Eddan lauselmia
| Eddan lauselmia Kirjoittanut anonyymi |
| Suomentanut Eino Leino. Katkelma on ilmestynyt Sampo-joululehdessä 1913. |
- Ällös käy
- yli kynnyksen minkään,
- ennen kuin vaanit ja väijyt,
- näät tiedä ei, istua missä
- voi vihamiehesi
- lautsoilla laajan salin.
- Tarpeen on äly
- sille, ken pitkälti samoo;
- vapaus sulla on koissa.
- Mut silmiä isketään
- sille, ken nolo on
- ja talossa tuhmuuden tekee.
- Älä suullasi loista,
- älä koe olla sukkela;
- ole ennemmin varovainen!
- Mies viekas ja valpas
- kun vierailun tulee,
- hälle harvoin vaurio koituu;
- näät vilpittömämpää
- et toveria tapaa
- kuin mies-älyn mittaa äijä.
- Juomapöydissä
- valpas vieras
- on vaiti, kuin kuiskeen hän huomaa.
- Hän korvin kuulee,
- hän silmin seuraa;
- näin viisas väijyy ja vaanii.
- On onnellinen,
- ken kunniaa voittaa
- ja maineen mahtia niittää;
- sentään se horjuu,
- min omata voimme
- vain muiden mielistä etsein.
- On onnellinen,
- kell’ elämässänsä
- on äly ja kunnia oma;
- näät juonia paljon.
- on pahoja nähty
- nousevan mielistä muiden.
- Kanna et kuormaa
- kaunihimpaa
- kuin mies-älyn mittaa äijä;
- enemmän kuin talo
- tai tavara turvaa
- se outoa, harhautunutta.
- Ei ole niin hyvä
- kuin hyväksi sanotaan
- ihmisheimolle olut;
- mitä enemmän juot,
- sitä vähemmän älyät,
- minne sun älysi menee.
- Juovuin kerran,
- vahvasti juovuin
- luona Fjalarin viekkaan;
- pidot on parhaat,
- kun vieras kukin
- käy kotiinsa selvin aistein.
- Narri tuijottaa
- pitoihin tullen
- tai tuhmasti mumisten kuhnii;
- mut selvemmin päivää
- ens siemauksella
- koko luonteensa kaikille paistaa.
- Hän yksin tietää,
- ken kauas kulkee
- ja paljon maailmaa matkaa,
- miten lujasti kukin
- luonteensa ohjaa,
- ken älyää, mitä on äly.
- Älä juovu, mutta
- juo kohtuullisesti,
- puhu viisaasti tai ole vaiti!
- Sua siitä syytä
- ei kukaan, että
- sa varhain vuoteesi etsit.
- Ahmatti ahnas,
- jok’ ei tapoja tunne,
- syö sairaaksi itsensä;
- usein seurassa
- sukkelassa
- saa pilkkaa tuhmurin vatsa.
- Tuhma mies
- kaikki yönsä valvoo,
- kaikesta vaivaa kantaa;
- väsynyt on,
- kun aamu koittaa,
- mut murhe on eelleen sama.
- Tuhma mies
- ystäväks uskoo
- jokaista, hälle ken hymyten haastaa;
- mut huomata saa hän,
- kun käräjille tulee,
- hänt’ että vain harvat puoltaa.
- Tuhman miehen
- muiden seurassa
- vaieta visusti sopii;
- ei aavista kukaan,
- kuinka vähän hän tietää,
- jos hän harvoin haastaa;
- mut älytön nauta
- ei älyä itse,
- kun hän puita heiniä puhuu.
- Jo älystään korska
- hän on, kun kysyä,
- vastata valmista osaa;
- mut salata voida
- ei virhiä mitään,
- mi maan päällä mataa.
- Pitkä on polku
- luo vihamiehen,
- tien varrella vaikka hän asuis;
- mut luo hyvän ystävän
- on oikoteitä,
- hän vaikka kaukana kulkis.
- Paras on oma pirtti,
- vaikk’ ois mäkitupa;
- kukin kotonansa on herra.
- Maja olkikatto
- ja kaks vuohta omata
- on keveämpää kuin kerjuu.
- Aseistansa
- älköön väistykö
- mies matkalla askeltakaan;
- näät ei tiedä, milloin
- voi teillä noilla
- hän tarvita kärkeä keihään.
- Ystävällesi
- ystävä ole
- ja lahja lahjasta anna,
- pilkka maksa
- pilkalla takaisin,
- vilppi viekkaudella!
- Ystävällesi
- ystävä ole,
- hälle ja hänen ystävälleen;
- mut vihollisensa
- ystävän kanssa
- mies älköön ystävä olko!
- Lahoo tunturin
- lakkapää honka
- jota turvaa ei kuori, ei havut;
- näin myös käy miehen,
- jot’ ei rakasta kukaan,
- hän kuinka vois elää kauan?
- Pienet hiekkasärkät,
- pienet hyökylaineet;
- pienet on ihmisten mielet.
- Ei kaikk’ ole vertaiset
- viisaudessa;
- kukin aika kaikkea kantaa.
- Kyllin viisas
- kukin olkoon mies,
- liian viisas ei kukaan;
- näät riemu haihtuu
- rinnasta miehen,
- mi kaikki viisaana veikkaa.
- Tuli syttää tulen,
- siks kuin se sammuu,
- ja liekki liekistä syttyy;
- miesten puheesta
- mies oppii,
- mut ihmis-arka tuhmaksi tulee.
- Viisas mies
- suistaa osaa
- mahtinsa, suuruutensa;
- sotijalojen joukossa
- huomaa hän, että
- ole kenkään ei kaikista uljain.
- Ihmisten lapsille
- lieden lämpö
- ja auringon paiste on parhain;
- kun miehell’ on terveyden
- laupias lahja
- ja hän paheista loitolla elää.
- Ei ain’ ole onneton,
- ken on sairas:
- on toisilla pojistaan onni
- tai sukulaisista
- tai tavarasta,
- taas toisilla suurista töistään.
- On parempi elää
- kuin paarilla maata,
- mies karski saa karjaa kyllä;
- luona rikkaan ja riehuvan
- näin tulipalon
- ja ovella kuolema seisoi.
- Käsipuoli voi paimentaa,
- raajarikko ratsastaa,
- kuuro taistella kunnolla vielä;
- paremp’ on olla sokea
- kuin poltettu ruumis;
- et kuolleena mihinkään kelpaa.
- Karja kuolee,
- heimo kuolee,
- itse sa kuolet samoin;
- yhden tiedän,
- jok’ kuole ei koskaan:
- maine kuollehen miehen.
Lähde: Leino, Eino 1949: Kirjokeppi: valikoima runoja alkuperäiskokoelmien ulkopuolelta. Toimittaneet ja selityksin varustaneet Aarre Peltonen ja Eino Kauppinen. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.