Ensimmäiset hetkeni

Ensimmäiset hetkeni. Kirjoittanut Katri Vala

Kaikki elämä oli silloin kadonnut maasta,

ja Lapin aurinko miltei sammunut.

Revontulien vihreät ja rikinkeltaiset soihdut

häipyivät jo kalveten tunturin huippujen taa,

kun suuren tuskan jälkeen

lepäsin vihdoin kalpean äitini rinnalla

aamukuutamossa.

Äitini hymyili ja itki,

ja minä vaistosin vain

hänen lämpimien rintojensa tuoksun

ja imeydyin kiinni punaisiin päihin,

ja niin valui pieneen ruumiiseeni

surullista ja kaunista elämää

valkoisena, voimallisena maitona.

Eikä minussa ollut pelkoa

tuon lämpöisen rikkauden loppumisesta.

Äitini rinnat olivat ehtymättömät kuin maa,

joka yhä uudestaan antaa ravinnon

myriaadeille yksilöille.

En myös tuntenut sääliä

nuorta äitiäni kohtaan,

joka verellänsä oli ruokkinut

ja yhä ruokki minua.

Minulla oli jumalainen oikeus olla julma,

niinkuin kaikella versovalla elämällä on.

Lähde: Vala, Katri 1924: Kaukainen puutarha. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.