Bergliot

Bergliot. (Melodraama, säveltänyt Edvard Grieg.) Kirjoittanut Bjørnstjerne Bjørnson

Suom. Jalmari Finne.

(Bergliot puhuu kansalle talonpoikien sotilasmaja-paikassa.)

(Arvokkaasti.)

– Nyt kuningas Harald

suo käräjärauhan,

kun Einarin kanssa

viisisataa on miestä.

Einride poikani

saartavi talon,

kun taattonsa vanha

käy kuninkaan luokse.

Kai muistavi Harald,

että kahdesti Einar

jo kuninkaat ennen

on valinnut Norjaan,

ja rauhan suo

ja lakia suojaa;

hän lupas sen meille,

sitä kansakin toivoo. –

(Nopeasti, mutta hilliten levottomuuttaan.)

– Miksi lentävi hiekka

tien ylitse tuolla?

Ja melua kuuluu? –

Sitä tarkasta, huovi!

(Rauhallisesti.)

– Se ehkä on tuuli!

Täällä aina se riehuu:

niin väljät on veet

ja tunturit’ loivat.

Ma kaupungin muistan

jo lapsesta asti;

aina tänne tuo tuuli

nuo karjuvat koiransa!

(Nopeammin.)

Mutta pauhinan nostaa

siellä tuhannet äänet?

Siellä välkkyvi teräs

niin valmisna taistoon!

(Kasvavalla kiihkolla.)

Niin kilvet ne ryskyy!

ja tomu se lentää!

Ja keskellä peisten

on Tambarkajaelve!

On saarrettu siellä!

Sa uskoton Harald!

Sun käräjärauhas

tuo haaskakotkat;

mun korjani tänne

ma tahdon nyt taistoon,

ken kotona istuis,

nyt vaarass’ on henki.

(Tiellä nopeasti.)

Häntä suojele kansa!

Ja muodosta piiri!

Einride, vanhaa

sa taattoas turvaa! –

Tee kiivistä linna

ja ojenna jousi,

sillä Einarin nuolet

on kuoleman aura!

Ja Olavi pyhä,

sun poikasi tähden

sa hänelle armo,

suo salissa Gimlen. –

(Lähempänä, nopeasti.)

Nyt parvet ne laukee,

ja taistelu taukoo,

joukko taajana, laajana

käy virralle päin.

Miksi kaikki nyt muuttui?

Miksi horjuvat näin?

Heiltä onniko puuttui?

miksi viipyvät tiellä,

miksi miehet ei ennä? – – –

vaan ympäröi siellä

kahta ruumista vielä?

(Hiukan hitaammin)

Ja Harald saa mennä?...

(Taas nopeammin.)

Mikä tungos on tuolla

nyt kartanon puolla? –

Miksi vaieten kansa

näin hajalle kääntyy? – – –

(Vähitellen yhä kasvavalla levottomuudella.)

Eindride missä?...

Miksi kääntävi kansa

pois katseitansa,

ei kyselyt auta...

nyt aavistan kaikki:

vei molemmat hauta!

 (Nopeasti.)

Tilaa!

Nähdä mä tahdon!

(Nopeasti.)

Niin heidät ma nään!

(Kovaa, hitaasti.)

Näin käydäkö voi? – –

(Hyvin hitaasti.)

Niin, heidät ma nään.

(Leveästi.)

Mahtavin sortui

Pohjolan urho,

Norjan paras

jousi katkes!

Sortui Einar

Tambarkjaelve,

vieressä poikansa

Eindride!

Murhattu salaa

hän, joka oli

isäänsä suurempi!

Hän Knut Suuren

poikien holhooja.

(Kiihtyen.)

Vainoten murhattu

Svolderin jousi,

leijona uljas,

Lyrskog aron!

(Yhä kiihtyen.)

Pettäen surmattu

johtaja kansan,

(Suurella voimalla.)

Trondjemin kunnia,

Tambarskjaelve!

(Heikontuen.)

Harmaja päänsä

koirain on saalis,

vieressä poikansa

Eindride. –

(Nopeasti.)

Nyt toimehen miehet!

On päällikkö kuollut,

mutta surmaaja kurja

hän elävi vielä!

Mua ettekö tunne?

oon Bergliot, tytär

Håkon Hjörungavågin.

(Hitaammin.)

Nyt oon nainen,

Tambarkjaelven

leski!

(Taas nopeasti.)

Ma kehoitan teitä,

te sankarit kuulut:

on surmahan syösty

mun mieheni vanha.

Kas, hurmetta tippuu

nuo valkeat kutrit.

Se ylitse teidän

vielä tulevi kerran,

jos hyytyä hurme

saa kostamatta.

Nyt taistohon urhot,

on päällikkö kuollut,

hän, kunnianne,

hän, vanhempanne,

hän, lastenne ilo,

koko laakson taru,

koko maamme urho!

Täällä hän sortui,

te ettekö kostais? –

Pettäen murhattu

Haraldin tuvassa,

käräjätuvassa,

lakituvassa,

murhannut lain

valvoja itse!

Vielä salama iskevi

taivaasta maahan,

jos puhdistu tämä

ei tulessa koston!

Nyt vesille laivat!

Einarin yhdeksän

purtta on täällä!

Ne koston vieköhöt

Haraldille.

(Leveästi.)

Jos täällä nyt oisi

Håkon Ivarinpoika!

Jos täällä nyt oisi

mun lankoni kuulu,

ei Einarin tappaja

vuonolle ehtis,

ei raukkoja teitä

mun rukoilla täytyis. –

(Heikommin.)

Mua sankarit kuulkaa,

on mieheni kuollut,

mun aatoksein istuin

viiskymmentä vuotta!

Se maahan nyt sortui,

ja rinnalla lepää

mun poikani ainut

ja kaikkien toive!

On tyhjä nyt mulla

mun kätteni väli!

Ne voisinko nostaa

vielä taivoa kohden!

Tai minne ma käännyn

ja kulkuni ohjaan,

jos lähtisin täältä

ma vieraaseen seutuun?

Voi, sitä ma kaipaan,

missä elimme ennen!

Jos minne ma käännyn,

voi heitä ma kaipaan!

(Hiukan nopeammin.)

Valhallan Odin

ei pyyntöän kuule,

sillä hylkäsin hänet

jo lapsena ollen.

(Hiukan hitaammin.)

Ja Jumala uusi,

mi Gimlessä asuu,

riisti, voi, multa

mun onneni kaikki.

Kostoon?

Ken kostosta haastaa?

(Kiihtyen.)

Se voisiko nostaa

taas kuollehet eloon?

Tai suojata voisko

se vilua vastaan?

Se rauhaisan paikan

taas leskelle suoko

(Yhä heikommin.)

tai lohtua äidille

lapsettomalle?

En kostosta huoli,

minut jättäkää rauhaan!

Hänet nostakaa korjaan

ja poikani viereen,

me lähdemme kotiin. –

Tuo Jumala Gimlen,

(Kasvavalla voimalla.)

tuo mahtava, julma,

mi kaikki riisti,

(Heikommin, mutta pontevasti.)

hän saakohon kostaa,

(Hitaasti.)

hän taitavi sen! –

Hitaasti aja,

Einarin tavoin

ajoissa kuitenkin

saavumme kotiin.

Koirat ei riemuiten

vastahan juokse

ne surkeasti, ulvoen

surevat häntä,

ja kartanon ratsut

ne korvansa nostaa

ja hirnuvat riemuiten

ovea kohden,

kun vuottavat Eindriden

ääntä.

(Vähitellen kasvavalla voimalla.)

Konsahan jälleen

ei äänensä kaiu,

ei Einarin askelet

salihin kuulu,

mi ilmaisi kaikille:

nouskaatte, urhot,

(Suurella voimalla.)

nyt päällikkö saapuu.

(Heikommin.)

Suuret tupani

suljen ma kaikki,

soturit luotani

lähetän pois.

Naudat ja ratsuni

tahdon ma myydä,

siirtyä kauas

ja elää yksin

Hitaasti aja,

ajoissa kuitenkin

saavumme kotiin.

Lähde: Lausuntaohjelmistoa. 1929. Toimittanut Helinä Svensson-Timari. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.