Auringolle

Auringolle Kirjoittanut Antti Rytkönen

Ole, korkea aurinko, armollinen,

pyhän valkeutes suo maan yli loistaa,

suo kirkkaana siintää taivahan sinen,

elon voimia syttää ja usvia poistaa,

sun kunniaas, suuri ja ihmeellinen,

avaruuksien ylhien anna sa toistaa.

Suo vainion nuorta nyt nostaa viljaa,

terä että sen kerran tähkiä kantaa,

luo katsehes päin veden vellovan liljaa

mi kaunistaa valovälkkyä rantaa,

nyt siunaukses alas vuodata hiljaa

yli kaiken, mi elämän lahjoja kantaa.

Taas nostata päivän perhoja lehtoon

ja salli mettisen mettä sä noutaa,

hymy heitä liedon lapsosen kehtoon,

jaa kaikille korkean päiväsi poutaa,

viel’ illan tultua kultia ehtoon

suo sille, ken päin kotirantoja soutaa.

Ole siunattu, suur’ elon antaja jalo,

suvi lähetä sille, ken lahjojas halaa,

ja siunattu olkoon synkkäkin salo,

johon valkeuttaan säde vihmasi valaa,

sydän siunattu ennen muuta, min palo

sun yhteytees, pyhä, korkea, halaa.

Lähde: Rytkönen, Antti 1930: Yksinäisyyden sävel: runoja. Otava, Helsinki.