Elämän laulu (Uotinen)

Elämän laulu.

Kirjoittanut Mikko Uotinen


Ihminen syntyy, ihminen kuolee,
pilkun vaan piirtää elämän kirjaan hän.
Riehuvi hetken ja rauhaksi raukee,
etsimyksen erämaissa onnen ovet aukee.
Ihminen elää ja kaunista kukkii,
ihminen sortuu ja soihinsa sotkuu.
Aika ei silmiänsä räpäytä siitä,
mitä kylvit aamuisin, se iltanasi niitä.
Ihminen horjuu, etsii ja löytää,
hetkestä nauttii ja ikuisuutta halaa.
Alhaalla maatuu, ylhäälle entää,
ohitsensa onnen tähdet alinomaa lentää.
Ihminen riehuu, kevähässä herkkyy,
surussansa tummuu ja riemuhunsa sammuu.
Takana on unhoitus ja toivon tuike eessä,
mi ei nouse ylhäälle, se nääntyy syvänteessä.
Ihminen syntyy, ihminen kuolee,
tomusta on tullut ja tomuksi hän tummuu.
Hetkesi elä ja edespäin sä astu,
elon syksy satehissa kevähäsi kastuu.
Ihminen syntyy, ihminen kuolee
pilkun vaan piirtää hän elämän kirjaan.
Elä, elä ihmisenä, kaunihina kaadu,
älä elon astinlaudaks’ matalalle maadu.


Lähde: Uotinen, Mikko 1907: Kevätvirroilta: runoja. Kustannusyhtiö Osmo, Helsinki.