Auringonnousu ylhäältä

Auringonnousu ylhäältä.
Luuk. 1:78, 79.
Kirjoittanut Antti Mäkinen


Synnin pimeys – synkkä yö
Maan kansat peitti – tähtivyö
Taivaalla ennen loistellut,
Jo oli ammoin sammunut:
Kas, silloin vihdoin valahtaa.
Taivaalle idän purpuraa –
Ja nousee rusko – päivä saa,
Mi maan ja kansat valistaa.
Kointähti kirkas, Jesus, aurinkoinen,
Valkeus, Elo, nouse ihanainen!
Valaise sielut yössä pimeyden
Hukkuvat, kurjat, toivotonta tuskaa
Kärsivät johda elonlähtehelle,
Janoovat juota, rikolliset rinnat
Rauhallas täytä ikilempeällä!
Oi iloa! Oi valoa:
Nyt taivas aukeneepi,
Vuodattain maahan autuutta,
Mi sielut juotteleepi
Elämän veden virroilla,
Jumalan istuimelta
Kuin kristalli mi kirkasna
Kuohuu ja Karitsalta,
Elämän – valon – lähteeltä,
Syntisten sydämihin
Hää-ilon ijankaikkisen,
Henkensä sinettihin
Kätketyn, heihin lukiten,
Jumalan lapsen toivon,
Niihin, jotk’ osti verellään,
Puhdisti Jumalalle. –
Oi kiitos, autuus, kunnia
Ijäinen Jumalalle!
Ylistys, voima, viisaus
Ja kiitos Karitsalle –
Halleluja!


Lähde: Mäkinen, A. 1912: Runoelmia. Helsinki.