Asetus, sisältävä määräyksiä ehdollisesta rangaistustuomiosta annetun lain soveltamisesta

Suomen asetuskokoelma 20.6.1918/44.


Asetus,
sisältävä määräyksiä ehdollisesta rangaistustuomiosta
annetun lain soveltamisesta.
Annettu Helsingissä, 20 päivänä kesäkuuta 1918.
_______________


     Suomen Senaatti on ehdollisesta rangaistustuomiosta 20 päivänä kesäkuuta 1918 annetun lain 10 §:n nojalla, Oikeustoimituskunnan esittelyssä, hyväksynyt ja vahvistanut seuraavan asetuksen:

1 §.

Niihin luetteloihin rangaistukseen tuomituista henkilöistä, joita 20 päivänä marraskuuta 1896 annetun asetuksen mukaan alemmat ja ylemmät tuomioistuimet ovat velvolliset tekemään asianomaiselle papistolle tai eriuskolaisseurakunnan johtajalle lähetettäviksi, on merkittävä myöskin ne henkilöt, jotka ovat tuomitut ehdollisella rangaistustuomiolla; ja tähän rikosasiain luetteloon on otettava, paitsi sanotussa asetuksessa yleensä määrätyt tiedot, merkintä siitä, että tuomio on ehdollinen, kuin myös koetusajan pituudesta.

2 §.

Kun tuomioistuin määrää, että jollekin ehdollisella tuomiolla tuomittu rangaistus on täytäntöönpantava, niin on rikosasiain luetteloon tästä tehtävä merkintä, jossa mainitaan myös se tuomioistuin, joka on antanut ehdollisen tuomion, päivä, milloin tämä on annettu, sekä rikos ja rangaistus.

3 §.

Kun ehdollinen rangaistustuomio tahi tuomio, jolla ehdollisesti tuomittu rangaitus [pitää olla rangaistus] määrätään pantavaksi täytäntöön, ylemmässä oikeudessa muutetaan, niin tuomioistuimen rikosasiain luetteloon on merkittävä tämä sekä tiedot tuomitusta henkilöstä, alioikeus, joka asiaa on käsitellyt, sen tekemän päätöksen antamisen aika ja siinä tuomittu rangaistus.

4 §.

Rangaistus, johon on tuomittu ehdollisella tuomiolla, on merkittävä rangaistusluetteloon ainoastaan silloin, kun tuomioistuin määrää, että rangaistus on pantava täytäntöön.

Tätä kaikki asianomaiset noudattakoot.

Helsingissä, 20 päivänä kesäkuuta 1918.


Suomen Senaatti:
J. K. PAASIKIVI.
KYÖSTI KALLIO.
ONNI TALAS.
HEIKKI RENVALL.
E. Y. PEHKONEN.
E. N. SETÄLÄ.
JALMAR CASTRÉN.
ARTHUR CASTRÉN.
JUHANI ARAJÄRVI.
SAMULI SARIO.


A. Pulkkinen.