B. F. Godenhjelm’ille (1893)
B. F. Godenhjelm’ille. (18 7/3 93). Kirjoittanut Irene Mendelin |
- Sopeihin saata kanteloni kielet,
- Runotar Suomen sinisilmäinen!
- Käy halki saloin, kierrä ilmapielet,
- Tuo suloa sa suvilehtojen.
- Kas, lämpöään kun hehkuu nuoret mielet.
- Niin sointuun pyrkii sanat sydänten.
- Sopeihin siis sa kanteloni laita
- Ja johda mua kohti runomaita!
- Mun tehtävän’ on tulkita, miks’ täällä
- Niin herttaista ja armasta nyt on,
- Miks’ riemu soipi niinkuin suvisäällä
- Ja joka miel’ on kirkas, talveton. –
- Ei ole valtaa lumella, ei jäällä,
- Kun kevät käy yl’ lehdon, louhikon.
- Ei ole valtaa talvituntehilla,
- Kun sydän syttyy, liikkuu laulelmilla.
- Ja sydän syttyy sua aatellessa,
- Sa opettaja kallis, rakkahin!
- Ei ole yhtään tässä huonehessa,
- Ken sua ei siunais mielin lämpöisin;
- Ja parvet sankat elon aalloksessa
- Ne muistaa sua valotuntehin. –
- Mit’ antoi sydän, henki ylväs, herkkä,
- Se säilyy, vihannoi kuin kevätkerkkä.
- Se säilyy, vihannoipi onneks’ Suomen –
- Sit’ eipä idän halla panna voi!
- Ja raitisna kuin kukkaterttu tuomen
- Se sydämmissä versoo, ihanoi –
- Ja valvoo, ett’ei sammu kirkas huomen,
- Vaikk’ Ukko jyrisee ja myrsky soi.
- Se Janus-kasvoin katsoo kaikkialle
- Ja toivoo, toimii maalleen armahalle. –
- Vähäinen luvultaan on Suomen kansa,
- Se miekkavallaks’ ompi mahditon;
- Mut hengen työllä sekä aurallansa
- Se valon tietä käypi voittohon.
- Se suot ja rämeet poistaa saloiltansa
- Ja takaloilta öisen pimennon.
- Sen sivistyksellä on syvät juuret –
- On Kalevalan virret ikisuuret.
- Mut yöhön pimeään jos huomen haipuis,
- Kuin haipunut se ompi ennenkin,
- Vuos’satain sortoon, tuskahan jos vaipuis,
- Se sorron alla hehkuis sittenkin.
- Ei toivottomaks’ kansa koskaan taipuis,
- Joll’ oikeus on elää uljahin.
- Se toivois, toimis, poistais ajan öisen –
- Ja tietäis kiittää kera Väinämöisen:
- Ylhäältä armo tulee suuri, oiva;
- Sielt’ työhön, toimehenkin siunaus;
- Siell’ oikeudella on tuki, hoiva –
- Jumala sorretun on linnoitus.
- Hän auttaa, ett’ on laulu Suomen soiva,
- Ett’ onnen syttyis pyhä riemastus,
- Kun ehjäks’ kerran liittyis Sammon murut,
- Kun onnen päivä poistais öiset surut.
- On tyttösarja koulun suomalaisen
- Edessäs, opettaja arvokas,
- Ja kautta kaiken taivaisen ja maisen
- Me emme petä sinun toiveitas!
- Ylinnä isänmaa on Suomen naisen,
- Jos sorrettu se on tai onnekas.
- Sydämmen kielenä on Suomen kieli
- Ja mieli muuttumatta Suomen mieli.
Lähde: Irene 1893: Koivikossa. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.