Don Pomiranza

Don Pomiranza Eräs kirjuritarina Kirjoittanut Eino Leino

Don Pomiranza hän istuu ja uurtaa,

hän kirjoja, kirjoja kirjoittaa,

hän kirjoja, kirjoja, kirjoja puurtaa,

ties taivas, hän koska ne valmiiksi saa.

Ja Don Pomiranzalla nainen on nuori,

on kaunis kuin kukka, kuin kirsikkapuu,

kuin perhon sen päilyvi kultainen kuori,

mut yöksi kuin ulpu hän umpeutuu.

Don Pomiranza hän istuu ja nuhraa,

hän kirjoja, kirjoja kirjoittaa,

hän kirjoja, kirjoja, kirjoja tuhraa,

on kirjoihin hukkua kansa ja maa.

Ja Don Pomiranzan jo naista ne saartaa

niin keikarit, herrat kuin heitukat muut,

ne väijyy, ne vaanii, ne kiertää, ne kaartaa,

on pystyssä viikset ja virneessä suut.

Don Pomiranza hän istuu ja hikoo,

jo päiväkin päättyy, jo alkavi yö,

hän yskii, hän pärskyy ja paitakin likoo,

mut ei lopu toimi, ei toimistotyö.

Ja Don Pomiranzan on akkunan alla

sävelhuokaus, laulanta lakkaamaton,

mi kertovi lemmellä leimuavalla,

mitä onni ja auvo ja autuus on.

Ei Don Pomiranzan nyt nuorikko enää

voi empiä, estellä tuntehiaan,

hän horjuu, ei torju, ei tee hän nyt tenää,

vaan rientävi kultaansa kohtaamaan.

Don Pomiranza hän istuu ja uurtuu,

käy kuopalle poski, on kalju jo pää,

hän kirjoihin, kirjoihin, kirjoihin kuurtuu,

hän kuolee, mut leski ei lemmettä jää.

Lähde: Leino, Eino 1949: Kirjokeppi: valikoima runoja alkuperäiskokoelmien ulkopuolelta. Toimittaneet ja selityksin varustaneet Aarre Peltonen ja Eino Kauppinen. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.