Enkä siksi ma voi.

Kirjoittanut Irene Mendelin


Joka linnahan, taloon ja töllihin
tulee tuonen viikatemies.
Missä ikinä, inehmo, kuljetkin,
niin se kerran taittaapi ties.
Ja sun armainpas viepi se sulta,
kaikki, kaikki vaan peittääpi multa.
Joka linnahan, taloon ja töllihin
suru, huoli ja kärsimys saa.
Alla silkin ja purppuraviitankin
sydän itkee ja vaikertaa,
sydän itkee ja värjyy ja säikkyy –
hymy vaikkakin huulilla väikkyy.
Katso tajuvin silmin, ja paljon sa
näet sydäntä viiltävää,
mutta paljon on mailmassa murhetta,
jota kukaan ei koskaan nää,
joka sielua silpoo, ja hankaa
elon hienoa, haurasta lankaa.
Minä näen sen laulajan silmällä,
enkä siksi ma koskaan vois
sitä lietsoa ilmoille liekkiä,
joka kostoa, surmaa tois,
yli kaikkien lehvän jos lauhan
voisin nostaa ma onnen ja rauhan!


Lähde: Mendelin, Irene 1915: Lehtisiä koivikosta. K. J. Gummerus Osakeyhtiö, Jyväskylä.