Elinan surma/Seitsemäs kuvaelma

Kuudes kuvaelma

Elinan surma Seitsemäs kuvaelma Kirjoittanut Gustaf von Numers

SEITSEMÄS KUVAELMA.

Elinan huone Laukossa. Ilta. Myrsky ulkona.

elina.
Oih! kuinka levoton olen tänä iltana — tämä on niin kummallista! — En ymmärrä, miten kaikki tuntuu niin oudolta. — Mitähän tapahtunee vielä tänä yönä! (Äänettömyys.) Huh! kuinka myrsky raivoaa — tuntuu aivan kuin joku kävelisi tuolla ylhäällä. —

kirsti.
Etkö tiedä että Laukossa kummittelee?

elina.
Ken kummittelee?

kirsti.
Kuolleet.

elina.
Kuolleet lepäävät haudoissaan.

kirsti.
Luuletko kaikkien Laukon pahojen töiden mahtuvan hautoihin?

elina.
Minnekähän lienee Klaus ratsastanut, tässä kauheassa ilmassa —? Hän oli varmaankin sairas lähtiessään.

kirsti.
Kenties hän vaan on nauttimassa raittiimpaa ilmaa. Klaus ei pysy alallaan, kun hänen entinen hurjuutensa palaa.

elina.
Eikö sinustakin hän ollut hyvin kummallinen —? Minä oikein pelkäsin häntä. Kuule, Kirsti, sinä kun tunnet hänet entiseltään, sano mikä Klauta vaivaa.

kirsti
(äänettömyyden jälkeen).
En tiedä. Kaikilla Kurjen suvussa on pisara hulluutta veressään. Se kuohahtaa joskus, myrkyttää silloin joka valtimon. Etkö tiedä että Klauta, kuten koko hänen sukuaan, vaivaa raivotauti! Oh! minä en ole yhtä enkä kahta yötä valvonut hänen luonaan. Sinulle se käy raskaaksi — mutta minä voin —

elina.
Onko Kurjen suvussa kaikilla tuollainen tauti?

kirsti.
On — kaikilla. Sinun lapsesi perii sen kyllä myöskin. (Äänettömyys.)

elina.
Oliko Klaun isä sellainen kuin kerrotaan?

kirsti.
Klaun isäkö?! Oli. Vieläpä hänen isäinsä isätkin — läpeensä koko suku. Klaun isä oli toki kaikista kauhein. Kaksikymmentä vuotta takaperin oli Laukossa sellainen elämä — hm — ettei kukaan siivo neito vapaaehtoisesti — —

elina.
Älä puhu siitä!

kirsti.
Sinä tahdot olla Kurkia, etkä tahdo tuntea sukuasi. Näetkös, se juuri erottaakin meidät korkeasukuiset teistä muista, että meillä on kaikki suurellista, yksin rikoskin. Oletko huomannut pilkkua tuolla nurkassa? Se näyttää veriseltä. Tahdotko kuulla tarinan siitä? Eräänä iltana oli Rikolan kylässä häät. Tapansa mukaan oli vanha Matti herra huovineen ryöstöretkillään ja sattui häätaloon. Morsian temmattiin tanssin pyörteestä ja tuotiin Laukkon. Sulhanen kun asettui vastakynteen, sai sidottuna loikoa tässä huoneessa, tuossa juuri, ja kuulla miten hurjasti salissa elämöitiin. Sitten kun — — No niin! Matti herra murhasi pojan tuolla ja tanssi morsiamen kanssa koko yön. Aamulla oli tyttö hourupäinen.

(Käy kova tuulenkohina.)

elina
(painaa päänsä käsiinsä).
Kauheata!

kirsti.
Kansa kertoo vanhan Matti herran tällaisina myrskyöinä kiertävän Laukkoa ratsullaan.

elina
(katsoo äkkiä ylös).
Mutta Klaushan ei ole asunut Laukossa. Hänhän on kasvatettu setänsä luona Turussa. Kun hän tuli tänne, meni hän heti naimisiin Kaarinan kanssa.

kirsti
(ajatuksissaan).
Niin — meni naimisiin Kaarinan kanssa.

elina
(tekeytyy iloiseksi).
Klaun poissa ollessa istuitte kai usein täällä yhdessä lavertelemassa — sinä ja Kaarina?

kirsti.
Niin teimme. Kaarina istui sinun tuolillasi. Tämä on minun vanha paikkani.

elina.
Tässäkö —? (Nousee ja muuttaa paikkaa.) Tuntuu niin kamalalta istua siinä tänä iltana. (Katselee sitä.) Ajattelepas, jos Kaarina nyt tulisi istumaan siihen!

kirsti.
Sellaista on tapahtunut — kuolleet ovat lemmenkateita.

elina.
Oi, jospa minullakin olisi sisko! Hän asuisi kanssani täällä. — Etkö pitänyt paljon hänestä?

kirsti
(ajatuksissaan).
Kaarinastako?

elina.
Mahtaako Klaus usein ajatella häntä?

kirsti.
Kaarinaa? —

elina.
Rakastiko hän paljon häntä.

kirsti.
Klausko? — elina.
Olivatko he hyvin onnelliset?

kirsti.
Klaus ja Kaarinako?

elina
(hiljaa).
Onko totta, että Kaarina käyskentelee tuolla ylhäällä?

kirsti.
Sinä saat kyllä nähdä hänet.

elina.
Vihanneeko hän minua, kun menin Klaun kanssa naimisiin?

kirsti.
Kuolleet vihaavat aina.

elina.
Minä niin pelkään — häntä — Kaarinaa. Kirsti! Voineeko Klaus koskaan unohtaa häntä?

kirsti.
Unohtaa! Ei!

elina
(kiivaasti).
Niin. Kauheata olisikin jäädä ihan unohduksiin kuoltuaan.

kirsti.
Kauheampaa vielä eläessä! Sitäkin täytyy kärsiä.

elina.
Sanotpa tuon aivan kuin olisit itse kokenut sitä.

kirsti.
Ehkä olen kokenutkin. Jokainen nainen saa tuntea sitä surua ennemmin tai myöhemmin — kukaan ei voi sitä karttaa.

elina.
Eikö kukaan?!

kirsti.
Ei. Ei kukaan.

elina
(hyväilee häntä).
Kirsti parka!

kirsti.
Älä koske minuun! (Elina aikoo palata tuolilleen, mutta muistaa sen olevan Kaarina-vainajan paikan, väistyy, istuutuu lattialle Kirstin luo.) Tahdotko kuulla? Minulla oli sisar — Sigrid. Sinä et ole nähnyt häntä. Me asuimme silloin Kuitiassa. Vuorentaustan kartanossa oli ritari — hm! — Horn, jota Sigrid rakasti. Niin, sekä Sigrid että minä. — Mitä kertoisinkaan ? — Sigrid joutui kihloihin hänen kanssaan. Silloin päätin, että ritari, mistä hinnasta tahansa, kuitenkin tulisi omakseni. (Käy ympäri huoneen.) Ja minä voitin hänet. Sigrid sai rintataudin ja kuoli. Kansa sanoo minun ottaneen hänet hengiltä — —

(Äänettömyys.)

elina
(kuiskaa).
Antoiko Sigrid sinulle anteeksi ennen kuolemataan?

kirsti.
Ei. Hänhän kummittelee Kuitiassa.

elina.
Joku liikkuu käytävässä.

kirsti
(kuuntelee. Menee avaamaan oven).
Ken siellä?

uolevi
(salissa).
Eräs rauhaton yön ritari.

elina
(iloisesti).
Uolevi!

uolevi.
Luulin naisten jo menneen levolle.

elina.
Ei vielä. Tule sisään! Hyi, kuinka sinä säikytit meitä.

uolevi
(tulee rintahaarniska käsivarrella).
Antakaa anteeksi! Tahdoin vaan katsoa haarniskaani. Se jäi tänne viime kerralla. Aion ottaa sen mukaani Vääksyyn.

elina.
Istu hetkinen täällä! Nyt on niin hirveä myrsky.

uolevi.
Niin on. Kaikki peikot ovat irroillaan tänä iltana. Rajuilma vonkuu nurkissa, ikäänkuin vanhalla Laukolla olisi viimeinen yö käsissä.

elina.
Missähän lienee nyt Klaus?

uolevi
(panee haarniskan pöydälle ja istuu).
Sanottiin hänen menneen pappilaan. Kumma kun tähän on tullut ruostetta. Minäpä hankaan sen pois, tehdäkseni jotain.

elina.
Sitten hän varmaankin tulee kotia yöllä. Minä olenkin niin pelännyt tänä iltana — kun Klaus on ollut poissa. Teemmekö tulen? Täällä on kylmä mielestäni.

uolevi.
On kyllä täällä vähän kylmä.

elina.
Jos lienee vaarallista tällaisella tuulella. Mutta pannaan vaan pari puuta. Tulee paljon valoisampi ja hauskempi, kun valkea räiskyy.

uolevi.
On ruvennut satamaan — ei tee mitään. Minä käsken tuomaan puita.

kirsti.
Jää sinä Elinan luo. Kyllä minä menen. — (Menee.)

elina.
Uolevi! Sinä et saa mennä pois, ennenkuin Klaus tulee. Tiedätkö — minä pelkään Kirstiä.

uolevi.
Kirsti näyttää vähän raskasmieliseltä tänä iltana. Se on kai myrskyn tähden.

elina.
Minä pelkään, että hän on häijy.

uolevi.
Kova hän on — —

elina.
Tiedätkö — hän — — Minulla on väliin omituinen aavistus, että hän vainoo minua.

uolevi
(hymyilee).
En minä sitä usko. Sinä olet levoton — näytät peljästyneeltä — ehkä puhelitte jostakin kamalasta — sinä ja Kirsti? Laukosta on kyllä tarinoita.

elina.
Niin — Laukosta on kyllä tarinoita — jotain varmaan tapahtuu tänä iltana.

kirsti
(tulee).
Tytöt istuvat ja kertovat kummitusjuttuja siellä alhaalla. Ovat jo vallan pyöräpäisiä. — Eikö ruoste tahdo lähteä? Sinulla on liian pehmeät hyppyset. Haavoita sormeasi ja tiputa verta päälle — sitten lähtee helpommin.

elina.
Sinä olet hirveä, Kirsti, lopeta jo!

kirsti.
Niin ainakin sanotaan. Annapas tänne se! — Tämähän onkin veripilkku!

elina.
Olethan oikein todella hirveä tänä iltana.

kirsti.
Ai — nyt tiedän. Klaus oli lainannut tämän viime Keuruunmatkalleen. Siellä hän huvitteli itseään polttamalla kokonaisen lappalaiskylän.

(Tuulee kovin.)

elina.
Uolevi, vie se pois saliin!

(Uolevi vie haarniskan saliin ja tulee takaisin, Kirsti vaipuu ajatuksiinsa ja Elina on vaiti. — Äänettömyys.)

kirsti
(nytkäyttää itseään).
Oi toki! Minä sanon kuten Elinakin: mitä mahtaa tapahtua tänä iltana?

elina
(katkerasti).
Olen koko illan nähnyt, ettet ole iloinen.

kirsti
(synkästi).
En todellakaan — tapani mukaan en.

lyyli
(tuo puita. Hän pelkää ja katsoo taaksensa saliin)
Hyi mimmoinen ilma tuolla ulkona on!

elina.
Pane ainoastaan pari puuta — tuulee niin — ettei pääse tuli irti. (Äänettömyys.) Vuorentausta! — Kuka puhui Vuoren taustasta? — Vai niin — ei se ollut mitään. — —

uolevi.
Sinä muistelet laulua Signild rouvasta ja nuoresta Bertilistä.

elina
(hyräilee muistellen).

Myrsky-syysyönä poroksi he poltti kartanon. —
Vuorentaustalla ruusut kasvaa. —
Niin Bertilin kanss' Signild rouva läksi kuolohon. —
Vaan nyt kuihtunehet ovat ruusut kaikki. —

Todellakin — siellähän se oli — — oi, miten tuntuu raskaalta täällä rinnan alla! (Äänettömyys.) Minulla on kummallinen tunne, ihan kuin kuolisin tänä yönä!

lyyli.
Kaikki pyhät varjelkoot!

elina.
Lähetä hakemaan pappia! Kummallista ettei Laukossa ole kotipappia!

lyyli.
Olihan täällä maisteri Abraham Jacobi, mutta hän lähetettiin pois puoli vuotta takaperin, kun ei tahtonut antaa ritarille synninpäästöä.

elina.
Minkätähden hän ei tahtonut antaa Klaulle synninpäästöä?

lyyli
(katsoo Kirstiin).
Sitä — sitä en uskalla sanoa.

kirsti.
Ole vaiti tuhmine puheinesi! Etkö näe kuinka peljästytät emäntääsi! Mene!

elina.
Älä! Jää tänne! Lyyli! sinä olet aina ollut minulle uskollinen! Jos minulle jotain tapahtuu — tervehdi äitiäni!

lyyli.
Voi, voi sentään, että teillä on sellainen sieluntauti! Nyt tiedän. Haettakaapa se kerjäläinen tuolta alhaalta kellarista. Hän on parantanut monta sairasta sielua. Oi, rakas emäntäni, kuulkaa häntä, niin sielunne paranee ihan varmaan.

elina.
Niin — kerjäläinen! Hän sanoo: autuaat ovat hengellisesti vaivaiset. — Mene heti sanomaan Matti Niilonpojalle, että hän tuo kerjäläisen tänne.

lyyli
(menee, mutta pysähtyy peljästyneenä ovelle).

kirsti
(ankarasti).
Mitä odotat? Mene!

lyyli
(nyyhkii).
Minä en tohdi mennä tuon käytävän läpi —

kirsti.
Mitä tuhmuutta se on! (Kuuluu ankara tuulenpuuska.)

lyyli.
Huuh! vanha Matti herra ratsastaa Laukon ympäri.

uolevi.
Minä saatan sinua —

lyyli.
Ei Uolevi herran sitä tarvitse, jos saan jättää oven auki. (Menee. Parin silmänräpäyksen kuluttua kuuluu hirveä hätähuuto, Lyyli syöksyy sisään kauhistuneena ja heittäytyy Elinan jalkoihin.) Apua, apua!

elina.
Mikä sinun on?

lyyli.
Kaarina rouva — rouva Kaarina on käytävässä — tuli portaita alas ja meni voudin kamariin — luulen — aivan valkoisissa — huh, huu, uu!

elina
(hyväilee häntä).
Kaarina rouva on kuollut — rakas lapsi.

kirsti.
Lakkaa pelottelemasta rouvaa tuhmuuksillasi! Tule pois! Minä saatan sinua.

lyyli
(syleilee kauhistuneena Elinan polvia).
Ei, ei! — En teidän kanssanne! En! En Kirsti neidin kanssa. En teidän kanssanne! Tehän olette surmannut Kaarina rouvan —

kirsti
(kiivaasti).
Vaiti! Nouse ylös! Jos sisarellani ei ole lepoa haudassaan, niin kohdatkoon minua! Tule kanssani! (Taluttaa Lyylin ulos väkisin.)

(Äänettömyys).

elina
(ankarasti).
Uolevi, onko Kirstillä ollut sisko — Sigrid?

uolevi.
Mitä tarkoitat? Luulenpa että oli, — vaan kuoli lapsena.

elina
(hurjasti).
Minkätähden Lyyli ei tahtonut mennä Kirstin kanssa —? Miksi hän sanoi, että Kirsti on surmannut Sigridin — Kaarinan? — Vastaa! —

uolevi
(on vaiti).

elina.
Sinä vaikenet, Uolevi! Ei se ollut Sigrid, vaan Kaarina ja Klaus. Hän on sanonut minulle kaikki —

uolevi
(tulisesti).
Onko Kirsti sanonut?

elina.
On, on — kaikki, kaikki! (Kirsti tulee.) Kirsti! Klautahan olet rakastanut salaisesti.

kirsti.
Sinä tiedät sen? Hyvä, kun tiedät! Ja nyt kun tiedät, väisty tieltäni!

elina.
Sinunko tieltäsi? Klaus on minun!

kirsti.
Klaus on minun! Hän oli minun, ennenkuin sinä näitkään häntä, ja minun hän on oleva. Koko hänen olentonsa kuuluu minulle. Minä otin hänet Kaarinalta — minä otan hänet sinultakin. Oi, en tahdo sinulle pahaa, Elina! Sinä kun olet niin lempeä, niin hurskas, mitenkä sinulla on sydäntä ryöstää toiselta hänen elämänsä, hänen kunniansa! Luovu hänestä, niin voimme vielä kaikki tulla onnellisiksi! Sinä et rakasta häntä, sinä rakastat Uolevia. Olihan hän sinun ensimäinen rakkautesi — ja nainen rakastaa vaan yhden kerran! Paetkaa! Minä suojelen teitä, minä yhdistän teidät. Ottakaa minun Vääksyni! Mutta paetkaa, paetkaa!

elina.
Sinä puhut kuin jalkavaimo! Nainen antaa sydämensä vaan yhden kerran. Minun sydämeni on Klaun. Pois kodistani! Sinun rakkautesi saastuttaa sitä.

kirsti.
Minäkö pois Laukosta!? Elina Fincke! sinä poistut, enkä minä. — Millä oikeudella sinä tulit tänne? Millä oikeudella tunkeuduit meidän väliimme? Tiedä, Elina Fincke, että lapsi, jota kannan rintani alla, on Kurjen. Se on vanhempi sinun lastasi. Ymmärrätkö? Siis olen minä hänen oikeutettu puolisonsa, sinä hänen jalkavaimonsa! Pois! sanon minä! Pois Laukosta ! Pois! Minä en I tahdo jakaa — — Väisty, sinä halpasukuinen Fincke! Tuolla käy tie Suomelaan! Ota rakastajasi mukaasi! Parempi sinulle olisi Nokian kosken kuumimmassa pyörteessä kuin minun vihani vallassa! Pois, vielä tänä yönä, tänä hetkenä! Jos et mene, saatat minut raivotyöhön, josta seuraa turmio meille kaikille.

elina.
Suojele minua, Uolevi! Hän tahtoo tappaa minut kuten Kaarinankin.

uolevi.
Älä pelkää! Minä suojelen sinua! (Sulkee hänet syliinsä.)

kurki
(tulee rovastin ja aseenkantajan seurassa. Seisahtuu hetkeksi ja tarkastaa Uolevia, joka pitää Elinaa sylissään).

kirsti.
Klaus! Tuossa näet!

kurki
(karjaisee. Juoksee esille ja lävistää Uolevin. Nostaa Elinan korkealle ilmaan ja paiskaa lattiaan, Kirsti juoksee nurkkaan, osoittaen kurjaa pelkuruutta. Elina liikuttaa itseään vähän).

elina.
Klaus! Sinun lapsesi — sinun — — (Kuolee.)

rovasti.
Kaikkien pyhien nimessä! mitä olette tehnyt?

kurki.
Tieltä, pappi! — Kirsti! sinä pelkäät — sinä pakoilet minua. — Oletko valhetellut?

kirsti.
Olen.

kurki.
Voi sinua, kirottu! (Syöksyy hänen päällensä, mutta väki, joka tulee, estää sen. Hän vaipuu Elinan ruumiin viereen. Lyyli, kerjäläinen ja Matti Niilonpoika tulevat. Katselevat kauhuissaan mitä on tapahtunut.

lyyli
(Elinan ruumiin vieressä).
Voi, voi! Minun rakas emäntäni!

uolevi
(avaa silmänsä ja katsoo Kurkea).
Vuoden perästä Jumalan tuomiolle!

kurki.
Lapseni! vaimoni! Vuoden perästä Jumalan tuomiolle! Pelasta minut, pappi! Ota Laukko kirkolle! Kirjoita Roomaan! Auta, auta! Minä olen kadotettu.

kerjäläinen.
Niin — kadotettu!

kurki.
Tuomionenkeli! Voi minua!

kerjäläinen.
Niin. Tuomiopäivä on tullut. Loppunut on armon aika. Ja kosto kohtaa tätä petollisen irstasta, ylpeätä sukua. — Kuulkaa, te maan mahtavat! Te olette vuodattaneet viatonta verta, ja nyt teille kostetaan isäinne ja esi-isäinne synnit. Henkeni silmä katsoo kauas, ja verisenä kajastaa etäisyyden ranta. Näen liekkien syövän tämän kartanon, joka on nähnyt niin monta rikosta, niin paljon kyyneleitä. Mahtavasta Laukosta ei jää kiveä kiven päälle. Ja Laukon ylpeä isäntä harhailee mieletönnä talonsa raunioilla. Niin, Klaus Kurki, viheliäisenä ja sairaana kierittelet sinä madon lailla maassa. Ja kerjäät kuolemata vapauttajaksesi. Mutta kuolema karttaa sinua. Ja tuskissasi etsit sitä Vesilahden syvänteistä.

rovasti.
Herkeä, kauhun mies!

kerjäläinen.
Ja sinä Kirsti Fleming! Sinäkään et karta koston kättä. Se lapsi, jota kohdussasi kannat, syntyy hengetönnä.

kirsti.
Niin. Minä tunsin, kuinka Elinan kuolonkorina tappoi sen. Isä, muserra minut, polje minut jalkojesi alle, tuota tuskaa ja kyyneleitä, kuljeta minua ohdakkeista tietä. Mutta opeta minua katumaan, katumaan, katumaan!

kerjäläinen.
Sinä olit ylpeä. Opi nöyrtymään. Sinä korskeilit silkissä ja kullassa. Pukeudu nyt säkkiin ja tuhkaan. Sinä nauroit nautinnon iloissa. Itke n]rt synnin surussa. Sinä epäilit. Opi nyt uskomaan. Sinä rakastit lihan hekumaa — opi nyt rakastamaan ristiä. Ja kun näin olet maailman silmissä tomuun tallattu, niin silloin nostan sinut ylös ja pesen sielusi puhtaaksi karitsan veressä.

kirsti.
Niin. Tue minua. Rukoile puolestani. Opeta minua — Sano, mitä pitää minun tekemän?

kerjäläinen.
Ensi työksesi: hoida tuota onnetonta. Etkö näe että hän jo on mielipuoli —

kirsti
(nöyrästi).
Klaus! Rukoile kanssani. Etkö tunne minua!

kurki.
Tunnen — tunnen — Sinä olet Kaarina Fleming, ja tämä on sinun lapsesi — Kaarina Fleming — Kaarina Fleming!

Esirippu.