea kumppaniansa.

Annan käytöstä on kenties osaksi vähä vaikea selittää, mutta emme ensinkään voi uskoa, että hänen käytöksellään olisi ollut mitään varsinaista tarkoitusta. Niin luulisimme hänen tuomariensakin asiaa katsoneen, mutta he tahtoivat vastaiseksi poistaa tuollaisia muka vaarallisia huvituksia.

Lähteet eivät tiedä Annan elämänvaiheista maanpakolaisuudessa, eikä mitä vieras maa hänen multansa peri.

Kirjoitukseen sisältyvät kirjoittajan alaviitteet

1. Wertaa Finl. Allm. Tdn. 1850 sivv. 542 ja 543, missä W. G. Lagus on Annasta julkaissut muutamia tietoja, joita tässäkin on käytetty.
2. "Kristina kuningas".
3. "Minä on Kristina kuningatar, kuningas".
4. Warmholtz (Bibl. Hist.), Annasta antamissa tiedoissaan. on käyttänyt tutkintokirjoja asiassa, mitkä arvattavasti löyttyvät Göthan Hovi-oikeuden arkistossa.

J. R. A. (=J. R. Aspelin)