Debora
Debora. Tuom. 4; 5. Kirjoittanut Antti Mäkinen |
I.
muokkaa- Taas Israel pois luopui Herrastansa
- Ja synneillänsä kirouksen saatti
- Itselleen: joutui sortovallan alle
- Jabinin, julman kuninkaan, mi heitä
- Rautaisilla sotavaunuillansa
- Aika ajalt’ ahdistellen nylki.
- Jo kaksikymment’ ajast’-aikaa kärsi
- Israel’, eik’ ollut auttajata.
- Mutt’ ahdistettu kansa tuskissansa
- Rukoillen kääntyi Jumalansa luokse,
- Joit’ yksin apu ain’ on saatavana.
- Ja armostansa Jumala taas auttoi.
II.
muokkaa- Siimeksessä palmupuunsa
- Vuoristoss’ Efraimin
- Istuvi Debora hurskas
- Äitinä Israelin.
- Herralta sanoma hälle
- Kuuluu:»Pelastus on
- Joutunut kansalle, riennä
- Kutsuos taistelohon!»
- Barakin Debora kutsuu,
- Päällikön Israelin:
- »Aseihin kutsuos kansa
- Kukista Jabinin
- Valta: Se Herran on käsky,
- Kisonin rantahan
- Herra sun vastahas’ tuopi
- Sankari Siseran.»
- Kanssansa Barak pyysi
- Uljahan Deboran;
- Lähetti airuet työhön,
- Pelastus-sotahan
- Kokosi tuhannet – riensi
- Taborin vuorelle,
- Linnoitti leirinsä, kunnes
- Rientäisi saaliille.
III.
muokkaa- Herra on jo kukistanut
- Ylpeyden pakanain;
- Rautavaunut musertanut;
- Miekan sekä vasamain
- Kautta perin hävittänyt
- Sotajoukon Siseran;
- Hänen päänsä lävistänyt
- Kautta naulan, vasaran.
- Silloin kansa riemusuulla
- Ylistystä laulelee;
- Debora nyt kanneltansa
- Jumalalle soittelee:
- Jumalasta tahdon laulaa
- Herran suurta kunniaa
- Kirkastaa – Hän väkevällä
- Hengellänsä sulattaa
- Vuoret – itse Sinainkin;
- Pilvet vettä pisaroi,
- Vapis maa ja metsä itki –
- Taivas tulta salamoi.
- Herra antoi kansallensa
- Armon, voiton, kunnian:
- Vihollisten häpeäksi
- Nainen surmas Siseran,
- Jonka äiti odotteli,
- Istui vieress’ ikkunan;
- Kysyi:»miksi viipynevät,
- Voittovaunut Siseran?
- Aina ennen eellimmäisnä
- Kotihin hän ennätti.»
- Mutta hälle vastatahan:
- »Saalista hän jakavi.»
- Käyköön niinkuin Siseralle
- Herran vihollisille!
- Hyvin käyköön uskoville
- Häntä rakastaville!
- Olkoot he kuin aurinkoinen
- Voimassansa nouseva,
- Jonka tiehyt ylenevä
- Kirkkautt’ on uhkuva!»
Lähde: Mäkinen, A. 1912: Runoelmia. Helsinki.