Emman valitus
Emman valitus. Kirjoittanut Frans Mikael Franzén |
- Eetu tuli tuolta,
- luokseni ei vaan!
- Emmansa kun huomas,
- piili kokonaan!
- Hänet ennen aina
- seurahani sain,
- sisään mennessäni,
- ulos kulkeissain.
- Hst! Hän laulaa: äänen
- tunnen selvästi!
- Äänens ensin multa
- sielun valloitti.
- Noin hän illoin lauloi
- alla akkunain.
- Ah, nyt laulaa, soittaa
- toiselle hän vain!
- Seppeleen – kas! – solmii.
- Joka aamu – oi! –
- Mulle ennen uuden
- seppeleen hän toi.
- Tuo, mi riippuu tuolla,
- vanha on jo tuo:
- Pois se lehtiänsä
- kuihtuneita luo.
- Eetu käy taas tuolla,
- ei mun Eetuni.
- Toiselle hän nyt jo
- lemmen lahjoitti.
- Voiko lemmen antaa,
- jos jo antoi sen?
- Voiko ainokaisen
- antaa useillen?
- Ah, niin häntä uskoin,
- yksinkertainen:
- uskoin, kun hän antoi
- käden lämpöisen,
- että hän ei riko,
- jos mä rikkonen;
- ah, niin häntä uskoin,
- yksinkertainen!
- Kevään vuokkoin kanssa
- lempens puhkesi,
- kesän ruusuin kanssa
- kuihtui äkisti.
- Ehkä taas, kun kevät
- uudet vuokot tuo,
- hänkin saapuu armaan
- unhotetun luo.
- Vaan mä vastaan: «Lemmen
- tahdon ainaisen,
- en vain pian menneen
- ruusuaikaisen.
- Luoksen’ yli talven
- jos et jäädä vois,
- lennä, katoakkin
- lailla perhon pois!»
Lähde: Franzén, Frans Mikael 1891: Valikoima Frans Mikael Franzénin runoelmia. Suomentanut Em. Tamminen. Otava, Helsinki.