Charles Haddon Spurgeon
Charles Haddon Spurgeon. Kirjoittanut Antti Mäkinen |
- Kuin koite päivän on kultainen,
- Mi ain’ yhä kirkastuu,
- Kun nousev’ aurinko säteillen
- Kesk’-otsalle kohouu
- Jo taivon kirkkahan – samoin on
- Elämä uskovaisen:
- Luottava Herraan horjumaton,
- Se nousevi valaisten.
- Ja niinkuin päiväkin laskullaan
- Luo hehkuvan katsehen,
- Viel’ iltaruskossa soihdullaan
- Taivahan valaisten –
- Niin elonpäiväkin uskovan
- Luo ruskoa toisinaan,
- Kun Herra työstähän palveljan
- Vie luoksensa kunniaan.
- Kuin nousev’ aurinko ihana
- Elos aamukin koitti,
- Oi, Spurgeon, nuorukais-saarnaaja,
- Ken sinut kunnossa voitti?
- Jo nuori, saarnaava poikanen,
- Sai sielut hehkuhun tulta,
- Ja kahdenkymmenen ikäisen
- On saarna säihkyvä kulta!
- Ja Hengen voimalla voidellun
- Tään Jeesuksen sotamiehen
- Nyt maailma tuntevi taistelun:
- Valon loi elontiehen
- Hän lukemattomain sielujen,
- Jotk’ iki-yöss’ oli synnin –
- Sai armontuntohon Jeesuksen
- Ja Jumalan ikilemmen.
- Niin, Kristus Jumalan Karitsa,
- Synteimme sovinnoksi
- Uhrattu synninkantaja,
- Meill’ elon auringoksi
- Mi nousi, voittaen kuoleman,
- Ja kuolemattomuuden
- Ja vanhurskauden puhtahan
- Meill’ antaa – elon uuden –
- Täm’ aine saarnoissa Spurgeonin,
- Mik’ aina uhkui uutta
- Eloa, voimaa sieluihin
- Ja uutta pontevuutta
- Tään nerokkaan hengen sanoihin,
- Jotk’ usein salamoina
- Iskivät suruttomihin,
- Tai kasteen pisaroina
- Vihmoivat hiljaist’ armoa
- Syntejään sureville,
- Kuin kesäpäivin sadetta
- Kuiville kukkasille.
- Oi, anna, taivas, sadetta
- Sieluille janooville
- Ja pisaroitse armoa
- Suurille syntisille!
- Kuin kirkas illalla ruskonen,
- Niin elos loppukin, Spurgeon,
- Se jätti jälkehes hohtehen,
- Mi vielä loistavi meillen:
- Oi, Jesus, herätä toisia,
- Jotk’ yhtä runsahan kylvön
- Voi tehdä Henkesi voimalla,
- Sull’ elons’ uhrata helmen!
Lähde: Mäkinen, A. 1912: Runoelmia. Helsinki.