Ennen ja nyt (Kaatra)

Ennen ja nyt.

Kirjoittanut Kössi Kaatra


Ennen uskoin ystäviini
niinkuin lapsi laittajaansa
taikka taatto poikihinsa,
siskokin sisarihinsa.
Oisin ma ystävän edestä
vaikka pääni pantiks’ pannut,
kuollut koirana kedolle,
antanut oman osani
onnesta elämässäni,
jos ois tälle tarvis tullut,
tullut huoli huutavainen.
Surmannut olisin ehkä,
tappanut tahallisesti
ystävääni ilkkuvaisen,
parjaajan parempahani.
Nyt en enää usko, enkä
luota liioin lapsen lailla.
Olivat ystävät hyviä,
kaikin puolin kunnokkaita,
hymyilivät, haastelivat,
naurelivat naiset, miehet,
kun ma itsekin iloitsin,
karkelin keralla heidän.
Mutta kun tulivat tuskat,
sydämen surut totiset,
kamalat ja kauhistavat,
ihmisen ylitse käyvät,
niin en löynnyt lohdutusta
enkä mä apua saanut
yhdeltäkään ystävältä,
veijolta hymyilyn hetken.
Sain ma pilkat pistäväiset,
saatanalliset sanaset,
ilkeän, ivaisen lohdun,
vieläpä vihan hymyä
naikkosilta nauravilta,
miehenpuolilta pahoilta.
Siks en usko ystäviini
enkä heitä etsi, kaipaa,
luotan yksin itseheni,
voimihin vähän urohon,
itse mä iloni tunnen,
itse kaihoni kevennän.
Yksin on ikävä olla,
kaksin kahta kauheampi.


Lähde: Lindström, Kössi 1904: Elämästä: runoja. Tampere.