Elinan surma/Viides kuvaelma

Neljäs kuvaelma

Elinan surma Viides kuvaelma Kirjoittanut Gustaf von Numers

Kuudes kuvaelma

VIIDES KUVAELMA.

Sali Vääksyssä. Iltapäivä. Flemingien vaakuna uunin yläpuolella. Raakaa loistoa ja mukavuutta sisustuksessa. Kuusi täydellistä haarniskaa, aseita ja metsästystarpeita seinillä; karhun- ja hirventaljoja y. m. siellä täällä.

(Näyttämö tyhjänä, hiljaisuus.)

vappu
(tulee sisään porstuan ovesta kantaen patjaa, panee sen lattialle, katselee ympärilleen, kurkistaa Kirstin kamarin ovesta, menee kyökin ovelle, jossa kuuntelee, palaa patjan luo ja rupeaa sitä loihtimaan).
Kunpa vaan tietäisin kuka tytön on raiskannut — jospa vaan tuntisin syntysanat, loihtisin hänet kyllä vapaaksi. — Onko se västäräkki, jonka hän toi mukanaan Suomelan häistä, vai onko se Laukon vouti? (Itkien.) Että hänen tämmöisenä piti palata kotiin, kuihtuneena kukkana, — tuo minun lempeä orvokkini, — haavoitettuna lintuna, — tuo minun iloinen leivoseni! Jospa vaan saisin syntysanat, kyllä auttaisin hänet. (Alkaa lukea loihtua.)

Pistä, häijy, härkkimesi,
hiisi, hiiliseipähäsi
kahen rakkahan välihin!
Kivi kylmä, maanalainen,
auer joulun-aikahinen,
kylmittämähän syäntä,
vatsoa vilustamahan — — —
— — — — — — — — —

uolevi
(tulee sisään).
Hah, hah, haa! Mitä ihmeen kummia Vappu patjalle tekee?

vappu
(hypähtää).
Lutikoita minä tästä vaan loihdin pois. (Toisella äänellä.)

Lutikka latikan poika,
punahousu, pyöräpentu —

uolevi.
Älä niitä vaan minun vuoteeseeni lähetä. — Vapunko ne ovat omia?

vappu.
Ovat — niin — — kyllä ne ovat neidin.

uolevi.
Huuti! älä syytä emäntääsi. — Missä neiti on? Onko hän tuolla sisällä?

vappu.
Ei, hän meni ulos puolenpäivän aikaan. (Kantaa patjaa kamarin ovea kohti.)

uolevi.
Vieläkö on olutta tuossa viimevuotisessa tynnyrissä?

vappu.
Viimevuotisessa! Niinkuin ei muka tietäisi, että teen uutta joka tuorstai.

uolevi.
Tee sitä myöskin lauantaisin, ettei se niin kirotusti happane joka maanantai-aamuksi.

vappu.
Pyh, kyllä se yhtä hyvää on kuin sekin, mihin olette Laukossa tottuneet. — Kirottu Laukko!

uolevi.
Mitä pahaa Laukossa on sinulle tehty?

vappu.
Kaksi kyyhkystäni kasvoi täällä Vääksyssä. — Ne vietiin Laukkoon. Siellä tapettiin toinen, ja kun toinen tuli kotiin, oli hän haavoitettu. — Sentähden sanon vieläkin, kirottu Laukko!

uolevi.
Niin, ehket ole niinkään väärässä. — Minkälaisella tuulella neiti on tänään?

vappu
(ikäänkuin itsekseen).
Sellaisella, jolle miehet ovat hänet saattaneet.

uolevi.
Mitä sanot?

vappu.
Sanoin vaan että samanlaisella tuulella kuin koko ajan sitten kuin hän Laukosta tuli kotiin. Toisinaan hän on raju ja iloinen, ikäänkuin tahtoisi lentää, toisinaan taas istuu tuntikaudet läjään lääkistyneenä, kuni puolikuolleena. Väliin hän on niin kiukkuinen, että kaikki vapisevat, väliin taas itkee kuin lapsi. Mutta kunpa vaan tietäisin, kuka siihen on syypää, (Hiljaa kuin itsekseen.) niin istuttaisin noidannuolen häneen, että tietäisi siitä kaiken ikänsä.

uolevi.
Mitä siellä itseksesi möriset, vanha Vappu?

vappu.
Itse te mörisette — minä sanon mitä tahdon — — sillä — — minä olen vanhempi talossa kuin te — tietäkää se. (Menee.)

kirsti
(tulee sisään, hyvin hermostuneena ja kiivaana kulkee edestakaisin).
Miksi väki kaataa puita Vesijärven puolelta? Minä tahdon että kaatavat Längelmäveden puolelta.

uolevi.
Täytyy harventaa metsää siellä ensikeväisen kaskenpolton tähden.

kirsti.
Miksi tuota tietä ajat, etkä vanhaa?

uolevi.
Se on kokotalvisen hiekanajon tähden käynyt niin huonoksi —

kirsti.
Olenhan sanonut, että heti tahdon tuon aitan hajotetuksi ja uuden sijaan, miksi et minua tottele?

uolevi.
Sanoit sen eilen; etkö ole nähnyt, että hirsiä paraikaa vedetään? Huomenna kun heräät, on aitta poissa — tänään on sitä tyhjennetty ja katto siitä revitty.

kirsti
(hetken äänettömyyden jälkeen).
En siedä nähdä tuota Mutikon miestä päivätöissä — — hän on Kurjen näköinen!

uolevi.
Siitäkö syystä hänet vapautetaan päivätöistä?

kirsti.
Onhan hän Kurjen näköinen!

uolevi.
On kyllä.

kirsti.
Aja hänet pois. (Vaitiolon jälkeen.) Onko hänellä lapsia?

uolevi.
Kymmenkunta, luullakseni.

kirsti.
Vai niin. Anna hänelle tynnyri jyviä.

uolevi.
Kuten tahdot. — Koska olet hyvällä tuulella, niin ajattele Suinulan miestä, joka viikon päivät on saanut maata kellarissa.

kirsti
(rajusti).
Mitä hänestä tahdot?

uolevi.
Anna hänen mennä.

kirsti.
En.

uolevi.
Hänelläkin on tupa täynnä lapsia.

kirsti.
Se ei liikuta minua. Istukoon hän siellä siksi kuin paleltuu kuoliaaksi.

uolevi
(suuttuneena).
Siitä ei tule mitään. — — Ole lempeä ja hyvä, Kirsti!

kirsti.
En, hän on kutsunut minua Kurjen jalkavaimoksi.

uolevi.
Niin, päissään, — ei hän edes itse tiedä sanoneensa.

kirsti.
Tiedän sinun antaneen hänelle ruokaa ja vaatetta, sitä kauemmin hän saa kitua.

uolevi.
Kyllä sinä vielä tulet hyväksi, sitä minä odotan.

kirsti.
Siksi juuri, että odotat; minua huvittaa kiusata teitä molempia.

palvelija
(tulee sisään).
Riunkylän talonpojat pyytävät puhutella neitiä.

kirsti
(lyhyesti).
Mitä he tahtovat?

palvelija.
He ovat odottaneet täällä siitä asti kuin neiti puolenpäivän aikaan meni ulos.

kirsti.
Vai niin. — Tulkoot sisään. (Istuu. Palvelija menee ulos, useita Vääksyn alustalaisia tulee sisään.)
Mitä tahdotte?

(Hiljaisuus.)

eräs talonpoika.
Armollinen neiti, isänne vapautti meidät Vesijärven kalaveden verosta.

kirsti.
Niin teki, entä sitten?

eräs talonpoika.
Täytyykö meidän nyt ruveta siitä veropäiviä tekemään?

kirsti.
Niinhän on käsketty, mitä te sitten täällä teette?

eräs talonpoika
(polvistuen).
Armollinen neiti, me olemme niin veroilla rasitetut ennestään, ja sitä paitsi ovat Leinolan kylän miehet, joilla myös on oikeus kalastaa täällä, anastaneet meiltä parhaimmat paikat.

kirsti.
Minä olen sanonut, että päivätyöt ovat tehtävät — menkää. — (Talonpojat menevät vähitellen. Kirsti kulkee kiivaasti edestakaisin.)

palvelija
(tulee).
Vesilahden lukkari on täällä, armollisen rovastin asialla.

kirsti.
Anna hänen tulla!

palvelija
(päästää lukkarin sisään).

kirsti.
Mitä asiaa rovastilla on minulle?

lukkari.
Rovasti käskee minun sanoa teille, arvoisa neiti, että saarnailevan kerjäläisen asia on ollut keskusteltavana pappiskokouksessa Sääksmäellä. Siellä päätettiin lähettää mies Turun tuomiokapituliin. Minun tulee nyt ottaa kiinni hänet sekä viedä mukanani täältä, koska hän näillä seuduin kuuluu oleskelevan.

kirsti.
Ratsasta takaisin ja sano Vesilahden rovastille, että minulla on tuomiovalta Kangasalla, eikä hänellä. (Palvelijalle.) Anna lukkarille ravintoa ja virkeä hevonen. (Lukkari menee. — Vaitiolo. Välinpitämättömällä äänellä.) Mikä kirje sinulla on?

uolevi.
Uotilta, — lukkari sen toi.

kirsti.
Mitä hän kertoo?

uolevi.
Hän tahtoo tulla tänne susia pyytämään — ovat tainneet vähentyä Vesilahdelta.

kirsti.
Anna minun lukea kirje.

uolevi.
Lue vaan.

kirsti
(ottaa kirjeen, kulkee edestakaisin ja lukee).
»Herranen aika, Uolevi, täälläkös lörpötellään ja juorutaan sinusta ja Kirstistä! Rouva Kirves kiertää pitäjätä kymmenen juoruämmän seurassa. — Hän on pian piessyt puhki kielensä kärjen, luulen ma.» — Hahaha! Hyvä, hyvä! — Uolevi, kirjoita heti, odota! — Minä kirjoitan itse, missähän olisi paperia, — ei, kirjoita sinä, että hän tulee heti — kuuletko! — jo huomenna, ja tuokoon Tavastin, Hornin ja kaikki muut nuoret aatelismiehet mukanaan. — Me tahdomme ajaa karhuja Suinulassa. — — Lähetä sana Suinulaan, että kiertävät ja panevat syöttejä, niin että sudet kerääntyvät sinne. — — Suinula — — Suinula — mitä siitä puhuttiinkaan? — Aivan oikein — tuo mies. — Mene ja päästä hänet irti ja anna olutta, niin kai hän kellarinsakin unohtaa.

uolevi.
Tiesinhän että rupeisit hyväksi jälleen. (Menee.)

kirsti.
Kuinka me huvittelemme, ivaamme panettelijoita, niin että menehtyvät omaan myrkkyynsä! On nautinto uhkamielisesti asettua vastarintaan, (Itkien.) vaan huono lohdutus! Oi, kuinka kurja on minun elämäni!

vappu
(joka on tullut sisään).
Lapsi, lemmikkini, kyyhkyseni, miksi itket?

kirsti.
Olen kipeä. Ruumiini ja sieluni on masentunut.

vappu.
Voi, voi! kuka on tehnyt kyyhkylleni pahaa?

kirsti.
Vappu, sinä olet viisas. Sinä tunnet monet loihtusanat ja temput, jotka auttavat; satio, mikä minua vaivaa. — Ei, älä sano, en tahdo tietää mitään. (Äkkiä.) Vappu, lupaa, ettet koskaan, et koskaan jätä minua, et päiväksi, et hetkeksikään. Sinun pitää rakastaa minua, sinun pitää nostaa minut maasta, jos siihen vajoan, sinun pitää loihtia onnettomuutta niille, jotka minua panettelevat. — Vappu, Vappu — sano, ei vanno, että minua rakastat!

vappu.
Lapsi, tahdotko että heittäydyn ikkunasta alas kivikkoon, niin teen sen?

kirsti.
Kiitos! — Nyt sano, mikä minua vaivaa?

vappu.
Sinä synnytät viiden kuukauden kuluttua lapsen.

kirsti.
Aavistukseni! — Pojanko?

vappu.
Niin enteet sanovat.

kirsti.
Lapsen, lapsen, lapsen!

vappu.
Loihdinko pois sen? — Papit sanovat sitä kuolemansynniksi, mutta sinun tähtesi teen sen sittenkin.

kirsti
(hurjalla ilolla).
Lapsen, lapsen! Ei, sen täytyy elää, ja sinun pitää yöt päivät lukea loihtuja sen hyväksi, — joka päivä, että se kasvaisi, tulisi suureksi ja voimakkaaksi.

vappu.
Kenen lapsi on?

kirsti.
Se on eräs Fleming, kuuletko, — Fleming. — Ja hoidammehan sitä yhdessä, me kaksi, ei kukaan muu, sillä lapsi on minun, minun yksin. (Kuuluu torventoitotus.)

vappu
(hypähtää).
Mikä se? Joku tulee, eikö neiti kuullut torven toitotusta?

kirsti.
Tuleeko joku! (Toitotukseen vastataan pihalla.) Mene katsomaan. (Vappu menee.) Se on eräs Fleming, — — Ei, ei, — Flemingiä hänestä ei tule ja vielä vähemmin tulee hänestä Kurki! — Ylenkatsottu, perinnötön äpärä vaan! — — Elina, Elina! pahoin olet asettunut tielleni. Itsepuolestani väistyin, vaan poikani tähden minä muserran sinut.

vappu
(tulee takaisin).
Laukon rouvan viesti on täällä.

kirsti.
Hah, hah, haa! Onko vouti mukana? — Kutsu hänet heti sisään! (Vappu menee.) Onko Klaus mukana? Elina, Elina, — onko vouti mukana? — täällähän ei ole ketään! (Viesti tulee.) Onko vouti mukana?

viesti.
Emäntäni, Laukon Elina rouva, pyytää teiltä, Vääksyn korkea-arvoinen Kirsti neiti, vieraanvaraisuutta.

kirsti.
Ratsasta takaisin ja lausu korkea rouvasi tervetulleeksi. — Odota, — onko vouti mukana?

viesti.
Ei, vouti on käräjissä Sääksmäellä.

kirsti.
Emäntäsi on siis yksin?

viesti.
Yksin.

kirsti.
Hyvä, — lähde! (Viesti menee.) Elina! Elina! Nyt minä anastan sinun paikkasi — poikani tähden!

uolevi
(tulee, vilkkaasti).
Elina tulee tänne!

kirsti
(hämmästyen Uolevin iloisuutta).
Niin, varmaan sinun tähtesi. — Mene ottamaan häntä vastaan, nosta reestä ja kanna portaita ylös, sillä hän on varmaankin väsynyt matkan jälkeen! Lausu hänelle myöskin sydämelliset tervetuliaiset. (Uolevi menee.) — Uolevi rakastaa häntä vielä, hänen täytyy saada Elina. (Hiljaisuus.)

elina
(tulee, syleilee Kirstiä).
Voi, Kirsti, kuinka täällä on ihanaa! Tullessani Kuljun metsästä tälle kauniille tasangolle, aurinko juuri laski. Entäs tämä harju sitten, jota ajetaan kirkolta tänne! — Olen nauttinut niin äärettömästi tällä matkalla.

kirsti.
Kunpa olisi kesä, niin — —. Miten täytelääksi ja kauniiksi olet tullut! Annahan, kun autan vaipan yltäsi, — jopa sinä olet kääreissä. — Kiltti olit, kun tulit luokseni, minä kun olen niin yksin.

elina.
Mahtaa sinulla ollakin hyvin ikävä täällä?

kirsti.
Nythän minulla kuitenkin on Uolevi seurana.

elina.
Uolevi! Niin, onhan Uolevi täällä. — Hän soittelee kai luuttua ja laulaa, ja varmaankin pelaatte lautapeliä yhdessä?

kirsti.
Tietysti, — väliin tosin poika parka on vähän synkkämielinen, mutta eihän tuo ihmetytä, kun tietää miten paljon hän on kadottanut. — Sinun täytyy olla oikein ystävällinen häntä kohtaan.

elina.
Ole sinä; sinä niin hyvin osaat.

kirsti.
Sinuahan Uolevi kerran rakasti — —. Vaan istuhan toki kultaseni. — No, mitä uutta kuuluu?

elina
(iloisesti).
Ei mitään erinomaista. Klaus on taas käräjillä Sääksmäellä, ja niin minun yht'äkkiä tän'-aamuna pisti päähäni lähteä luoksesi. Eikä tämä nyt ole matka eikä mikään, neljä peninkulmaa vaan. Ja täällä minä nyt olen.

kirsti.
Minun luonani, niin —. Kuulepas, kun Klaus on poissa, täytyy sinun aina tulla tänne; on niin hauska jutella yhdessä, ja minähän tunnen kaikki paikat ja olot siellä, eikä sinun tarvitse minulta mitään salata. — Tiedätkö, minua aavistutti, että sinun piti tulla, — Onko Klaus tapaisensa ja oletteko onnelliset? — tarkoitan tietysti sellaista onnea, jota jälkimmäinen rakkaus voi synnyttää? —

elina.
Jälkimmäinen rakkaus — tarkoitatko — ?

kirsti.
Tulin vaan ajatelleeksi sisarvainajatani ja — Uolevia. — Eivätkö Klaun synkät »muistot» joskus herää?

elina.
Eivät. — Kerran hän puhui mustasta enkelistään ja sanoi minua hyväksi enkelikseen, joka sovitan kaikki jälleen. — Tiedätkö, hän rakentaa Kaarinalle uuden haudan niemelle.

kirsti.
Etkö ole vähääkään mustasukkainen?

elina.
Mitä ajattelet? Usko minua, minä rakastan sisarvainajatasi yhtä paljon kuin Klauskin.

kirsti.
Niin, niin, olettehan onnelliset kuin kaksi viatonta lasta. — Klaus on hyvä, vaan — heikko. — Toivokaamme että hän aina sinua uskollisesti rakastaa. — Mutta mitä joutavia puhunkaan, jätetään jo sikseen. — (Palvelija tuo viiniä.) No, enhän vielä ole juonut tervetuliaismaljaasikaan. — Kas tässä on hyvää Espanjan viiniä, se onkin sinulle tarpeen matkan jälkeen. — Juo sinä pohjaan! — Kuule, meillä, — sinulla, Uolevilla ja minulla pitää olla oikein kodikasta ja hauskaa täällä tänä iltana. — Mutta missä poika viipyykin? — Koeta saattaa hänet iloiseksi, on häntä kuitenkin vähän sääli. — Vaan Elina hyvä, sinulla on tuo raskas puku ylläsi täällä lämpimässä. Mennään minun huoneeseeni, niin saat aamunuttuni yllesi, jos ei sinulla itselläsi ole mukana, sitten sinun on mukavampi. — Täällä voit olla aivan vapaudessasi, Uolevista emme välitä vähääkään — tule nyt.

elina.
Luulenpa melkein, että viini meni minulle päähän. — Tämäkö on makuuhuoneesi? Riisuisinko tämän komeuden yltäni, onhan tämä vähän epämukava.

kirsti.
Tee se. — Et ole vielä oikein tottunut uuteen arvoosi rouvana. — Näetkö, kultaseni, tuolla vuoteella on vaaleansininen aamunuttu, ota se, älä sitä harmaata.

elina.
Kiitos vaan, kyllä minä toimeen tulen. (Menee.)

uolevi
(tulee).
Missä on — —?

kirsti.
Tuolla sisällä. Hän on vähän väsynyt ja vähän alakuloinen. Sinun pitää saattaa Elina iloiseksi jälleen.

uolevi.
Iloiseksi? Hän oli iloinen kuin päivänpaiste, kun nostin hänet reestä.

kirsti.
Nostitko sinä hänet? — Luuletko että petetty vaimo näyttää tunteitaan lapsuutensa rakastetulle!

uolevi.
Petetty — mitä tarkoitat?

kirsti.
En mitään, — ole vaan ystävällinen päivänpaisteellesi.

uolevi.
Kirsti, Kirsti! Eikö Klaus ole hänelle hyvä?

kirsti.
Hiljaa —

elina
(tulee).
Näin on paljon parempi. — No Uolevi, nyt saan sinua oikein tervehtiä. Sinä nostit minut reestä muitta mutkitta ja sitten hävisit.

uolevi
(häveliäästi).
Minä hoitelin hevosiasi, ja Kirstin luohan sinä olet tullut.

kirsti
(nauraen).
Elina tulee meidän molempien luo, tunnusta vaan, en minä kantele. — Näetkös, Elina, Uolevi ja minä, me olemme tehneet tuollaisen nuoruudenystäväin, — Uolevi, miksi sitä kutsuisimme, — liiton eli sopimuksen, joka on perustettu vanhoille muistoille, eikä meidän kesken ole mitään salaisuuksia, nyt vanhoiksi tultuamme.

elina.
Tepä olette hullunkurisia, vai vanhoiksi! — Tiedätkö, Uolevi, kaikki sinua niin ikävöivät Laukossa. Miksi ette ole käyneet meillä, ette kolmeen kuukauteen?

kirsti.
Piankin minä tulen — sinun ja Klaun luo. — Tietysti sinulle päivät pitkiksi käyvät synkässä Laukossa, kun ei Klauskaan pysy kotona.

elina
(nauraa).
Siksipä hän saakin tyytyä siihen, että karkaan sill'-aikaa kuin hän on poissa.

kirsti.
Millä ihmeellä teitä huvittaisin! Pelatkaa lautapeliä! — Minun täytyy hetkiseksi mennä ulos toimittamaan, että väkesi saa ravintoa. — Puhukaa nyt kaikki vanhat asiat Suomelan ajoilta ja pelatkaa lautapeliä — tässä on. — Uolevi syytti aina pelihaluanne, siihen aikaan kun hän myötäänsä juoksi Suomelassa. — Niin, olettehan nuoruudenystäviä, te molemmat. (Menee.)

elina
(asettaa nappuloita).

uolevi.
Mitä Uoti tekee?

elina
(innostuneena peliin).
Käy susia pyytämässä, luulen ma.

uolevi.
Miksi hän ei tullut mukaan?

elina
(nauraa).
Ei hän tiennyt että lähdin. — Kas niin, nyt puhallan, yks, kaks, kolme, — hyi, miten huolimaton olet!

uolevi.
Kas sitä —

elina.
Luulenpa että olet unohtanut taitosi täällä Vääksyssä. — Kas tuossa taas, — pidä varasi.

uolevi.
Suo anteeksi.

kirsti
(tulee).
No, miten käy?

elina.
Uolevi häviää.

kirsti.
Uolevilla ei siis ole onnea pelissä — mutta sinun, Elina, taitaa siinä tapauksessa käydä huonommasti. (Nauraa.) — Tiedätkö, tuo myssy on niin hullunnäköinen, sen otan pois. (Koko ajan lempeänä. Ottaa myssyn Elinan päästä ja aukoo hänen tukkansa hajalle. Kaunis sinä olet, Elina! Eikö totta, Uolevi, hän on hyvin kaunis?

uolevi.
Kaunis kuin Jumalan äiti alttarilla!

kirsti.
Sehän oli ritari llisesti sanottu. — Uolevi, soita meille vähän luuttua, ja laula tuo sievä laulu, jonka olet sepittänyt Elinan kunniaksi — muistathan?

uolevi.
Vaiti, Kirsti! — Sitä en laula koskaan enää.

kirsti.
Eihän teidän sitä tarvitse punastua. Laukossahan sinä jo laulun sepitit, kun Elina vielä oli Suomelassa. Mitenkä se olikaan — (Lausuu vähän ivaten:)

Oi Elinainen ihana,
oi ruususeni jalo!
Sä öitteni oot unelma
ja päivieni valo.
On hetki kuin kuu pitkä ois,
ja kuut kuin vuodet vierii pois,
jos sua en saa nähdä.

uolevi
(totisesti).
Ennemmin minä sen sitten laulan, kuin kuulen sinun sen noin lausuvan (Laulaa:)

Oi Elinainen ihana,
oi ruususeni jalo!
En milloinkaan sua unhoita — —

elina
(purskahtaa itkuun ja menee).

uolevi.
Mitä olen tehnyt? (Repii luutun kielet rikki.)

kirsti.
Uolevi! Huomenna me kaikki kolme matkustamme Laukkoon.

uolevi.
En minä.

kirsti.
Sinun täytyy, sinä olet minun voutini. Minun on keskusteleminen Klaus Kurjen kanssa perintöasiasta ja tarvitsen sinun neuvoasi, ymmärrätkö?

uolevi.
Hyvä!

kirsti.
Valmista kaikki matkaamme varten. Ehkä viivymme siellä. (Uolevi aikoo mennä.) Annoitko Suinulan miehen mennä?

uolevi.
Annoin.

kirsti.
Olisit antanut piestä häntä ensin, se olisi miellyttänyt minua!

uolevi.
Sitä en usko. (Aikoo mennä.)

kirsti.
Ja tuon kuljeksivan kerjäläisen, joka parannusta saarnailee, — saat otattaa hänet kiinni ja lähettää Laukkoon.

uolevi.
Aiotko antaa hänet pappien käsiin? Älä tee sitä. —

kirsti.
Asia on minun. — (Uolevi menee.) Kerjäläinen saattaa olla hyvityksenä papille, jos minä ja — Klaus — — Niin, nyt tarvitsen kirkon suosiota, jos aion anastaa sinun paikkasi, Elina Fincke. Sillä lapseni ei saa syntyä äpäränä!

Esirippu.