Entinen elää

Entinen elää Kirjoittanut Kaarlo Sarkia

Ken ikkunaani haparoi –?

Syysyössä herään – sade soi!

Minussa menneet vavahtaa,

yöt ennen olleet havahtaa..

Veet pisaroi, suin tarinoi,

kuin ihmisnauru ilakoi..

Ken somiin ruutuun rummuttaa –?

Yö kuohuntaansa kummuttaa,

veet tulvii, soi, puut huminoi,

soi räystäät, kourut kuminoi –

lukot laukeaa – ovet aukeaa –

pois seinät, katto raukeaa..

Veet huminoi, veet mellakoi,

veen nuijat multaa moukaroi –

veen pyörre purtta kiikuttaa,

pois vuodettani liikuttaa –

veet teutaroi, veet ilkamoi,

kuin tuttu askel karkeloi..

Mun hurmaa tää, mua kammottaa –

yön taivas auki ammottaa

ja vaikka sade ailakoi,

niin villit tähdet kipunoi

ja – käsivarret – aukeaa –

päin rintaa rinta raukeaa..

Suus huokuu, hiljaa tarinoi –

näin onnellista olla voi!

Yö tyyntyy, sade vaikahtaa..

Kukon kirkaisuko raikahtaa!?

Oot poissa, oi – jo koitti koi –

yö entisen vain elää soi!

Lähde: Sarkia, Kaarlo 1943: Kohtalon vaaka: runoja. WSOY, Porvoo.