Bertrand de Born

Bertrand de Born Kirjoittanut Ludwig Uhland

Autafort on raunioina,

suitsuu vuorenhuipullaan;

linnanherra kahleiss’ seisoo

eessä läänikuninkaan:

»Sainpas sun, mi miekoin, lauluin

nostit kansat kapinaan,

hurjapään, mi saatoit lapset

isiänsä uhmaamaan.

»Eikö kerskaillutkin aina

uhkaylväs röyhkeytes,

että puolet neros voimaa

riittää joka hankkeeses?

Nyt ei puolet riitä: – huuda

koko henkes avukses,

jotta linnas jälleen nousis,

katkeaisi kahlehes!»

»Sait mun, kuningas ja herra, –

niin, Bertrand de Bornin näät!

tuon min laulut liekkiin sytti

rajamaittes kaikki päät,

hänet, jolle valtiaana

syystäkin sä vihaan jäät,

jonka tähden lapses kantoi

isän vimman raskaat säät!

»Tyttäres hän saliss’ istui

morsiona herttuan;

vei jo soittajani hälle

lauluviestin uljahan:

lauloi immen ahtaat aatteet,

kaihot neiden laulajan,

kunnes kyynelhelmet kirkkaat

peitti hunnun loistavan.

»Varjost’ öljypuun hän nousi,

paras poikas pystypäin,

kun toin tuimat sotalaulut,

meltomieltä terästäin.

Joutuin satuloi hän ratsun,

lippu liehui kädessäin:

Sortuvan Montfortin luona

surmanuoleen hänen näin.

»Veriin syliini hän vaipui,

vaan ei haava poltteellaan, –

kuolo kiroukses alla

tuotti tuskaa eroovaan.

Ojentaa hän sulle tahtoi

kättään yli veen ja maan:

Ei sua kohdannut, ja niin hän

tätä kättä painoi vaan.

»Silloin, kuten Autafortin,

voima multa murtui, oi!

Eipä koko, eipä puolta

jäänyt, eikä laulut soi.

Vangiks miehen sait, min henki

murheessaan ei mitään voi;

surulauluun vain nyt enää

siipensä se lentoon loi.»

Kuningas hän päänsä painaa:

»Poikani sa viettelit,

hurmoksiin sait tyttäreni,

nyt myös minut liikutit.

Vainaan veikko, käsi tänne,

jolla häntä hoivasit!

Kahleet pois! Nyt henkes tunnen,

nerossas sa ilmenit.»

Lähde: Juva, Valter 1926 [1916]: Sata runoa: valikoituja maailmankirjallisuudesta. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.