Ensi lumen tullessa

Ensi lumen tullessa. Kirjoittanut Larin-Kyösti

Nouse muorikulta,

kyllin näit jo unta,

pistä pesään tulta,

pane pöty pöytään,

nyt ei elämä oo enään ennallaan!

Katsos, tulee lunta,

pilven alta töytää,

tupruu tulvillansa pirtin akkunaan!

Katsos muori sentään

lumihöytäleitä,

perhoina ne lentää,

nyt ne maata syyti

niinkuin tuhmat lampaat kautta hevoshaan!

Pitkin pihateitä

kulkee kylmä kyyti,

talven kirkkaat kellot sill’ on kaulassaan.

Nyt se talvi alkaa,

sill’ on tuima puhti,

peittää kattomalkaa,

peittää peltomaita,

kannot katoavat villavaippoihin,

lumessa on luhti,

riihi, risuaita,

umpeen kiristyi jo kirkkopolkukin.

Syksyn selkää pestään,

talvi sillat laittaa,

nyt se keli kestää,

nythän päästään metsiin,

halonhakkuu alkaa, luistaa tukkityö.

Juokse muori aittaan,

lammasturkki etsi,

naapukka ja kintaat, tuo myös rantuyyö!

Ruunan vien nyt pajaan,

ryijyt päivänvaloon,

kesävaljaat vajaan!

Kas jo hiirikollaan

naapuri jo reellä kylään ajaa voi

appivaarin taloon,

siellä työssä ollaan,

rengit valtatieltä lunta lapioi.

Ensi pyhän suussa

aamukuutamolla,

kun on kuura puussa,

ajaa saat jo reessä

niinkuin pulski ruustinna saat liukua,

heh, on hauska olla,

ruuna reutoo eessä

kuunnellessaan kirkkotiellä tiukua.

Lähde: Larin-Kyösti 1901: Unta ja totta. Otava, Helsinki.