Enemmän työväkeä!
65. Enemmän työväkeä! Kirjoittanut Simo Korpela |
- Maan ääriin taivaan valtakunta
- Jo kaukaisiinkin levenee.
- Jo kansain syvää synti-unta
- Yön halki huudot häiritsee.
- Mut suuri viel’ on joukko tuo,
- Jok’ ei käy, Jeesus, ristis luo,
- Ja jonka sydän synkkä, musta
- Ei sinust’ etsi lohdutusta.
- Mut paljon, paljon niiltä puuttuu,
- Joilleka nimes outo on.
- Sun kauttas itku nauruks muuttuu,
- Tieks taivaan hauta lohduton.
- Sua ilman sydämiss’ on yö
- Ja hukkaan kuluu hengen työ.
- Mut kauhut katoo taikauskon
- Edestä armon aamuruskon.
- Mut pakana ei tiedä tiestä,
- Ei rakkaudesta Jumalan,
- Kun hän ei tunne välimiestä,
- Ei voittajata kuoleman.
- Kuolleiden jumalainsa luo
- Hän uhrilahjat hartaast’ tuo.
- Mut uhrilahjast’ antamastaan
- Hän kuolleelt’ ei saa mitään vastaan.
- Niin kuormans’ alle kurja nääntyy
- Ja viimein paatuu pahuuteen,
- Kun kaikki, joiden puoleen kääntyy,
- On kylmät kärsimyksilleen:
- Jumalat, luonto, taivas, maa
- Kaikk’ ynseyttä osoittaa.
- Ei täll’ ei tuolla puolen hautaa
- Hänt’ ainoakaan tahdo auttaa.
- Mut sinä käskit kaikkein luoksi
- Sanoman hyvän viedä tään:
- »Jo kurjimpainkin syntein vuoksi
- On Jeesus kuollut ristillään.
- Kaikille hankki sovinnon,
- Niin kaikill’ Isä taivaass’ on,
- Sen hylkää Isä ainoastaan,
- Ken välimiest’ ei ota vastaan.»
- Siks airueitas yhä lisää
- Lähetä pakanoitten luo,
- Niin että sinua ja Isää
- Myös tuntemaan jo pääsis nuo,
- Ett’ uhrisauhut nousis niin
- Jo kaikkialta taivaisiin
- Ja rakkauden ja armon henki
- Lois rauhaa noille kurjillenki!
- Oi aut’, ett’ aina mielen’ avoin
- On veljen kurjan huudoillen,
- Niin etten lausu Kainin tavoin:
- En vartija mä ole sen!
- Vaan muistan häntä sanoin, töin
- Ja rukoillessan päivin, öin
- Hänt’ armo-istuimes luo kannan!
- Kun lahjaks sain, ett’ lahjaks annan!
Lähde: Korpela, Simo 1904: 75 virttä. Werner Söderström, Porvoo.