Ei ou yksin elänyttä

Ei ou yksin elänyttä Kirjoittanut Pietari Makkonen

»Yksin laulan, yksin soitan

Runoja jo ruostuneita,

Lauluja lakastuneita,»

Näitä lausui laulajamme,

Kuuluisa runon kutoja,

Virren seppä selvänlainen,

Valitellen vaivojansa,

Yksinään yrittävänsä:

»Ei mua Suomi soitattane,

Omat lapset laulattane,

Miellytä nykyiset miehet.»

Vaan ei vielä virret kaikki

Gottlunnin kotona käynyt,

Eikä kielellen kerinnyt:

Viel’ on lauluja Lapissa,

Karjalassa kanteleita,

Savossa runon sanoja,

Viel’ on vanhan Väinämöisen

Laululuonto liikkehellä

Monen poikasen povessa,

Monen vaimon vartalossa;

Suomi syytääpi sanoja,

Savon lapset lausehia.

Viel’ on soittoja somia,

Kanteleita kaunihia

Monen neitosen näpissä,

Kaunokaisen kainalossa;

Rakkahalla rinnallansa,

Ihanalla innollansa

Sekä soittaapi somasti,

Lauleleepi lempiästi,

Niinkuin alli aallon päällä,

Pensahassa pieni lintu.

Kansa suuri Suomenmaassa,

Euroopa sitä enämpi,

Eipä liene leipäsuussa

Yhen miehen kylvännällä,

Ei seula satoja kasva,

Kourantäysi kymmeniä,

Vaikka onnikin olisi,

Menestyskin mieltä myöten.

Jopa lauluni lopetan,

Rumasti runoni päätän.

Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.