Auringonnousu ylhäältä

Auringonnousu ylhäältä. Luuk. 1:78, 79. Kirjoittanut Antti Mäkinen

Synnin pimeys – synkkä yö

Maan kansat peitti – tähtivyö

Taivaalla ennen loistellut,

Jo oli ammoin sammunut:

Kas, silloin vihdoin valahtaa.

Taivaalle idän purpuraa –

Ja nousee rusko – päivä saa,

Mi maan ja kansat valistaa.

Kointähti kirkas, Jesus, aurinkoinen,

Valkeus, Elo, nouse ihanainen!

Valaise sielut yössä pimeyden

Hukkuvat, kurjat, toivotonta tuskaa

Kärsivät johda elonlähtehelle,

Janoovat juota, rikolliset rinnat

Rauhallas täytä ikilempeällä!

Oi iloa! Oi valoa:

Nyt taivas aukeneepi,

Vuodattain maahan autuutta,

Mi sielut juotteleepi

Elämän veden virroilla,

Jumalan istuimelta

Kuin kristalli mi kirkasna

Kuohuu ja Karitsalta,

Elämän – valon – lähteeltä,

Syntisten sydämihin

Hää-ilon ijankaikkisen,

Henkensä sinettihin

Kätketyn, heihin lukiten,

Jumalan lapsen toivon,

Niihin, jotk’ osti verellään,

Puhdisti Jumalalle. –

Oi kiitos, autuus, kunnia

Ijäinen Jumalalle!

Ylistys, voima, viisaus

Ja kiitos Karitsalle –

Halleluja!

Lähde: Mäkinen, A. 1912: Runoelmia. Helsinki.