Elämäni.

Kirjoittanut Karl Adolf Kovero


Oma vimman, vieras liesi
Ja rakkautta ei:
Ne ilon aikaisehen
Povestan poies vei.
Ja mailman myrskyyn sitten
Mä jouduin kulkemaan,
Kunneska opin, ett’ei
Elo leikki olekaan.
Mä ryhdyin miesten työhön
Ja raadoin päivät, yöt:
Mut synkkää sydäntäni
Ei tyyntäneet nää työt.
Nyt äänet korvissan soi
Kuin kaukaa kantelon:
Ne sokeen mummuvainaan’
Ilt’-aamu-virret on.
Ehk’ alkaa kevät vielä
Ja kesä rauhaa suo,
Ehk’ ei syys, talvi paina,
Kun saavun Luojan luo.
Hän ottaa orvon vastaan,
Mun murhepoikansa,
Suo mulle onnen oikeen,
Vie viimein rauhaansa.

1890.


Lähde: Kovero, K. A. 1899: Kyhäelmiä I.: muutamia muistoja kokosi K. A. Kovero. Jyväskylä.