Elias ja Anna

Elias ja Anna *). (Suunnitelma.) Kirjoittanut Erik Alexander Ingman

Ilmapa jähtyi taas; laskein muka aurinko armas

Alko jo kullallaan peittää kuhilaat sekä laihon,

Virvoittain sitojoita ja leikkaajoitaki varsin,

Kun Elias, elomies, sitomasta jo Annia huusi,

Mennäkseen lopetettua työn pois lehdikon syrjään.

Luoks lähteen ihanan. Tähän tultua istuvat kohta

Ruohollen; ilosestipa sirkat laulelivatten.

Tässä he nyt, he jo kihloja toisilleen olivatki

Lahjanneet, tuumaa pitivät miten vietteä häitä?

Niinpähän Annalleen Elias Pyhän Raamatun kalliin

Antanut ol’ sekä myös uuden Virs’kirjanki vielä,

Annapa hällen taas komian hatun ynnä ja paidan.

Onnellisna he näin istuivat suojassa puitten;

Mutta jo pojat muut sekä tyttäret alkoivat ottaa

Vaatteitaan, toiset ilotellen leikkiä löivät,

Muut taas lauloivat, eli juoksit sänkiä pitkin.

Mut Elias lausui: ”Kah, kuinka nyt aurinko kirkas

Tuolla jo vaipuu pois, luvaten huomennaki poutaa.

Niin se jo meillenki pian tuo ihanan ilopäivän,

Ah, jona vaimoni oot! Minä huolet kanssasi sitten

Kannan yhteiset! Kun vaan kumoss’ on elo ensin,

Kun myöskin omenat kypsyvät oksilla puitten,

Silloin, Anni, jo on hääpäivämme outtava meitä!

Aina jo maatessain joka yö mua muotosi kohtaa,

Milloin vilkkuilet komiasti hääpukemissas,

Milloin pellolla taas, päässäs sinikukkia kantain,

Kohtaat naurussa suin mua silmälläs sulosella.

Riemu se vaan heti vie unosen, kuvahas pyrin kiinni,

Yksinp’ on polonen, kuullen vaan laulua sirkan;

Silloin luoksesi, voi, huokaus sydämestäni nousee!”

Annapa näin: ”Elias, tosin oot sinä kultani kalliin!”

Lausu ja vaikeni taas, silmässäpä kyynele kirkas

Loisteli vilkkuilen – ”niin – ei isäkään sua rakkaamp’

Oo, ei äitinikään. Sinuhun minä luottelen aina.

Kaikkia kalliin myös tuo Raamattu on, jota mullen

Annoit. Siinäpä maar tiedot käsitän parahimmat,

Jotk’ iloseks’ saavat sydämen sekä toivoa tuovat”.

Mutta jo taivaallen kuu kirkas nousi, ja laihon

Kullan karvaset päät muuntuit hopion näkösiksi.

Pojat nyt sekä tyttäret myös kukin sirppinsa ottain

Alkoivat astua pois; mut mennessänsäpä kuiten

Pois parikuntoakin, joka viipyi, huusivat naurain.

Nää heräten yles hyppäsivät sekä tuuminehensa

Pojes riensivät taas toisten parihin ilomielin.

IGN. [= Erik Alexander Ingman (1810–1858)]

*) Otettu Mehiläisestä 1837.

Lähde: Oulun Wiikko-Sanomia 20.6.1840.