Elinan surma/Ensimäinen kuvaelma

Henkilöt

Elinan surma Ensimäinen kuvaelma Kirjoittanut Gustaf von Numers

Toinen kuvaelma

ENSIMÄINEN KUVAELMA.

Tavallinen asuinhuone Suomelassa. Aamupäivä syksyllä. Emäntä, rouva Kirves ja rouva Linnunpää Pirkkalasta istuvat vasemmalla puolen.

r. linnunpää.
No mutta sehän on ihan hirmuista.

r. kirves.
Niin, sanos muuta! Eikö se ole kauheata!

r. linnunpää.
Ja semmoista saa tapahtuakin!

r. kirves.
Niin, eikö se ole julmaa! Ja tiedäpäs, tuo ihminen pyöri lankonsa perässä jo silloin kun sisar vielä oli elossa — ajattelepas, kun vaimo oli elossa — ja kuitenkin tämä oli hänen oma oikea sisarensa.

emäntä.
Ja hän oli niin sydämellisen hyvä ihminen, se Kaarina Fleming-vainaja.

r. kirves.
Niin olikin — niin olikin — se herttainen lapsiraukka! Ja hän tiesi siitä, vaan — sen surun hän vei

mukanansa hautaan, jossa hän nyt makaa Vesilahden kirkossa, Kurkien sukukammiossa.

emäntä.
Mutta tiedättekö mitä ihmiset väittävät? Tuo raukka ei saa rauhaa edes omassa haudassansakaan, hän vaan käy ja kummittelee siellä Laukossa.

r. linnunpää.
Oikeinko kummittelee?

r. kirves.
Niin, siitä minäkin olen kuullut. Joka yö sanotaan hänen raskain askelin kävelevän edestakaisin salin ullakolla.

r. linnunpää.
No — mutta viatonhan hän oli, miksei hän saa rauhaa?

emäntä.
Tietysti sentähden, että se Kirsti, hänen sisarensa, vielä on talossa —

r. kirves.
Tietysti sentähden! Aina siitä päivästä alkain, kun siellä oli hautajaiset —

emäntä.
Niin — siitä on niinkuin viime kekristä vuosi —

r. kirves.
Niin — ajatteles — kokonaisen vuoden on Kirsti elänyt siellä. On muka hoitanut taloutta. Ja Kurkea hän julkisesti armastelee; ja rengit ja piiat puhuvat siitä.

Kyllä voitte silloin käsittää, kuinka avonaisesti menetellään —

r. linnunpää.
Mutta on se mieskin silloin aika elukka.

r. kirves.
Kurki, niin, — mutta hänhän on kuitenkin mies, hän, mutta toinen! Kirsti, näet, hän on nainen, ja häneltä voisi vaatia — —

r. linnunpää.
Ei, arvoisa kuomaseni! Miehet, miehet ne —

r. kirves.
Päinvastoin, rakas kuoma, päinvastoin! Jos mies rupeisi minun jäljessäni juoksemaan, niin kyllä silloin sanoisin: huuti! pois minusta! Ja — ja kyllä minä tiedän, ja me kaikki tässä, että miehen saa mihin tahtoo, jos kerran aletaan kaikella muotoa viehkeillä, ja sentähden minusta juuri Kirsti Fleming on kaiken pahuuden alku ja syy.

r. linnunpää.
Ei, ei varmaan. Miehet ovat saaneet enemmän ymmärrystä ja viisautta kuin me, sen kyllä myönnän. Mutta niinpä heidän tuleekin ottaa viisautensa varten.

r. kirves.
Kuulkaa, arvoisa kuomaseni! Minä sanon kuin sanonkin teille, että niin kauan kuin maailma seisoo, teemme me vaimot miehille mitä tahdomme. Ja — ja voutia minä en koskaan huoli ottaa talooni enkä myöskään mene hänen taloonsa; ja jos Kirsti tuppautuu siihen kirkonpenkkiin, jossa minä istun, niin en minä

vaan hänen tähtensä nouse — olkoon hän sitten syntyjään niin Flemingejä kuin onkin.

emäntä.
(keskeyttäen).
Älkäämme nyt siitä riidelkö; kyllä ne kumpikin ovat yhtä syyllisiä; kumma vaan, ettei rovastimme ryhdy asiaan. Mutta maan mahtavat tekevät mitä tahtovat. Hoho! poloinen se äiti, jolla tätä nykyä on täysikasvuisia tyttäriä. — Olen kuin olenkin sanonut piioille — ei sanaakaan Elinalle tästä — ei sanaakaan.

r. kirves.
Siinä te olette tehnyt aivan oikein.

(Palvelija tuo virvokkeita.)

emäntä.
Rakkaat kuomaseni, tehkää hyvin — vähän kotitekoista olutta. Tässä on ihan tuoreita simaleipiä.

r. linnunpää.
Ne ovat erittäin hyviä.

r. kirves.
Oikein mainioita.

r. linnunpää.
Ihan kuin parasta danzigilaista marzipania —

r. kirves.
Mistä kuoma on saanut reseptin?

emäntä.
Judikkalan rouvalta. Hän oli saanut sen Kurjen flaamilaiselta kokilta.

r. kirves.
Erinomaisia!

r. linnunpää.
Erinomaisia! — (Hiljaa rouva Kirveelle.) Voitteko syödä niitä?

r. kirves.
(ottaa toisen. Hiljaa).
Ne ovat hirveitä! Ihan pilaantuneita! (Ääneen.) Mutta, rakkaat kuomaseni, kuulkaapas! Minä olen koko kesän miettinyt ja tuuminut, mitähän siitä tulee, jos se ihminen, tuo Kirsti, nyt saa — — Te ymmärrätte, rakkaat kuomat, mitä tarkoitan —

emäntä.
No! Silloin ainakin kirkko korjaa heidät huostaansa.

r. linnunpää.
Olkaa pelvotta, sitä päivää emme näe, mutta jahka vaan kuulemme, että Kirsti neitsyt on matkustanut Tukholmaan sukulaisiinsa muka, niin kyllä silloin tiedämme mistä kenkä puristaa, ja silloin olemme kai päässeet koko kapineesta.

emäntä.
Vannomatta paras, kuomaseni. Kurki on lapseton. Jos Kirstille syntyisi poika, ottaisi isä varmaan lapsen ja äidin luoksensa. Kun on niin paljon rikkauksia, niin totta hän tahtoo perillisen — ja nimi sitten, tuo kuuluisa Kurkien nimi, sehän kuolisi sukupuuttoon.

r. linnunpää.
Mutta voihan hän mennä uusiin naimisiin.

emäntä.
Ei kukaan äiti antaisi lastaan semmoiselle, joksi hän nyt on tunnettu.

r. kirves.
Sitä minäkin — ei kukaan äiti, ei kukaan.

r. linnunpää.
Mutta eihän hän ainakaan voi naida Kirstiä. Onhan avio langon ja kälyn välillä kirkon lakia vastaan.

emäntä.
Ooh — kuomaseni! Kyllä maan mahtavat keinoja keksivät.

r. kirves.
Jos tuo Kirsti tosiaan saisi palata takaisin ja istua koko ikänsä ja aikansa Laukossa —, ei kuomaseni, jos mitään niin hävytöntä saa tapahtua koko pitäjän pahennukseksi — silloin en minä tahdo enää näyttää rehellistä naamaani täällä Vesilahdella.

r. linnunpää.
Sen minä vaan sanon, että meillä Pirkkalassa ei koskaan saisi semmoista tapahtua.

r. kirves.
Luuletko sitten että kaikki ehkä käy päinsä täällä Vesilahdella?

r. linnunpää.
Ei, ei sen vuoksi, minä vaan — —

emäntä.
»Ylhäiset» tekevät mitä itse tahtovat, olkootpa sitten missä ikään. Nämä Vesilahden Kurjet ovat kaikkina

aikoina olleet semmoista joukkoa, joiden kanssa ei mielellään ole tekemisissä. Me »alhaiset», me saamme kyllä koreasti pysyä alallamme. Tuo Flemingien suku on sekin niitä korskan korskeita. — Siis on parasta, että pysyy niistä eripuikkarillaan, minä en välitä mit'ikään Laukosta enkä Laukon touhusta, vaikka olemmekin naapuruksia. Minä olen sanonut miehelleni: meillä ei ole mitään tekemistä Kurkelaisten kanssa, älä sinä mene sinne, olen sanonut; älköönkä hänkään tulko minun ovistani sisälle, olen sanonut. Olkoonpa vaan niin, että he ovat »ylhäisiä» ja me »alhaisia» — mutta aateli kuin aateli!

r. kirves.
Niin, te olette aivan oikeassa, kuomaseni. Minäkin olen päättänyt, etten rahtuakaan piittaa heistä, en kuuna päivänä. — Ja te olette aivan oikeassa, kuomaseni: aateli kuin aateli, eikä Kirves-nimisen tarvitse koskaan väistyä Flemingin tieltä —

r. linnunpää.
Minun mieheni isä oli knaappina Turun linnassa semmoisella kuin Djeknellä — ja minä itse olen Tavastien sukua, sillä minun äidinisäni sisar oli piispan — —

emäntä.
Ja minun mummoni taas oli syntyjään Natt och Dag ja polveutui neljännessä polvessa itse — —

r. kirves.
Ja Kirves-nimisiä oli maassa jo silloin, kun ruotsalaiset — — —

(Uoti ja Uolevi tulevat sisään.)

uoti.
(ottaa pari jousia seinältä).
Tiedätkö, siellä on kokonainen poikue, ainakin viisi koirasta, ne ovat siellä oleksineet koko viikon. Tätä jousta, kuule, koeta tätä, tämä on minun; siihen panin uuden jänteen kaksi päivää sitten. (Tähtää.) Ja nyt sillä ampuu vaikka pääskyn lennosta — —
(Alkaa jännittää joustaan ja tarkastelee nuolikasaa.)

uolevi.
(astuu esiin ja kumartaa emännälle).

emäntä.
No kas, Uolevi herra, tehän olette ystävällinen, kun tulitte meitäkin katsomaan.

uolevi.
Eihän siitä ole niin kauan kun minä viimeksi olin täällä, — mutta — —

emäntä.
Uolevi herra on meille aina tervetullut. (Uolevi kumartaa rouva Kirveelle.) Ja tässä on rouva Linnunpää Pirkkalasta — ja junkkeri Uolevi Frille Laukosta.

r. linnunpää.
Vai niin, vai Laukosta, no sepä oli hauskaa I

emäntä.
Niin, Laukosta.

r. kirves.
Tuosta suuresta Laukosta?

emäntä.
Uolevi herra hoitaa Laukon suurta maanviljelystä,

kun vouti on pitkillä käräjämatkoillaan. — Istukaa, Uolevi herra. — No kuuluuko mitä uusia Laukosta?

r. kirves.
Niin, kuuluuko mitä uusia Laukosta? Uolevi herra istuu vaan tähän meidän keskeemme. Kuinka tuo komea Kirsti neiti jaksaa? Kyllä kai hän yhä edelleen on siellä ja hoitaa Laukon suurta taloutta? Niin — hän ei ole milloinkaan osottanut meille sitä kunniata, että olisi käynyt meitä katsomassa.

r. linnunpää.
Puhutteko Kirsti Flemingistä? Vai niin. Hänhän kuuluu olevan niin kaunis — —

r. kirves.
Sen asian tietää Uolevi herra parhaiten, nuori mies — hihihihi!

uolevi.
Eipä hänestä voi muuta sanoa; vaan ei hän ole minua varten — —

r. kirves.
Niin, ymmärtäähän sen —

r. linnunpää.
Minä en tiedä Uolevi herran mieltä, — ajattelin vaan, että kaksi nuorta saman katon alla — vai ehkä lienee Kirsti neiti jo kiinni jollain toisella taholla?

uolevi.
Minä en tiedä mitään! (Emännälle.) Vouti on ratsastanut Hämeenlinnaan, ja minä —

emäntä.
Niin, minä näin hänen ratsastavan sille puolen pari päivää sitten knaappineen ja huovineen. Mikähän matkan tarkoituksena mahtaa olla? Ehkä tärkeitä Ruotsin uutisia?

uolevi.
En minä tiedä.

emäntä.
Vai ehkä ainoastaan niitä tavallisia toimia —

r. kirves.
Niin — ainahan voudilla toimia riittää.

r. linnunpää.
No, nuori Kirsti neitonen asuksii siis nyt Laukossa — mutta hänellä on tiluksensa Kangasalla, eikö niin?

r. kirves.
No, mitä kummaa siinä, että hän majailee Laukossa lankonsa luona! Sehän on luonnollista.

r. linnunpää.
Sehän on aivan luonnollista, — lankonsa luona — niin — aivan luonnollista — —

r. kirves.
Onpa kuitenkin vahinko, että ne eivät voi mennä naimisiin keskenänsä.

r. linnunpää.
Naimisiin! Onko siitä ollut kysymystä!

uolevi (ujostellen).
Ei, nehän ovat lankomies ja käly.

r. linnunpää.
No, minähän ajattelinkin — tietysti — niin muodoin — mitään semmoista lemmensuhdetta ei siis liene olemassakaan.

uolevi.
Ei, en minä tiedä — —

r. linnunpää.
Ei, ei — luonnollisesti — sehän ei voisi koskaan tulla kysymykseen kahden niin läheisen sukulaisen kesken —. Kirsti hoitaa nyt vaan taloutta, ja vouti käy yhäti suruissaan, ikävöiden puolisovainajaansa. Niin — sehän on aivan luonnollista, että käly silloin on häntä lohduttamassa.

r. kirves.
Eikö ole vähän kamalaa asua näin talvis-aikaan noin suuressa rakennuksessa? Siellähän hoetaan yksin kummittelevankin. Sanotaan että Kaarina rouva — —

uolevi.
Minä en ole nähnyt mitään kummituksia —

r. linnunpää.
Ette nähnyt, vaan kenties kuullut.

uolevi.
En ole kuullutkaan.

r. kirves.
Niinpä vaan — minä tiedän aivan varmaan, että Kaarina joka yö kävelee siellä salin ullakolla.

uolevi.
(naurahtaen).
Minä en ole yhtään yötä ollut salissa.

r. linnunpää.
Vai niin. — Ja voutihan taitaa olla hyvin kiintynyt kälyynsä — ehkäpä hän ei enää ajattele avioliittoa, antaa vaan kälyn jäädä luoksensa ainiaaksi. Jos hän niin hellii sitä kälyään, kuin huhu kertoo, niin lieneekin hyvin sydämellinen suhde heidän välillänsä?

uolevi.
En ole huomannut mitään, mikä — —

r. kirves.
Kyllähän sen kaikki tietävät.

r. linnunpää.
Ja se näyttää — lämpimältä heidän välinsä, vai kuinka? — Eikös niin, herra Uolevi?

uoti.
(on saanut jousensa kuntoon). Kas niin, Uolevi. Älä seiso siinä nyt lypsättämässä itseäsi, vaan sano heille suoraan, että korea Kirsti neito on voudin jalkavaimo. No, tuletko, niin lähdemme?

(Yht'- aikaa.)		r. linnunpää. Mitä sinä sanot, Uoti?
		r. kirves. Mutta Uoti, herra varjele!
		emäntä. Uoti ei saa puhua semmoista.

uoti.
Nyt muka ollaan pyhiä! — — Äiti, anna Uoleville sarkka olutta, ennenkuin me lähdemme.

emäntä.
Voi niitä poikia tähän aikaan! Uolevi herra, tehkää hyvin ja juokaa vähän olutta, ennenkuin lähdette.

uoti
(huutaa).
Elina!

r. linnunpää.
Mutta, herra Uolevi, eihän suinkaan liene mahdollista, että vouti ja Kirsti neitsyt — —

uoti
Elina! Laukon Uolevi on täällä! Käväise pian kaksi sarkkaa olutta. — Äiti sanoi —

r. linnunpää.
Mutta sehän olisi kauheata —

uolevi.
Minä vakuutan, että minä en tiedä mit'ikään.

emäntä.
Hiljaa, hyvät ystävät! Lapsi tulee.

r. linnunpää.
Ssyy!

r. kirves.
Ssyy!

(Elina tulee, tuoden kaksi olutsarkkaa.)

uoti.
Ssyy-y-y, ssyy-y-y, ssyyy!

uolevi
(kumartaa Elinalle, joka niiaa syvään).
Me lähdemme metsästämään.

uoti.
Kyllä kohta putoo teeret, Elina! Maljasi, Uolevi!

elina.
Hyi teitä! Te ette saa ampua niitä. Teeret ovat minun.

uoti.
(laittelee joustansa).
Kuka sen on sanonut? Ne ovat yhtä hyvin minunkin.

elina.
Ja sitten ne eivät enää tule takaisin.

uoti.
Siitä saat olla varma.

uolevi. Minä tuon saaliini sinulle. elina. Niin — kuolleina.		(Uolevin ja Elinan puhelun aikana seuraavat rouvat mukana ja vaihtelevat sanoja semmoisia kuin:)
uolevi. Tahdotko siis, että minä en niitä ampuisi?		r. kirves. Äidin nimi oli Klaara —
elina. Sinusta lienee yhdentekevä, mitä minä tahdon.		emäntä. Isä oli Göran Frille Janakkalasta.
Ettehän te minua tottele kuitenkaan.		r. linnunpää. Niin aivan.

uolevi.
Jos niin tahdot, niin en minä niihin koske.

elina.
Suuri kiitos, Uolevi; sinä olet aina niin kiltti.

r. linnunpää.
Ai, ai, Uolevi herra! Mitä te sanotte pikku Elinalle, kun hän punastuu noin?

uoti.
Älä seiso siellä lellittelemässä sisartani, tyhjennä sarkkasi ja tule.

elina.
Jos tahdotte metsästää, niin ampukaa susi, joka vei Mökin-Maija rukan lampaan yöllä. (Lähtee.)

uolevi.
Kun illalla palajan, tuon suden kuolleena mukanani.

uoti.
No, joko lähdetään?

uolevi.
Lähdetään vaan!

r. kirves.
Onnea metsälle, Uolevi herra!

r. linnunpää.
Niin, onnea, ja tuokaa monta lintua! (Uoti ja Uolevi lähtevät.)

emäntä.
Miellyttävä nuori mies, tuo Uolevi.

r. linnunpää.
Niin, hyvin herttainen.

r. kirves.
Hän ei tahtonut sanoa mitään.

r. linnunpää.
No, mutta näkihän sen hänestä kuitenkin selvään —

r. kirves.
Uolevi näkyy olevan hyvin mieltynyt Elinaan.

r. linnunpää.
Niin Ebba, kenties pian pääsemme häihinkin?

emäntä.
Lapsi on lapsi vielä.

r. kirves.
Mutta Uolevi taitaa käydä usein täällä?

r. linnunpää.
Niin — hän näytti oikein hurmaantuneelta. Saan toivottaa onnea.

emäntä.
Olkoon se nuorten asia. Minä olen sanonut miehelleni: emmehän pakota tyttöä enemmän yhdelle kuin toisellekaan. Ne ovat köyhiä molemmat. Tietysti, jos Uolevi voisi hankkia jonkun karjatalon Laukosta — — niin — —

isäntä.
(tulee).
Huh, huh! Tiedätkös, Ebba! En ensinkään arvaa, mitenkä saamme ohrat aittaan tänä vuonna. Nuo kirotut Laukkolaisethan ottavat putipuhtaaksi kaiken työväen meiltä muilta. — Onko sinulla olutta, muoriseni?

emäntä.
Elina, tuopas olutta isälle. Tuommoiset suuret tilat ja tilukset ovat vaan koko seudun turmio.

isäntä.
Se on ihan totta. Mitenkä tulette toimeen siellä Kurolassa päivämiehistä?

r. kirves.
Pulassa mekin ollaan! Juuri nyt, kun kaikkien pelloilla ja riihissä on mitä kiireellisin työ, niin tulee Laukko peltoineen ja riihineen — ikäänkuin heidän olisi tärkeämmät kuin meidän. — No, mitä uutta kuuluu?

isäntä.
Vääksyn voudilta kuulin, että rovasti aikoo ruveta ahdistamaan sitä kerjäläistä, joka täällä kuljeksii ja saarnailee pitäjässä.

r. kirves.
Vai niin! — Kyllä onkin jo aika. Kuuluu olleen julmasti väkeä siellä Rekivuorella viimeisinä sunnuntaina.

r. linnunpää.
Hän oli suorastaan saarnannut harhauskoa. Semmoinen on välttämättä poltettava.

elina.
(tuo olutta).
Tiedättekö, isä — vouti ratsasti ohitse äsken kaikkine miehineen.

isäntä.
Vai niin — ja sinun piti kai taas juosta haihottaa ulos avopäin, ja kaikki piiat mukana.

elina.
Voi kuinka komeata! Hänellä oli varmaankin neljäkymmentä ratsumiestä muassa.

isäntä.
Varo sinä vaan, ettei hän ota sinua satulaansa ja vie Laukkoon ja pistä siellä sinne suureen kellariinsa.

elina.
Eikö mitä — ei hän niin tee. — Kuules, isä, kun hän viimein ratsasti ohi, tervehti hän minua ja hymyili niin ystävällisesti. Kirkossa hän näyttää niin synkältä. Minua aina pelottaa tuo varjo, joka hänellä on silmän ylipuolla, mutta kun hän hymyilee, niin katoo kaikki pelko minulta, ja silloin hän näyttää niin sydämellisen hyvältä.

r. kirves.
Oh, hän on kyllä isäänsä.

r. linnunpää.
Sehän, kuulen ma, on ollut julman kamala mies, joka ei ole sietänyt ketään, ei ylhäistä eikä alhaista.

r. kirves.
Kyllä poika on samanlainen, ylpeä ja korskea kuin mikäkin.

elina.
(uhanpäin).
Niin pitää miehen ollakin.

r. linnunpää.
Pirkkalassa väitetään, että poika on isää vielä pahempi, kun hän on päissään tai muuten hurjistuu. Hänestä kuuluu kamalia juttuja matkoiltansa — ei juuri meidän puolelta, vaan tuolla ylempänä pohjoisessa —

elina.
(kiivaasti).
Se ei ole totta — —

isäntä.
Menehän sinä katsomaan oluttasi, äläkä kinaile vanhain ihmisten kanssa.

elina.
(itsekseen).
Ei, se ei voi olla totta, mitä ne sanovat voudista. (Poistuu.)

r. kirves.
Oletteko te kuulleet sitä, että Klaus Kurki on nyt taas ostanut koko Nurkkilan kylän? Eikö se ole kamalaa!

r. linnunpää.
Niinikään tekevät Bitzit Pirkkalassa. Pian on koko pitäjä heidän hallussaan.

emäntä.
Niinhän ne rikkaat rehkivät.

r. kirves.
Kunpa sitten kaikki olisi rehellistä kauppaa.

r. linnunpää.
Kirsti Flemingillä kuuluu myös olevan hallussaan melkein koko Kangasala —

isäntä.
Nuo »isoiset» ovat maamme turmio. Kaikki nuo Bitzit, Tavastit, Totit, Kurjet, Flemingit, joita yhä sikiää ja joita tulee maahan kaikilta ääriltä. Ne ovat ihan anastaneet vallan kuninkailta. Niin — jos ei arkkipiispa seisoisi vapautemme suojelusmuurina, olisimme ihan hukassa. Pian me muut aateliset emme merkitse mitään.

emäntä.
Ne tekevät vaan mitä itse tahtovat, eivätkä huoli kirkosta eivätkä laista, niinkuin nyt esimerkiksi nämä meidän Kurjet täällä Vesilahdella.

isäntä.
Ja kaikki virat sitten, kaikki virat, jotka avittaisivat meitä ylöspäin! Nekin he ottavat noin vaan kuin ilman aikojaan. Sentähden he vastustavatkin Kalmarin liittoa ja kuningasta Kööpenhaminassa. Kuningatar Margaretan aikana meillä oli oikea vapaus, mutta nyt —

emäntä.
Minä olen aina sanonut, että jokaisen aatelisen pitäisi olla yhtä hyvä. Tulkoon Kurkikin minun talooni, en tässä rupea matelemaan. Fincke voi olla yhtä hyvä kuin Kurki.

r. linnunpää ja r. kirves.
Ja Kirves — ja Linnunpää.

(Torventoitotuksia. Kaikki keikahtavat ylös.)

r. kirves.
(juoksee ikkunaan).
Nyt Kurki varmaan ratsastaa ohitse.

(Tunkeutaan ikkunaan.)

emäntä.
Ei — tulkaa portaille, hyvät ihmiset, niin näemme paremmin.

isäntä.
Eukko, eukko! Missä on minun parempi lakkini?

emäntä.
Tuolla, hyvä Juhani! Juuri meidän talomme kunniaksi hän soitattaa.

r. linnunpää.
Onpa todellakin hauska nähdä häntä.

r. kirves.
Ai herttainen, kun ratsastaakin ihan tänne pihaan!

(Kaikki pyörivät sekaisin)

(Yht- aikaa.)		isäntä. Ihan pihaan.
		emäntä. Ihan meidän pihaan.
		r. kirves. Ihan tänne pihaan.

r. linnunpää.
No, mutta sepäs minun tätyy nyt sanoa!

emäntä.
Ei — Juhani! Voi miltä sinä näytät! Täällä on vaippa. Mene pian ulos ja ota vastaan. (Isäntä menee.) Voi, voi! Auttakaa minua, hyvät ystävät! Lyyli, Lyyli! Korjaa pois tuo. — Minkä näköinen minä olen! Voi, voi! Lyyli, Lyyli! Rakkaat kuomat! Tahdotteko ottaa hänet vastaan? Minun pitää mennä ulos ja viskata jotain päälleni. (Kiiruhtaa ulos.)

(Suuri sekamelska).

kurki
(tulee sisään isännän kanssa, hän on iloinen ja peräti ystävällinen. Eräs huovi tulee perässä suuri mytty kainalossa, jää oven suuhun).
Ah! Kas, rouva Kirves! Kuinka jaksaa puolisonne, Niilo herra? Olkaa hyvä, pyytäkää häntä huomenna minun puheilleni Laukkoon. (R. Kirves niiaa syvään.) Ruotsista on tullut tärkeitä valtiollisia uutisia, joista tulee tuumia yhdessä. Onhan miehellänne suuri vaikutus pitäjässämme? R. Kirves niiaa uudestaan syvään.) Tämä lienee . . .

isäntä.
Rouva Linnunpää Pirkkalasta.

(R. Linnunpää niiaa syvään.)

kurki.
Aivan niin, Linnunpää Pirkkalassa. Kiitän teidän ystävällisestä käräjämajan-tarjouksestanne. Kyllä minä tulen, mutta minulla on silloin aika joukko seutukunnan nuoria aatelisia muassani. Sanokaa terveisiä miehellenne. Hän on kelpo mies, ja minä ajattelen ottaa hänet lainlukijakseni Pirkkalassa. Tervetuloa Laukkoon. (R. Linnunpää niiaa syvään.) — Vaan missä on herttainen emäntämme? — Ah — kas tuossa. (Emäntä tulee.) Tuon terveisiä teille jalosukuiselta rouva Sigrid Stjernkorsilta Hämeenlinnasta. Minä tulen juuri sieltä.

emäntä.
Sehän on minulle suuri kunnia.

(Palvelustyttö tuo olutta hopeapikarilla.)

isäntä.
Teidän onneksenne, herra ritari!

emäntä.
Siitä suuresta kunniasta, mikä meidän vähäistä kotoamme kohtaa!

kurki.
Teidän onneksenne, hyvä rouva, ja kaikkein jalojen naisten kunniaksi!

isäntä.
Katso, Ebba, että voudin väki saa ravintoa.

kurki.
Älkää nähkö vaivaa minun tähteni. Minun pitää heti lähteä.

isäntä.
Ja mitä uutta kuuluu linnasta?

kurki.
Kaarle Knuutinpoika on Raseporista purjehtinut Tukholmaan, tullakseen vielä kerran kuninkaaksi.

(Suuri hämmästys.)

isäntä.
Arkkipiispa on siis kukistunut.

kurki.
Tuo halpa tanskalainen kätyri on ajettu maanpakoon. Nyt tulee koko maan aateliston tehtäväksi ottaa takaisin vanhat oikeutemme ja vapautemme. Murskaksi tahdomme lyödä koko Kalmarin liiton.

isäntä.
Niin — varmaan — niin varmaan.

kurki.
Tahtoisitteko tekin, Juhani herra, tulla minun luokseni huomenna, niin saisimme keskustella laveammin näistä asioista?

isäntä.
Aivan kernaasti.

kurki.
Vaan missä on talon jalo tytär, ihana Elina?

isäntä.
Meidän tyttäremme on oluenpanossa. Minä — —

emäntä.
Hän ei ole semmoisessa puvussa, että — —

kurki.
Oh, rakas emäntä. Pikku Elina on ihanin semmoisena kuin on. Antakaa hänen vaan tulla sisään.

isäntä.
Elina! Elina!

emäntä.
Voi — voi!

isäntä.
Elina!

r. kirves.
Vouti tahtoo nähdä sinua.

(Elina tulee.)

emäntä.
Voi, voi! antakaa nyt anteeksi lapselle, — ja se että me panemme olutta.

kurki.
(menee ottamaan Elinaa kädestä ja taluttaa hänet esiin).
Te käytte yhä suloisemmaksi ja suloisemmaksi, Elina neiti. Minä näin teidät viime sunnuntaina messussa. Avatkaa silmänne, ihana ruusu! — (Katselevat toisiaan jonkun silmänräpäyksen. Kurki viittaa huoville.) Sallikaa minun antaa teille tämä pieni tervetuliaislahja. Ostin sen juuri Hämeenlinnassa lyybekkiläiseltä kauppiaalta. — Vaan nyt minun taas täytyy viipymättä nousta satulaan. — Tervetuloa minun luokseni, herra Juhani, ja te, jalo rouva — ja te, hyvät naiset. Tervetulleita kaikki Laukkoon! Herran rauha kaikkein meidän kanssamme! (Menee huovin ja isännän kanssa.)

(Ihmetellään. Elina seisoo vaiti mytty kädessä. — Äänettömyys).

r. kirves.
No mutta aukaise nyt, Elina!

r. linnunpää.
Minä avaan.

emäntä.
Elina! Hyvä läpsi! Etkö sinä kuule?

elina.
Antakaa ollal

(Torventoitotuksia. Elina säpsähtää.)

isäntä.
(tulee).
Etkö sinä, piikaseni, ole vielä saanut sitä auki — annas tänne —

elina.
Ei. Minä avaan sen itse. (Repäisee kiivaasti päällystimen auki, ja siitä ilmestyy jalokivilipas. Yleinen ihmettely.)

r. linnunpää.
Kas sormus! (Äänettömyys.)

r. kirves.
Jossa on Kurjen vaakuna.

r. linnunpää.
Ehkä kihlasormus, hihihi!

r. kirves.
Niin, niin varmaan kihlasormus.

isäntä.
(puoliääneen).
Niin — hänhän on leski!

emäntä.
(samoin).
Suruvuosi on loppunut jo Mikonpäivästä.

elina.
Isä — äiti — älkää antako minua Klaus Kurjelle. (Heittäytyy isänsä syliin.)

Esirippu.