Elias Lönnrotin muistolle

Elias Lönnrotin muistolle. Kirjoittanut Immi Hellén

Käy Väinön kankahia kulku miehen

niin määrätietoisen ja ryhdikkään.

Hän olla tahtoo kansanlapsen tuttu,

siks on hän virsujalka, rohdinnuttu,

vaan innoituksen tuli silmässään.

Hän pelvotonna painuu sinisaloon,

ja aarnihongat hälle humajaa.

Hän louhikkoja samoaa ja soita,

hän etsii runon ruusutarhastoita,

ne hälle kirkkahina kangastaa.

Niin aukee hälle savupirtin ukset,

ja Väinön kannel hälle helkähtää,

ja sankarlaulut hälle lauletahan,

ne vaipumassa on jo unholahan.

Hän lumottuna kuulemahan jää.

Hän mukana on maailman luomistyössä,

hän pajaan astuu seppo Ilmarin.

Saa kuulla Vipusen ja Väinön virret,

ja paukkuu paaet, kohoo kurkihirret

kuin muinen soittaessa sankarin.

Hän yöpyy nokisilla nuotioilla,

hän poikkee kurjimpahan kotahan.

Ja tarun taikamaailmat hälle aukee,

ja Pohjan vaskivaaran lukot laukee,

kun käydään suureen Sammon sotahan.

Ja heimon oman on se hengen luomaa,

se kudos runon, kirkkaan kuulakkaa.

Ja etsijässä aatos suuri herää:

hän helmivyöksi kuulemansa kerää,

niin Kalevalan syntymähän saa.

Hän löytää arvoitukset, sananlaskut

ja virret vienot Kantelettaren.

Näin pelastaa hän aarteen antoisimman,

isien perinnön sen kallihimman.

Ei muisto mureta voi miehen sen.

1930.

Lähde: Hellén, Immi 1930: Lasten runokirja: Suomen pojille ja tytöille omistettu. Valistus, Helsinki.