Elämys

Kirjoittanut Hugo von Hofmannsthal


Jo täynnä hämyn utu-hopeaa
ol’ laakso – pilvistä kuin vuotaneet
ois säteet kuun. Ei ollut vielä yö.
Ja tumman laakson utu-hopeassa
mun hämärtyvät aatokseni häilyi,
pois elämästä hiljaa vajosin
mä mereen huokuvaan ja kuultavaiseen.
Ja monet ihmeelliset kukat näin,
ah, tumman-hehkuvaisin terälehdin.
Näin kasvitiheikön, sen takaa tulvi,
kuin lämmin virta valon keltajuova.
Ja aaltoileva soitto kaiken täytti
niin alakuloisena. Tiesin tämän,
vaikk’ en mä käsittänyt, tiesin sentään:
tää kuolo on. Se muuttui säveleeksi,
mi ikävöi ja tummaan hehkuun syttyy,
tuo alakuloisuuden sisar.
                      Kummallista!
Mun sielussani hiljaa itki, itki
nimetön kotikaipuu elon luokse
kuin itkee mies, min illan tullen laiva
vie purjein keltaisin ja mahtavin
veen tummansinertävää siltaa pitkin
ohitse kotikaupungin. Ja hän,
hän näkee kadut, suihkukaivojen
hän kuulee solinan ja tuoksut tuntee
myös sireenien; itsensä hän näkee
veen partahalla lasna, lapsensilmin,
jotk’ ovat pelokkaat ja itkuvalmiit,
hän näkee valon omast’ ikkunastaan –
mut suuri laiva liukuu hiljaa pois
veen tummansinertävää siltaa pitkin
niin oudoin, keltaisin ja suurin purjein.


Lähde: Kailas, Uuno 1924: Kaunis Saksa: sarja saksalaista lyriikkaa. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.