Aukusti Alhovuori
Vuoden viimeinen numeronsa täytyy Aamulehden, haikean surun masentamana, lähettää lukijoilleen tässä asussa; pääkirjoituksen otsikkona, kuolinristin alla, sen miehen nimi ja kuva, joka useat vuodet, ja vielä äsken — kuinka lyhyen aikaa sitten! — oli lehden päätoimittajana. Viime sunnuntaista viikko sairastui hän äkkiarvaamatta ankaraan keuhkokuumeeseen; viikko vain, ja viime sunnuntaina kello 1/2 2 päivällä kävi jo tuonen viikatemies.
Näinkö epävarma on ihmiselämä, näinkö menevätä tämän maailman meno! Joka päivä sen tosin silmäimme edessä näemme, mutta yhä uudelleen ja uudelleen, kun läheltä koskee, se tuntuu mahdottomalta tajuta. Käsi kieltäytyy tarttumasta kynään ja kynä ei tahdo taipua piirtämään kirjaimia sanoiksi, jotka kumminkin jäävät niin kauas jälelle siitä mitä sydän tuntee.
Helppoa on täällä puhua alistumisesta siihen tahtoon, joka määrää elämästä ja kuolemasta, niin kauan kun raataminen, elämän monet huolet ja pettymykset sekä korkea ikä ovat ainoa mikä tekee taakan raskaaksi ja saattaa ehkä ikävöimään, lepoa päivätyön päättyessä. Se on vaikeata tämänlaisen iskun kohdatessa. Miksi näin piti käydä? on ainoa kysymys, joka nousee ahdistuneesta rinnasta. Mutta nurina ei auta — ei ole muuta neuvoa kuin alistuminen. Jos ei jaksakaan ensi hetkinä uskoa Jumalan viisaaseen ja armolliseen johtoon, täytyy tämän uskon, sitä myöten kuin tunteiden kuohu asettuu, palata mieleen jo siitäkin syystä, että se on ainoa järjellinen.
Toimitus ei tällä hetkellä, orvon tuntein seisoessaan johtajansa paarien ääressä, kykene paljo tämän enempää sanomaan. — Milloin poismenneessä ensin heräsi halu ja kypsyi päätös omistaa elämänsä sanomalehtimiehen tehtäviin, ei näiden rivien kirjoittaja osaa sanoa. Tampereelaisen[1] tehtaantyömiehen poikana, itsekin aluksi tehtaassa työskenneltyään, hänen, kuten niin monen muun opin tielle lähteneen Suomen nuorukaisen, täytyi koulu- ja ylioppilasaikanaan käydä kova taistelu vähävaraisuuden vaikeuksia vastaan. Moni syvien rivien poika on meidän maassamme, opilliseen sivistykseen kohottuaan, ei yksin vieraantunut siitä yhteiskuntaluokasta josta läksi, vaan vähitellen kääntänyt selkänsä kaikille kansallisille harrastuksille. Miltä kannalta Alhovuori katseli, sitä todistaa paraiten koko hänen päättynyt päivätyönsä, jota lehtemme lukijakunta on näinä viime vuosina askel askeleelta voinut seurata. Muistuu kumminkin erityisesti mieleen pieni "Aatteen puolesta" nimiseen raittiusjulkaisuun painettu kertomus "Vappuruusu", jossa verrattoman somasti ja runollisesti kuvataan "kansanvaltaista" katsantokantaa, semmoisena kuin se ensin herää nuorukaisen herkässä ja kiitollisessa mielessä. — Pääasiallisesti historian ja suomenkielen alalla liikkuneet yliopistoluvut lienevät alkujaan tarkoittaneet opettaja-uraa, mutta päätyivät sitte pian Aamulehden palvelukseen. Vaan hyvin vähä ulkopuolella lähimpäin tuttavain piiriä tiedettiin hänen kyvystään kynänkäyttäjänä, ennen kuin sen jälkeen kun hänet, keskellä sortovuosien loppunäytelmiä, valittiin Aamulehden päätoimittajaksi. Se varmuus ja selvyys millä hän siitä lähtien lukemattomissa pääkirjoituksissa käsitteli päivän kysymyksiä, varsinkin valtiollisia, oli aluksi, se tunnustettakoon, enimmille yllätys. Vaan tämä kumminkin pian muuttui vakaantuneeksi käsitykseksi, että mies nyt vasta oli joutunut sille oikealle paikalle, jolle opinnot, työtottumukset ja luontainen vaisto yhdessä olivat häntä vuosien kuluessa valmistaneet. Meidän ei tarvinne lisätä, että vainaja katsoi sanomalehtimiehen tehtävää ylevältä kannalta; yhdeksi niitä jotka täyttäjältään kysyvät, mitä erilaisimpien kykyjen ohessa, rehellisyyttä ja totuuden rakkautta. —
Hämeen pohjoisen vaalipiirin suomalainen puolue ja erityisesti sen Tampereen-järjestö seisoo lehtemme toimituksen kanssa nyt, katkera suru mielessä, tämän avautuneen haudan ympärillä. Kokemus tosin sanoo, ettei kukaan, etevinkään ja parhain, ole julkisuuden alalla korvaamaton; mutta vaikealta tuntuu tätäkään vielä uskoa todeksi, niin tärkeä oli manalle menneen asema puolueensa johtotoimissa tällä paikkakunnalla.
Aukusti Alhovuori (ent Dahlberg) oli syntynyt Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus-Osakeyhtiön tehdasalueella v. 1863. Alue kuului silloin Messukylän kuntaan, mutta siirtyi n. s. Kyttälän ostossa Tampereen kaupungin haltuun. Isä oli yhtiön konepajassa valurina ja myöhemmin valurien työnjohtajana. Kansakoulun kävi Aukusti tehtaan koulussa ja oli senjälkeen useita vuosia työssä Finlayson & C:on puuvillatehtaan kankuriosastolla. Vasta v. 1880 lähetti isä pojan Helsingin Alkeisopistoon, jonne tämä pääsikin, luettuaan yksityisesti jonkun verran latinaa, toiselle luokalle. V. 1887 tuli Dahlberg ylioppilaaksi, suoritti filos. kandidaattitutkinnon v. 1892 ja vihittiin v. 1894:n promotsioonissa maisteriksi. V. 1889 alussa ryhtyi hän yliopistolukujensa ohella avustamaan Aamulehden toimittamista lukemalla aluksi ilmoitusten korrehtuuria, mutta pian sen jälkeen hankimalla lehdelle uutisia, kokouskertomuksia, viivanalaisia y. m. Useampana vuotena suomenteli hän lehden nurkkanovellit, joista Rydbergin romaani "Viimeinen Atenalainen" ja Ernst Ahlgrenin "Marianne-rouva" ovat erikseen painettuna kirjakaupoissa saatavana. J. F. Olánin ja V. Toivosen kustannettavaksi on Dahlberg suomentanut, pastori L. H. Durchmanin suomennosta valvoessa, Lutherin kirkkopostillan evankeliumiteksteihin. V. 1894 alusta liittyi Dahlberg vakinaisesti Aamulehden toimitukseen, jota hän oli ruvennut yhä säännöllisemmin avustamaan kandidaatiksi tultuaan. Pääasiallisesti hän siitä lähtien suoritti toimitussihteerin tehtäviä, vaikka enimmäkseen toimitustyöt suoritettiin yhteisesti. V. 1896 järjestettiin toimitussihteerin tehtävät ja ulkomaan osaston toimitus yhdelle henkilölle, ja tässä toimessa oli Dahlberg, kunnes puoluesuhteet keväällä v. 1905 tekivät päätoimittajan vaihdon tarpeelliseksi, jolloin hänelle uskottiin päätoimittajan paikka.
Päätoimittajan tehtäviensä ohessa hoiti vainaja Aamulehden musiikkiarvostelua. Hänen merkityksensä tänä, hänen sitäpaitsi innokkaana musiikiharrastajana ja hyvänä laulajana ottaessa aktivisestikin osaa musikaalisiin pyrintöihin paikkakunnallamme — m. m. oli hän Tampereen Jäämien sekakuoron perustajia sen puheenjohtajana ja varajohtajana viimeisiin vuosiin saakka — ei suinkaan ole vähäksi arvattava. Tuntuvia aukkoja jätti hän jälkeensä tälläkin alalla.
Suomalaisen puolueen toimintaan otti Aukusti Alhovuori, paitsi sanomalehtimiehenä, mitä moninaisemmin osaa. Niinpä oli hän Suomalaisen puolueen lisätyn valtuuskunnan jäsen, Suomalaisen puolueen Hämeen pohjoisen vaalipiirin piiritoimikunnan jäsen ja sen varapuh.johtaja, Suomalaisen puolueen Tampereen järjestön puheenjohtaja ja Tampereen Suomalaisen Klubin johtokunnan jäsen. Ulkopuolella puoluetoiminnan oli vainaja niinikään useissa luottamustoimissa, kuuluen m. m. Tampereen Säästöpankin isännistöön ja henkivakuutusyhtiö Suomen valtuuskuntaan.
Kunnon puolisoa ja isää suree lähinnä vaimo, o. s. Ida Hildén, kolme alaikäistä tytärtä, vanha äiti ja kaksi sisarta.
Lähde muokkaa
Aamulehti tiistai 31.12.1912 s. 1.
Tallentajan huomautukset muokkaa
- ↑ sic