Elä häpee eläkä heitä suomalaista nimeäsi!
| Elä häpee eläkä heitä suomalaista nimeäsi! Kirjoittanut tuntematon (nimimerkki ”Suomen mies”) |
[s. 2:1]
(Lähdetetty.)
Usein, miltei aina, on raakaisempien ihmisten ja kansain luonnossa noudatella ja jotenkuten jätkytellä sivistyneempäin ulko-tapoja, niinpä luullen itsensä sivistyneiksi. Mutta pettyvät poloset luulossaan. Ei toki sivistys asu ulko-tavoissa, jos kohta se niissäkin näyttää olonsa. Pue esimerkiksi koira vaikka kultaisiin vaatteisin, ei suinkaan se sillä muutu muuksi, vaan pysyy aina koirana, ja käypi kulta-pulineissansa vaan naurun alaiseksi. Oikia sivistys sepä ilmaantuu totisessa Jumalan-pelvossa, mielen siviässä luonteessa, niinkuin ahkeruudessa, rehellisyydessä ja muiden sisällisten tapain puhtaudessa, se ilmestyy ymmärryksen valistuksessa ja ihmisen halussa vaikuttamaan enemmän sivistystä itsellensä ja muillekin. Myös seuraa sitä ulkonainen siivo.
[s. 2:2] Olipa muinaisina aikoina kaikilla Suomalaisilla omat sukunimensä, joista eivät luopuneet, vaan joita pitivät virkamieheksikin tultuansa. Esimerkiksi ensimäinen kirkherra Kuopion pitäjässä oli nimeltä Eskil Kauhanen⚲, Uudelta maalta Karjalohjan pitäjästä kotoisin. Vuoden 1560 paikoilla oli Olaus Rahikainen⚲ kirkherrana Paltamon pitäjässä, jota Oulunjärveksi silloin sanottiin. Ja vielä ison vihan aikana mainio sota-sankari Luukkonen säilytti nimensä miehuullisen, monta muuta mainitsematta.
Mut tuli sitte aika, jona paha-kyllä ruvettiin haeksimaan ja liiaksi hyväilemään muiden maiden ulkotapoja meidän Suomenmaassa. Paitse muuta on silmään pistävä se erinomainen into ja ahku, jolla moni täällä on hyljännyt ja hylkää vanhaa perittyä, suomalaista nimeänsä, ottain uutta muukalaista. Sitä ovat tehneet ja tekevät joko turhuudesta ja vina-luulosta, että muka heti ovat herroja ja jotakin, kun nimi kerran on herramainen, taikka siitä ylenkatseellisesta syystä, että häpeävät tuota kotimaista nimitystänsä. Voi! raukat, joutuvatpa vaan itse häpeen alaisiksi ja narriksi sillä tavoin. Vieläpä hankkii jotkut niin koristettua nimeä, etteivät itsekään osaa sitä lausua, vaan vääristelevät sitä niin, jottei toinen voi arvata mitä lieneekään.
Emme toki tahdo nuhdella kaikkia näitä syypäiksi tähän turhallisuuteen. Enimmiten ovat lapsia ja nuorukaisia, ja moni päällys-herra, onnellinen, miekkoinen, heitä yllättää tahi käskee tähän muukalaisuuteen. Jos joku tulee kouluun, jos joku joutuu johonni oppiin, jos rupee sotamieheksi, totta päällys-miehet heti survaisevat nurkkaan entisen, perityn sukunimen, ja uusi, hienohko, hepleä, ruotsalainen nimi kannetaan esiin ja annetaan, suu hymyssä, tälle poika-rievulle. — Vielä vainen ovatkaan niin hepleitä nuo uudet, vieraat nimet. Usein soriat sukunimet, esim. Vesterinen, Pellinen, Lyytikäinen, Leinonen, Hienonen, Hilmonen ynnä muita muutetaan näin karkeiksi ja röyskeiksi, esim. Hammarlund, Flygtman, Lindqvist, Lindström, Skruf, Bråd, Brakved y. m. Kysypä näiltä suotta-herroilta mikä heidän nimensä on, niin saanet ehkä kuulla: Hammarluntti, Plyhtimanni, Plinkkivisti, Lintiströmmi, Spruuti, Sprotti, Straakstreet y. m. Arvaa sitte siitä miten mikin heistä oikein nimitettänee, taikka mene katteinilta kysymään, tahi pormestarilta tietämään.
Tämmöinen pilkan-alainen nimen muukaloitseminen muistuttaa koirasta kulta-pukineissa.
Tosin „ei nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä;” vaan joka noin kevyt-mielisesti heittää isiltä perityn, suomalaisen nimensä, hän myös lienee valmis jos johonni.
Mutta, jopa arvoltaan muutos tässä häpeällisessä asiassa alkaa paikka-paikoin tulla toimeen. Jopa moni virkamies ja moni valistunut ihminen on ruvennut säilyttämään kaunista, suomalaista suku-nimeänsä. Moniaita näistä olen luetteleva tässä ilolla: Ellinen, Hannikainen, Hentunen, Himmanen, Innanen, Kanninen, Korhonen, Nikkanen, Parviainen, Pavilainen, Putkonen, Pöllänen, Savolainen, Sihvonen, Tanninen, Tikkanen, Toikka ja Vartiainen ynnä monta muuta. Noilla ja muilla senkaltaisilla nimillä löytyy pappia, tuomaria, upsierija, postiherroja, maamittaria, nimismiehiä ja muita sivistyneitä kansalaisia. Kiitos, kunnia heille!
Suomen mies.
Lähde: ”Suomen mies”: Elä häpee eläkä heitä suomalaista nimeäsi! Suometar, 11.4.1856, nro 15, s. 2. Kansalliskirjasto.