Elämän Juoksu

Elämän Juoksu. Kirjoittanut Jaakko Juteini

Syndymä on ihmisellä suloinen ja suuri,

jonga kautta kuljetahan tuonen tielle juuri;

      Mutta maassa matkustus,

      vanhan, nuoren vaellus,

   muotoansa muutellen harhailee.

Itku ombi ensimmäinen elämämme tiellä;

harhaukset, huokaukset vuoroilevat vielä;

      riemuttoman ruikutus,

      tuskallinen turmelus

   surkeasti sydändä liikuttaa.

Harvoin ombi onnellinen meno muuttuvainen,

harvoin täällä täydellinen lahja loppuvainen.

      Tytyväisen tunnossa

      vasta löytyy levossa

   onni, jota jokainen noudattaa.

Mutta myös on muistettava hämmästys ja huoli,

koska varsin viatongin kauheasti kuoli,

      joka murha-miekalla,

      tulisella tuskalla,

   viivytellen vaivoissa piinattiin.

Kuka tätä kauhistusta tutkistella tainne

ilman, ett’ ei sydän veri värise kuin laine?

      surkea on surmaus,

      pois on lepo, lohdutus.

   Tästä sydän särjetty tuskailee.

Kolme lahjaa kuitengin jo hävittävät huolet,

lohduttavat, lepyttävät, taittain tuskan nuolet:

      kallis kärsivällisyys,

      kaunis kanssa-kärsimys,

   toivo, joka taivaita tarkoittaa.

Lähde: Sanan Saattaja Viipurista -lehden vuosikerta 1833, 16. helmikuuta s. 2–3. [Tekstikorpus]. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Helsinki. Viitattu 22.12.2006. Sisältyy kokoelmiin 1800-luvun korpus: Sanan Saattaja Viipurista, vuosikerta 1833. Saatavissa osoitteesta http://kaino.kotus.fi/korpus/1800/meta/ssv/ssv1833_rdf.xml.