Babelin maassa

Babelin maassa. (Psaltari, 137.) Kirjoittanut Oskar Uotila

Meit’ ahdisti ikävät Babelin

Ja sen kyynelpajuiset puistot.

Kuin Cainia ajeli Abelin

Löi meitä nyt Zionin muistot.

Me istuimme Babelin vankeina.

Suru murjoa meilt’ oli tajun.

Pois kantelet laskimme ankeina

Me oksille murhepajun.

Pahantekijän pannaan hartio

Ilosaatossa viemään hirttään,

Niin vankeinkin käski nyt vartio

Ilomielin veisata virttään.

Viel’ itkeissämmekin veisata vaan,

Kotikannelta soittaen auvoin!

Voi teitä, te ilkkujat isänmaan! –

Oi Jumalani, kuinka kauvoin!

Sinun yksin on sieluni, synnyinmaa!

Sinull’ annan riemuni takeen,

Jos muille, niin käteni käyrtyä saa

Ja kieleni tarttua lakeen.

«Jerusalemi repikää juuriltaan»,

Edomiitat huusivat kerran;

Mut kerran se Zionkin muuriltaan

On huutava kostoa Herran.

Tytär häviön, Babel! Autuas on,

Joka runnellun ruumiis raiskaa,

Sukus surmaa ja kovaan kalliohon

Sinun piskuiset lapsesi paiskaa.

Lähde: Uotila, Oskar 1911: Oskar Uotila’n kootut runoteokset: lauluja ja tarinoita. Julkaissut Pertti Uotila. Suomalainen kustannus-o.y. Kansa, Helsinki.