Betlehemin lastenmurha
| Betlehemin lastenmurha. Suom. Työmiehelle. Kirjoittanut Harald Kidde |
Ihanana kevätpäivänä, kun aurinko jälleen täydeltä terältään lämmitti luontoa, puhui Jesus kansalle. Hän seisoi korkealla mäen töyryllä, nojaten selkäänsä kiveen. Hänen kuvastinkirkkaat silmänsä olivat luodut kohti aurinkoa ja hänen huuliansa kaunisti hymyily.
Piirissä hänen ympärillään istuivat opetuslapset, pitkine matkasauvoineen. Alempana istui kirjavassa joukossa kansa, miehiä, naisia, katsellen kirkkain silmin mestaria.
Mäen alla laveni kenttä, jonka aurinko oli kauttaaltaan valaissut. Hiljalleen sorisivat lähellä olevan virran aallot, mutta Jeesuksen ääni kuului kirkkaana ja selvänä.
Hän oli kauvan puhunut, mutta nyt hän vaikeni hengittääksensä. Hänen katseensa kulki kansan joukossa. Vielä ei kukaan liikahtanut. He katselivat häntä yhä. Silloin Jeesus käänsi kasvonsa pois päin, nousi ja astui opetuslasten piiriin.
Samassa alkoi kansa meluten ja tyrkkien liikkua. Se kulki kohti Jeesusta, ojennetuin käsin ja loistavin katsein. Jeesuskin ojensi kätensä kohti kansaa. Etumaisina olivat äidit lapsineen.
– Herra, herra siunaa heitä, kuten Jakob siunasi Efraimin ja Manassen!
Mutta nyt tunkeutui harteakas Simeon kansan ja Jeesuksen väliin.
– Peräytykää, vaimot peräytykää! huusi hän, työntäessään heitä, elkää vaivatko Herraa lansillanne!
Mutta Jeesus laski kätensä Simeonin olalle sanoen:
– Simeon, mitä sinä teet? Oletko unohtanut ne sanat, mitkä olen näistä pienistä sanonut!
Simeon peräytyi luoden taivaansiniset silmänsä maahan.
Jeesus nosti sitte kumpasellekin käsivarrelleen lapsen, katseli heitä, jotka totisina loivat katseensa vieraaseen mestariinsa. Väristen he asettivat pienet käsivartensa Jeesuksen kaulalle.
Ihmeellinen valo loisti Herran silmistä seisoessaan siinä pienokaisineen. Nyt hän hymyili, kuiskaten heille siunauksensa.
Mutta samassa kuului ääni huutavan:
– Oo sinä! sinä siunaat lapsia; sinä sanot sanat: sallikaa lasten tulla minun luokseni, el kiiti heitä estäkö! Oo sinä kymmenkertaisesti kirottu lasten murhaaja!
Jeesus loi silmänsä pois lapsista, jolloin katseensa kohtasi säkenöivät naisen silmät. Hän seisoi mestarin edessä ylevänä, harmaine liehuvine suortuvineen, laihat käsivarret kohotettuna kohti taivasta. Kansa perääntyi kauhistuneena etemmä, ainoastaan äidit tuskaisina tunkeutuivat lastensa luo. Simon läheni askeleen.
– Simeon, varoitti Jeesus, painaen lapsia rintaansa ja meni vaimoa lähemmäksi.
– Vaimo, miksi minua kiroot!
Tahdottomasti peräytyi vaimo askeleen takaperin, hänen hehkuvat silmänsä katsoivat maahan, mutta äkkiä hän huudahti:
– Sinä kirottu, elä katso minuun silmälläsi, sillä siihen sinulla ei olo oikeutta! Minä en milloinkaan sinua rukoile, sillä tunnen sinut! Sinä, joka puhut viattomuudesta ja oikeudesta, olet suurin syntinen! Sinä, joka siunaat näiden äitien lapsia, olet murhannut minun ja sisarusteni lapset!
Tällöin Jeesus kumartui, asettaen lapset maahan, kohottautui sen jälkeen ja sanoi lempein äänin:
– Vaimo, oletko Betlehemistä?
– Olen, nyt sen tiedät! Luuletko minun unohtaneen Betlehemin, vaikka siitä on kohta kolmekymmentä vuotta? Luuletko minun unohtaneen, miten lapset ryöstettiin sylistäni ja teurastettiin nähteni? Luuletko minun unohtaneen huutoja, rukouksia ja kirouksia, jotka kuningas Herodeksen päivänä kuuluivat Betlehemistä? Sinä kirottu kuule profeetan sanat: ”Ylhäällä kuullaan tuskaisia huutoja. Rachel itkee, eikä tahdo sallia lapsiansa teurastaa, mutta he ovat tuomitut”. – Kuule ne ovat tuomitut – ja minä en anna itseäni lohduttaa. Kauvan olen sinua seurannut, kuullut ihmeellisiä sanojasi, mutta kun ryhdyt näiden äitien lapsia siunaamaan, täytyy minun huutaa näille hulluille, miten olet kohdellut Betlehemin äitejä! Sinä, Jumala, annoit isäsi teurastaa viattomat lapsemme, jotta itse pelastuisit ja saisit elää! Maasta pakeni isäsi ja äitisi, jättäen meidät alttiiksi murhaajille. Ei, vaikene, vaikene, mitä luulet minun välittävän paratiisistasi? Rauha sinussa, joka murhasit lapseni, sinussa paratiisi? Anna takaisin lapseni, minun ainoat, anna heidät minulle jälleen!
Vaimo vaikeni, valkea vaahto syöksyi hänen suustansa ja hän värisi koko ruumiiltaan.
Kansa katsoi Jeesukseen. Hän seisoi lamautuneena, värisevin huulin.
Lintujen varjot kulkivat kentän yli, virran aallot pauhasivat. Jeesuksen vieressä oleva pieni lapsi itki täydellä äänellä.
– Herra – – – lausui Simeon sydäntä vihlovalla äänellä.
Lähde: Työmies 22.11.1901.