Ennen ja nyt (Kaatra)

Ennen ja nyt. Kirjoittanut Kössi Kaatra

Ennen uskoin ystäviini

niinkuin lapsi laittajaansa

taikka taatto poikihinsa,

siskokin sisarihinsa.

Oisin ma ystävän edestä

vaikka pääni pantiks’ pannut,

kuollut koirana kedolle,

antanut oman osani

onnesta elämässäni,

jos ois tälle tarvis tullut,

tullut huoli huutavainen.

Surmannut olisin ehkä,

tappanut tahallisesti

ystävääni ilkkuvaisen,

parjaajan parempahani.

Nyt en enää usko, enkä

luota liioin lapsen lailla.

Olivat ystävät hyviä,

kaikin puolin kunnokkaita,

hymyilivät, haastelivat,

naurelivat naiset, miehet,

kun ma itsekin iloitsin,

karkelin keralla heidän.

Mutta kun tulivat tuskat,

sydämen surut totiset,

kamalat ja kauhistavat,

ihmisen ylitse käyvät,

niin en löynnyt lohdutusta

enkä mä apua saanut

yhdeltäkään ystävältä,

veijolta hymyilyn hetken.

Sain ma pilkat pistäväiset,

saatanalliset sanaset,

ilkeän, ivaisen lohdun,

vieläpä vihan hymyä

naikkosilta nauravilta,

miehenpuolilta pahoilta.

Siks en usko ystäviini

enkä heitä etsi, kaipaa,

luotan yksin itseheni,

voimihin vähän urohon,

itse mä iloni tunnen,

itse kaihoni kevennän.

Yksin on ikävä olla,

kaksin kahta kauheampi.

Lähde: Lindström, Kössi 1904: Elämästä: runoja. Tampere.