Eduskunnan työjärjestys 1908


Suomen eduskunnan työjärjestys.
Hyväksytty ja vahvistettu valtiopäivillä 1907,
muutettuna valtiopäivillä 3 päivänä huhtikuuta 1908.


Perustautumistoimista.


1 §.

Kun eduskunta valtiopäiväin toisena päivänä on kokoontunut täysi-istuntoon, asettuu iältään vanhin eduskunnan jäsen puhemiehen paikalle ja toimittaa ottamansa pöytäkirjanpitäjän avulla nimenhuudon.

Kun eduskunta uusien vaalien jälkeen ensi kerran kokoontuu, asettuvat edustajat vaalipiirittäin, noudattaen sitä järjestystä, jossa vaalipiirit vaalilaissa luetellaan. Tätä järjestystä noudatetaan kunnes eduskunta toisin päättää.

2 §.

Tämän jälkeen tapahtuu puhemiehen ja varapuhemiesten vaali umpilipuin ja siten että, jollei kukaan ensi äänestyksessä ole saavuttanut ehdotonta enemmistöä, uusi äänestys on toimitettava. Jos toisessakaan äänestyksessä ei kukaan ole saavuttanut ehdotonta enemmistöä, on kolmas äänestys toimitettava ja se julistettava valituksi, joka siinä on saanut enimmät äänet. Jos kolmannessa äänestyksessä äänet käyvät tasan, ratkaisee arpa.

Vaalin tulos ilmoitetaan kirjelmällä Keisarille ja Suuriruhtinaalle.

Puhemies ja varapuhemiehet muodostavat eduskunnan puhemiehistön.

3 §.

Ensimäisessä täysi-istunnossa asettaa eduskunta kansliatoimikunnan, johon kuuluu puhemies ja varapuhemiehet sekä neljä edustajaa. Ellei eduskunta kansliatoimikuntaa asettaessaan voi yhtyä sen jäsenistä, on vaali lykättävä ja toimitettava tähän työjärjestykseen liitettyjen suhteellista vaalitapaa koskevain määräysten mukaan.

Kansliatoimikunnan tulee

julistaa kansliavirat sekä kirjaston- ja taloudenhoitajan toimet haettaviksi ynnä täyttää ne, niin myös ottaa tarvittavat palvelusmiehet; sekä

valvoa eduskunnan virkailijain toimintaa ja siihen nähden tehdä tarpeelliset ehdotukset eduskunnalle, sekä antaa lausuntonsa edustajain istumajärjestyksestä.

Eduskunnan yleiseen kansliaan kuuluu notari ja kanslisti; pikakirjoituskansliaan päällikkö ja kaksi alapäällikköä suomalaista pöytäkirjaa varten, päällikkö ruotsalaista pöytäkirjaa varten, ynnä tarpeellinen määrä pikakirjoittajia; sekä ruotsalaiseen kansliaosastoon päällikkö ja notari.

Jos useampia virkailijoita tarvitaan, tekee kansliatoimikunta eduskunnalle siitä ehdotuksen.

Tässä pykälässä mainitut virkailijat asetetaan kansliatoimikunnan harkinnan mukaan määräajaksi, enintään vaalikaudeksi tai irtisanomisoikeudella.

4 §.

Sihteerin toimen julistaa puhemies haettavaksi. Sihteeri asetetaan eduskunnan täysi-istunnossa, kansliatoimikunnan annettua hakijoista lausuntonsa. Jos sihteerin toimeen on useampia hakijoita, täytetään virka noudattaen samaa äänestystapaa, kuin on puhemiehen vaalista säädetty. Sihteerin toimiaika kestää seuraavien valtiopäivien alkuun.

Valtiopäivien väliaikana sihteeri toimii toimitusvaliokunnan sihteerinä, hoitaa sattuvia kanslia- ja painatustehtäviä sekä valvoo kirjaston- ja taloudenhoitajan toimintaa.


Valitsijamiehistä ja valiokunnista.


5 §.

Heti valtiopäivien avaamisen jälkeen eduskunta täysi-istunnossa puhemiehistön ehdotuksesta päättää, kuinka monta valitsijamiestä on valittava toimittamaan eduskunnan valiokuntain jäsenten vaalia.

Puhemiehistön ehdotuksesta eduskunta niinikään määrää, kuinka monta jäsentä on valittava kuhunkin valtiopäiväjärjestyksen 35 §:n 1 momentissa mainituista valiokunnista.

Puhemiehistö tehköön sitäpaitsi eduskunnalle ehdotuksen sellaisten erityisten valiokuntien asettamisesta, jotka heti valtiopäivien alussa katsotaan tarpeellisiksi.

6 §.

Valitsijamiesten ja suuren valiokunnan sekä valtiopäiväjärjestyksen 36 §:ssä mainitussa tapauksessa myös muiden valiokuntain jäsenten vaali toimitetaan erityisten tähän työjärjestykseen liitettyjen määräysten mukaan.

Valitsijamiesten ensimäisen kokouksen kutsuu kokoon vanhin valitsijamies, joka myös siinä johtaa puhetta kunnes puheenjohtaja on valittu.

7 §.

Sillä, joka jo ennen on valittu jäseneksi kahteen valiokuntaan, olkoon oikeus kieltäytyä useamman valiokunnan jäsenyydestä, suurta valiokuntaa lukuunottamatta. Eduskunnan asia on harkita, voipiko valiokunnan jäsen ilmoittamansa muun esteen nojalla tällaisesta toimesta saada vapautusta.

8 §.

Kukin valiokunta valitsee ensimäisessä kokouksessaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan sillä tavoin kuin puhemiehen vaalista on 2 §:ssä määrätty. Muut vaalit valiokunnassa toimitetaan umpilipuin, jolleivät kaikki valiokunnan jäsenet suostu toisesta vaalitavasta. Muissa asioissa käytettäköön huutoäänestystä tai muuta tapaa, jonka valiokunta parhaaksi näkee; kuitenkin on avoin äänestys nimenhuudon mukaan toimitettava, milloin puheenjohtaja sen katsoo tarpeelliseksi tai joku valiokunnan jäsenistä sitä vaatii. Äänten mennessä tasan ratkaisee arpa.

Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan vaalin tuloksesta on ilmoitus tehtävä eduskunnan täysi-istuntoon.

9 §.

Valiokunta saattaa antaa kutsumillensa asiantuntijoille oikeuden ottaa osaa valiokunnan keskusteluihin jossakin määrätyssä asiassa, mutta ei päätöksiin.

10 §.

Jos valiokunnan jäsen on kolme kertaa ilman hyväksyttävää estettä tai erityistä lupaa jäänyt valiokunnan kokouksista pois, on se ilmoitettava eduskunnalle, joka tämän johdosta ryhtyy asianhaarain aiheuttamaan toimenpiteeseen.

Jos valitsijamies jää pois valitsijamiesten kokouksesta ilman hyväksyttävää estettä tai erityistä lupaa, meneteltäköön tällaisessakin tapauksessa kuten edellä on sanottu.

11 §.

Jos eduskunta määrää, että jokin asia on kokonaan tai osittain kahden valiokunnan valmisteltava ja valiokunnat haluavat asiasta antaa yhteisen lausunnon, kokoontukoot valiokunnat tätä tarkoitusta varten yhteisiin istuntoihin tai antakoot lausunnon laatimisen valiokuntain valitsemien valtuutettujen tehtäväksi.

12 §.

Valiokunnassa on kukin sen jäsenistä oikeutettu käyttämään suomea tai ruotsia. Valiokunnan itsensä päätettävänä olkoon, katsooko se tulkitsemista tarpeelliseksi vai eikö ja missä muodossa ja määrässä.

13 §.

Valiokunta laatikoon mietintönsä sen käsiteltävänä olevista asioista lyhyesti. Mietinnön tulee päättyä ponsilauseisiin, jotka sisältävät valiokunnan ehdotuksen.

Suuren valiokunnan kokouksista tehdään sitä paitsi lyhyt pöytäkirja, joka sisältää valiokunnassa tehdyt ehdotukset, äänestysesitykset ja päätökset.

14 §.

Valiokunnan mietinnöt tarkistaa joko valiokunta kokonaisuudessaan tai sen sitä varten valitsemat tarkistajat.

Valiokunnan toimituskirjat allekirjoittaa valiokunnan puolesta sen puheenjohtaja.

15 §.

Kutsumus suuren valiokunnan kokoukseen on julkaistava sanomalehdissä ja valiokunnan päiväjärjestys hyvissä ajoin ennen kutakin kokousta tiedoksipantava valiokunnan kokoussalin eteisessä.

Asioita käsiteltäessä suuressa valiokunnassa noudatettakoon, sen ohessa mitä valiokunnista yleensä on määrätty, soveltuvissa kohdin sitä asiain käsittelytapaa, mikä on eduskunnan täysi-istunnoista säädetty.

Suuren valiokunnan kokouksissa kukin puhuu seisoaltansa ja paikaltansa, saatuansa puheenvuoron puheenjohtajalta.

Jos suuren valiokunnan puheenjohtaja tahtoo ottaa osaa keskusteluun, jättäköön paikkansa varapuheenjohtajalle.


Puhemiesneuvostosta.


16 §.

Puhemiesneuvoston asiana on tehdä ehdotuksia erityisten valiokuntien asettamisesta niiden lisäksi, jotka mainitaan 5 §:ssä; ehdottaa muutoksia eduskunnan työjärjestykseen; antaa lausunto edustajan tekemästä alotteesta työjärjestyksen muuttamiseen sekä esittää muuta, mikä eduskunnan työjärjestystä ja työsuunnitelmaa varten on tarpeen.

17 §.

Valtiopäiväjärjestyksen 73 §:ssä säädetyn työsuunnitelman ehdotus on puhemiesneuvoston esitettävä eduskunnalle lähinnä seuraavaa aikaa varten. Työsuunnitelman ehdotus jaellaan painettuna eduskunnan jäsenille.

Jos puhemiesneuvosto myöhemmin ilmaantuneiden asianhaarain johdosta katsoo lisäyksiä ja muutoksia työsuunnitelmaan tarpeelliseksi, tehköön niistä ehdotuksen eduskunnalle.


Täysi-istunnoista.


18 §.

Kutsumus eduskunnan täysi-istuntoon on tiedoksipantava eduskunnan istuntosalin eteisessä sekä ilmoitettava pääkaupungin suuremmissa jokapäiväisissä sanomalehdissä. Tiedoksipanon tulee, mikäli mahdollista, tapahtua viimeistään kello 6 illalla ennen sitä päivää, joksi täysi-istunto on ilmoitettu.

Jos ennen tehdyn päätöksen mukaan on vaali toimitettava tai sellainen lopullinen päätös tehtävä, joka mainitaan valtiopäiväjärjestyksen 57 §:n 5 momentissa, on asia kutsumuksessa mainittava.

19 §.

Täysi-istunnon päiväjärjestys eli esityslista, joka sisältää luettelon istunnossa esilletulevista asioista ja niihin kuuluvista asiakirjoista, on hyvissä ajoin laadittava ja pantava esille eduskunnan kansliaan.

Ennen täysi-istuntoa on lyhyt päiväjärjestyksen yhteenveto tiedoksipantava sopiviin paikkoihin ja kansliassa pidettävä eduskunnan jäsenten nähtävänä.

20 §.

Eduskuntaesitykset ja anomusehdotukset ovat kirjallisesti laadittuina annettavat sihteerille.

Jos edustaja tahtoo jonkun muun asian esille otettavaksi täysi-istunnossa, tulee hänen siitä hyvissä ajoin ennen istuntoa tehdä puhemiehelle kirjallinen esitys, jossa lyhyesti mainitaan asia ja mitä edustaja vaatii.

Ainoastaan poikkeustapauksissa sallittakoon asian esilleottamista ilman edellä mainitulla tavalla tehtyä ilmoitusta.

21 §.

Jos puhemies katsoo jonkin asian olevan sitä laatua, että sitä ei ole julkisessa istunnossa käsiteltävä, tai viisikolmatta eduskunnan jäsentä on pyytänyt jotakin asiaa ilman julkisuutta käsiteltäväksi, tyhjennyttää puhemies kuuntelijaparvet ja esittää eduskunnan päätettäväksi, onko asia julkisessa istunnossa käsiteltävä vai eikö.

Sellaisen istunnon päiväjärjestystä, joka ei ole julkinen, älköön julkaistako tai muuten tiedoksipantako.

22 §.

Täysi-istunnon alkaessa on nimenhuuto toimitettava.

Edustaja, joka ei saavu täysi-istuntoon viimeistään ennen 15 minuutin kuluttua nimenhuudon jälkeen, merkitään pöytäkirjaan poissaolevaksi.

23 §.

Puheenvuoroa älköön toisen puhuessa edustaja tai senaatin jäsen pyytäkö muutoin kuin kirjallisesti siten, että hän antaa tai lähettää nimilippunsa eduskunnan notarille. Sopivia lippuja nimen merkitsemistä varten pitää olla edustajilla saatavana.

Kunkin puheenvuoron jälkeen on notarin ilmoitettava, kutka edellisen puheenvuoron kestäessä ovat kirjallisesti puheenvuoroja pyytäneet.

24 §.

Kunkin tulee puheenvuoron saatuansa puhua seisoaltaan, istuntosaliin sitä varten asetetulta puhujalavalta. Ainoastaan lyhyen lausunnon, joka kestää enintään kaksi minuuttia, saa esittää paikaltaan; jos puhuja haluaa pitemmältä jatkaa puhettaan, kehottakoon puhemies häntä astumaan puhujalavalle.

25 §.

Kunkin puhujan velvollisuus on tarkoin pysyä käsiteltävässä asiassa. Jos hän siitä poikkeaa, tulee puhemiehen muistuttaa häntä asiassa pysymään.

26 §.

Täysi-istunnossa ovat ruotsinkielisten lausuntojen ponnet kunkin lausunnon jälkeen tulkittavat suomeksi.

Suomenkieliset lausunnot tulkitaan ruotsiapuhuville kansanmiehille yksityisesti, jos he sitä haluavat.

Puhemiehen tiedoksiannot ja äänestysesitykset esitetään kummallakin kielellä.

27 §.

Meluavia suosion- tai paheksumisenosotuksia älköön eduskunnan täysi-istunnossa sallittako.

28 §.

Jos keskustelun aljettua jostakin asiasta ehdotus on tehty asian pöydällepanosta tahi jos tehdään joku muu sellainen ehdotus, jonka hyväksyminen keskeyttäisi asiallisen käsittelyn, on kysymys siitä ratkaistava, ennenkuin enempää keskustelua itse asiasta sallitaan.

29 §.

Jokaisen puhujan, joka tekee uuden ehdotuksen, minkä tahtoo saada äänestyksen alaiseksi, tulee, milloin puhemies harkitsee sen tarpeelliseksi, antaa ehdotuksensa ponsi kirjallisesti laadittuna sihteerin kautta puhemiehelle.

Jos edustaja, joka aikoo ehdottaa muutoksen valiokunnan ehdotukseen, haluaa saada muutosehdotuksensa painetuksi, antakoon sen kirjallisesti laadittuna, ilman perusteluja, eduskunnan kansliaan niin hyvissä ajoin, että painatus ja jakelu ehtii tapahtua ennen asian ratkaisua.

Ehdotusta, jota ei ole kannatettu, älköön asetettako äänestyksen alaiseksi.

30 §.

Täysi-istunto ei saa jatkua jälkeen kello 11 illalla, ellei puhemies katso siihen erityistä syytä olevan tai eduskunta niin päätä.

31 §.

Kun valtiopäiväjärjestyksen 32 §:n mukaan kysymys senaatin jäsenelle on tehty ja vastaus siihen annettu, sekä keskustelu julistettu päättyneeksi, esittää puhemies eduskunnan hyväksyttäväksi päiväjärjestykseen siirtymisen, jonka sanamuoto on seuraava: "kuultuansa annetun selityksen eduskunta siirtyy päiväjärjestykseen."

Jos tämmöistä yksinkertaista siirtymistä päiväjärjestykseen ei hyväksytä, lykätään asia perustuslakivaliokuntaan tai, jos asian laatu sitä vaatii, johonkin muuhun eduskunnan valiokuntaan, jonka tulee ehdottaa perusteltu siirtyminen päiväjärjestykseen.

32 §.

Kun lippuäänestys tai vaali on toimitettava pitää neljän edustajan, joita puhemies siihen kehottaa, asettua puhemiespöydän ääreen ja näistä kahden avustaa puhemiestä äänestyslippujen avaamisessa ja tarkastamisessa ja kahden yhdessä sihteerin kanssa merkitä annetut äänet. Kun nimenhuuto tapahtuu, tulee kunkin edustajan äänestää siinä järjestyksessä kuin hänen nimensä on huudettu. Muussa järjestyksessä ei äänestyslippuja saa esiintuoda. Nimenhuudon voi eduskunta määrätä tapahtuvaksi yhtaikaa kahdessa paikassa istuntosalia.

33 §.

Täysi-istuntojen pöytäkirjoja tarkistamaan kutsuu kansliatoimikunta neljä edustajaa yhdeksi viikoksi kerrallaan.

34 §.

Kunkin puhujan lausunto lähetetään pikakirjoituskansliasta koneella kirjoitettuna hänen tarkastettavakseen. Jos hän siinä jotakin korjaa, on korjaus tähän koneella kirjoitettuun kappaleeseen merkittävä ja lausunto lähetettävä 12 tunnin kuluessa takaisin pikakirjoituskansliaan. Merkitköön myös nimensä lausuntoon osotteeksi, että hän on sen hyväksynyt. Jos edustaja ei määräajan kuluessa lähetä takaisin lausuntoa, katsotaan se hyväksytyksi.

Jos puhuja on tehnyt puheeseensa asiallisia muutoksia, ja erittäinkin jos muutokset koskevat kohtia, joita vastaan on vastaväitteitä tehty, tulee tarkistajien tästä tehdä huomautus puhujalle sekä, jollei asiasta voida muuten sopia, eduskunnalle.

35 §.

Lyhyt päätöspöytäkirja täysi-istunnosta on viipymättä esitettävä 33 §:ssä mainittujen edustajain tarkistettavaksi.


Erinäisiä määräyksiä.


36 §.

Valiokuntain mietinnöt, eduskunnan kirjelmät Keisarille ja Suuriruhtinaalle sekä valtiopäiväpäätös laaditaan kummallakin kielellä. Suomenkielinen teksti pannaan eduskunnassa käsittelyn pohjaksi. Ruotsinkieliset laitokset toimitetaan joko asianomaisen valiokunnan toimesta tai erityisessä sitä varten asetetussa kanslian osastossa jonkun asianomaisen valiokunnan jäsenen johdolla, ja on toimitus- ja tarkastusvaliokunnilla oikeus eduskunnan vallalla päättää ruotsinkielisten tekstien lopullisesta sanamuodosta.

37 §.

Kun eduskunta valtiopäiväjärjestyksen 28 §:n mukaan päättää lähettää adressin, on sen lopullinen sanamuoto eduskunnan itsensä hyväksyttävä. Muissa tapauksissa tarkistaa eduskunnan kirjelmät valtiopäiväjärjestyksen 76 §:ssä säädetty tarkastusvaliokunta, ellei eduskunta jossakin asiassa itse tahdo käyttää tarkistusoikeuttaan.

38 §.

Jos edustaja haluaa saada vapautta valtiopäivätoimista, pyytäköön sitä eduskunnalta ja esittäköön pätevät syyt pyyntöönsä. Älköön tämmöistä lomaa myönnettäkö yhtä viikkoa pitemmäksi ajaksi, ellei välttämätöntä syytä ole perusteena.

39 §.

Ne sakot, jotka eduskunta valtiopäiväjärjestyksen 15 §:n mukaan voi tuomita luvatta poisjääneen edustajan maksettavaksi, ovat talletettavat puhemiehen määrättävällä tavalla sekä käytettävät siten kuin eduskunta määrää.

40 §.

Niiden, jotka parvilla kuuntelevat eduskunnan keskusteluja, pitää tarkasti noudattaa voimassaolevia säännöksiä järjestyksen ylläpitämiseksi sekä niitä määräyksiä, jotka eduskunta sitä varten mahdollisesti säätää. Tämmöiset määräykset ovat sopiville paikoille tiedoksipantavat.

Jos epäjärjestystä syntyy, määrätköön puhemies kaikki parvet tyhjennettäviksi.

41 §.

Tämä työjärjestys olkoon noudatettavana, kunnes eduskunta on päättänyt muutoksen tai lisäyksen siihen. Sellainen päätös astuu heti voimaan.

Jos edustaja tahtoo tehdä alotteen työjärjestyksen muuttamiseen, tehköön siitä eduskunnalle kirjallisen esityksen, joka on, ellei eduskunta sitä hylkää, lähetettävä puhemiesneuvostoon lausunnon antamista varten.