Arvostelu Neiti Ellen Keyn viime lausunnoista naisasiassa: II. luku
| I. luku | II. luku Arvostelu Neiti Ellen Keyn viime lausunnoista naisasiassa Kirjoittanut Minna Canth |
III. luku |
Ensimmäisessä esitelmässään neiti Key näin sotkeutuu omissa ajatuksissaan, puhuu itsensä pussiin, niinkuin sanotaan suomen kielellä. Mutta se ei vielä ole mitään verraten hänen toiseen esitelmäänsä, jossa hän jo tekee – suoranaisen konkurssin.
Mitkä ne nyt sitten ovat ne uudet ”luonnonmukaiset työalat”, jotka neiti Key on keksinyt, ja joiden laiminlyömisestä hän niin armottomasti rökittää naisasian naisia, jotka väärään suuntaan muka ohjatessaan vapautuneita naisvoimia, estävät häntä täyttämästä omaa omituista tehtävätään yhteiskunnassa.
Saamme kuulla.
Kun taaskin karsimme pois tyhjänpäiväiset korulauseet, joilla neiti Key pitkin matkaa koettaa ajatuksen köyhyyttä peittää, tulemme tietämään, että ensimmäinen ja tärkein niistä huomaamatta jääneistä toimialoista on – lapsen hoitajan toimi ammattina. Sivistyneen naisen tulee antaantua lapsen hoitajaksi ja neiti Key vakuuttaa, että sivistyneitä lapsen hoitajia ennen pitkää kysytään yhtä paljon kuin sivistyneitä sairaanhoitajia tätä nykyä.
Neiti Key tosin sivumennen mainitsee, että parempi olisi, jos äiti itse voisi antaa lapselleen sekä ruumiillisen että henkisen hoidon. Mutta hän huomauttaa, ettei äiti useinkaan ole siihen tilaisuudessa.
Hänellä on joko muita kotitoimia taikka häntä estävät ne velvollisuudet, joita hänelle (hänen miehensä?) yhteiskunnallinen asema mukanaan tuo. Myöskin hänen täytynee olla jossain ansiotyössä ulkopuolella kotia, taikka on hänellä jotain erityisiä lahjoja, joiden kehitystä hän ei voi uhrata. Toisilla taas ei ole minkäänlaista taipumusta lasten kasvatukseen, sillä vaikkakin nainen tulee äidiksi, ei hän siltä tule kasvattajaksi. Kasvattajankin toimeen vaaditaan erityisiä luonnonlahjoja, sanoo neiti Key.
Mitä onnetonta sekasotkua tämä on? Neiti Key tuo esille uusia ”luonnonmukaisia” työaloja naiselle ja tämä ”uusi” työala edellyttää, että toinen nainen, jolle tämä toimi etupäässä ”luonnonmukaisesti” kuuluu, sen luovuttaa toiselle. Ja tätä ehdottaa sama neiti Key, joka vähää ennen soimaa naista siitä, että se oli mies, jonka täytyi jälleen eloon herättää naisessa äidillisen vaiston!
Neiti Key löytää nyt tuhansia syitä jotka oikeuttavat naisen vapautumaan tästä kalliimmasta velvollisuudestaan ja jättämään ne toiselle. Muut kotitoimet, yhteiskunnallinen asema (!), ansiotyöt ulkopuolella kotia (siinäkö väärässä suunnassa?), muut taipumukset, joita ei voi uhrata (jotkako siis ovat tärkeämpiä?), pedagoogisten lahjain puute (toisin sanoin: haluttomuus) j. n. e.
Mihinkä nyt sitten jäi äidillisyys, joka oli ainoa ja läpikäyvä luonnon ominaisuus naisessa, niinkuin neiti Key edellä väitti? Näin pitkälle ”väärään suuntaan” ei vielä ikinä ole kukaan naisasian nainen mennyt, kuin mitä neiti Key tässä itse tekee.
Ei, neiti Key! Äidin velvollisuus on naiselle ensimmäinen ja rakkain kaikista velvollisuuksista, muut vähemmin tärkeät saavat väistyä sen rinnalta ellei hän voi niitä toimittaa sen ohessa, kuin hän pitää lasta valvontansa alla. Se nainen, joka tahtoo kehittää muita lahjojaan äidin velvollisuuksien kustannuksella, se ei ansaitse äidin nimeä. Ja kovin pintapuolinen on se nainen, joka katsoo yhteiskunnallisen aseman kannattamisen vaativan hänen aikansa ja voimansa siinä määrin, että hänen täytyy luovuttaa lastensa kasvattaminen toiselle. Sen äidin taas, jonka ansion tähden täytyy tehdä työtä ulkopuolella kotia, kannattanee tuskin palkata vierasta sivistynyttä lapsenhoitajaa. Ansio silloin supistuisi niin vähiin, ettei voitto olisi mistään merkityksestä verraten siihen, että hänen täytyy jättää koti ja lapset vieraan haltuun. Ja mitä muihin kotitoimiin tulee, ne harvoin ovat sitä laatua, ettei äiti niiden ohella voisi lasta silmällä pitää ja sen hoitoa ja kasvatusta huolehtia.
Erikoistapauksissa kyllä saattaa joskus sattua, että sivistynyt ja täysin luotettava lapsenhoitaja on tarpeen vaatima, niinkuin esim. äidin sairaana ollessa. Mutta poikkeustiloja ne tulevat olemaan, ja useimmiten lienee äidillä silloinkin joku sisar, täti tai muu sukulainen, jolle hän mieluummin sen toimen uskoo.
Neiti Key kertoo jonakuna ihmeenä nähneensä erään tapauksen, jolloin nuori rouva, joka osaksi halusta, osaksi ansionkin tähden oli antaantunut erityiseen toimeen ulkopuolella kotia, otti sisarensa hoitamaan kaksivuotista lastaan. Ja tämä teki tehtävänsä niin suurella halulla ja kunnolla, että molemmat olivat täydellisesti tyytyväisiä. Voisin kertoa neiti Keylle, että näitä tämmöisiä ihmeitä on tapahtunut hyvinkin usein ei se ole ainoa kerta, kuin sisar rakkaudella hoitaa sisarensa lapsia. Siinä ei mitään uutta eikä hämmästyttävää ole. Eikä neiti Key siltä ole tässä mitään uutta uraa missään suhteessa esille tuonut, sillä ammoisista ajoista saakka on lapsenhoito ollut naisen huostassa, niin sivistyneen kuin sivistymättömänkin. Mies siihen ei ole milloinkaan puuttunut, ei edes isänäkään.
Yhtä vähän onnistuu neiti Key muitakaan oloja löytämään, jotka olisivat paremmin ”luonnonmukaisia” toimia naiselle, kuin ne, jotka naiset nyt ovat hankkineet itselleen, taikka semmoisia, joita he olisivat halveksineet ja laiminlyöneet, naisellisuudelleen vahingoksi, niinkuin hän ensimmäisessä esitelmässään väittää.
Rakennustaide, jolla alalla naisen kuitenkin, tulee olla vaan miehen apulaisena, muistuttaa neiti Key, ryytimaanviljelys, meijerihoito – siinä ne ovat kaikki! Mikä näistä nyt olisi huomaamatta jäänyt? Eivätkö naiset yhä enenevässä määrässä ole näillekin työaloille antaantuneet? Ovat kyllä, neiti Key itsekin sen myöntää. Ruotsissa on olemassa ryytimaankoulu, hän kertoo, johon vuodesta 1891 naisoppilaitakin otetaan. Haltijoitten luku on vuosi vuodelta lisääntynyt ja johtajan vakuutuksen mukaan ovat naiset hänen koulussaan osoittaneet erinomaista halua ja taipumusta tähän toimeen. Millä neiti Key siis osoittaa, että kaikki ne syytökset, jotka hän on viskannut naista kohtaan, ovat oikeutettuja? Ei niin millään! Fraaseja hänellä on varastossaan runsas määrä, mutta kun hänen tosiasioilla pitäisi sanojaan vahvistaa, tulee tyhjyys esille. Neiti Key itsekin lopulta myöntää, ettei hän kykene tätä vaikeata kysymystä ratkaisemaan, ja siinä vihdoinkin olemme hänen kanssaan täydelleen yhtä mieltä. Parasta, ettei hän olisi yrittänytkään.
Jätän tähän neiti Keyn sekamelskan, joka tosiaan ei olisi kannattanut näinkään pitkää selontekoa.
Sanoin alussa, ettei neiti Keyn esitelmistä ole minkäänlaista tulosta. Mutta on sitä sentään ollut jossakin suhteessa. Miehet, joiden valtaistuin on horjunut, riemuitsevat, kun neiti Key nyt rientää sitä tukemaan. Ja hiveleehän se tietysti heidän itserakkauttaan, tuntuuhan se erinomaisen suloiselta, kun heille näin pyhää savua suitsutetaan, kun nainen jälleen notkistuu polvilleen heidän edessään ja vakuuttaa heille heidän yliherruutensa kestävyyttä maailman loppuun asti. Nya Pressen antaa neiti Keylle lämpimimmän myötätuntoisuutensa, ja eräs sen ruotsalainen kirjeenvaihtaja ennustaa näiden esitelmien tulevan muodostamaan käännekohdan naisasian kulussa. Olkoon heille kernaasti suotu tämä lyhyt ilo, helpotukseksi kaikkien tappioiden välillä. Illusiooneilla on aina viehätyksensä, vaikkakin niitä ennen pitkää seuraa – katkera pettymys.
Muutamat takapajulle jääneet ”maaseutunaisetkin” ovat myöskin pitkistä ajoista rohjenneet taas neiti Keyn turvissa kynään tarttua. Viisaimmin olisivat kumminkin tehneet, jos nytkin olisivat pysyneet alallaan, sillä heidän aikansa on auttamattomasti ollut ja mennyt.
Ettei naisilta vieläkään puutu revoltin, kapinan voimaa, niinkuin neiti Key muun ohessa väittää, sen osoittavat ne monet vastalauseet, jotka hänen esitelmiensä johdosta ovat ilmestyneet, sekä sanomalehdissä että kirjasissa, niin Suomessa kuin Ruotsissakin. Huomattavimpia edellisten joukossa meillä ovat E. L:n kirjoitus Koti- ja Yhteiskunnassa, L. H:n Nutidissa ja A–i–an Nya Pressenissa.
Yllä mainituista kirjasista on toinen, Alma Gleven ”En protest” ilmestynyt Ruotsissa, toinen ”Till Ellen Key” nimettömältä tekijältä Suomessa.
Edellisessä näistä tehdään neiti Keylle se huomautus, että naisvoima siinä merkityksessä kuin hän sen ottaa, on jo ammoisista ajoista ollut vapautunut. Nainen on saanut vaimona ja äitinä antaa itsensä alttiiksi rakkaudessa, uhrata sydänverensä niiden eteen. Jos niin on vaadittu, hoitaa heitä, vaalia heitä siksi kuin selkä on mennyt koukkuun ja päälaki vaalennut. Rakkautta ei suinkaan tarvitse opettaa naiselle, siihen hänellä vieläkin on sekä halua että kykyä. Vaan hänellä ei ole siihen useinkaan tilaisuutta. Ei se ole nainen, joka kosii, ei nainen, joka perhettä voi perustaa, ei hän nykyisten yhteiskuntaolojen vallitessa ole perheen elättäjänä. Ja siinä tapauksessa täytyy hänen saada käyttää voimiaan toisella taholla. Mutta sydämetöntä on huudahtaa naiselle: erotiikkaan ja äidillisyyteen sinulla ainoastaan on kykyä ja taipumusta, sillä alalla sinä ainoastaan tulet onnelliseksi, kun niistä ei toinen eikä toinen kumminkaan ole naisen vallassa.
Neiti Keyn väitteen naisen puuttuvasta työkyvystä sanoo Alma Cleve johtuvan siitä, että naisella yhä vieläkin on niin rajoitettu työala. ”Du som är kvinna, kan ingenting vinna” (Sinä joka olet nainen, et mitään voita vainen), oli kerran eräs pikkuinen poika pannut päällekirjoitukseksi joululahjaan, jonka hän antoi rouva Cleven tyttärelle. Ja tuo tieto se on, joka ehkäisee naisen työhalun ja työkyvyn. Lahjakkaimmallakin naisella on tuhatta vertaa enemmän ulkoapäin tulevia esteitä ja vaikeuksia kuin miehisellä työtoverilla. Ponnistelkoon hän voimiaan kuinka paljon tahansa, parhaat ja tärkeimmät toimet ne kumminkin pidätetään miesten hallussa, hän saa kiittää, jos hänelle murunenkin suodaan rikkaan pöydältä, jos mies sallii hänen päästä edes semmoiseenkaan paikkaan, missä on paljon työtä ja niukasti palkkaa.
Lopuksi Alma Cleve nuhtelee neiti Keytä siitä tavasta, jolla hän naisille puhuu, niistä nöyryytyksistä, joita hän viskaa heille vasten silmiä, siitä röyhkeydestä, jolla hän on anastanut itselleen vallan puhua naiselle niinkuin järjettömälle, ala-arvoiselle olennolle. Ellei tätä hänen menettelyänsä vastaan nousisi ääniä naisten puolelta, silloin todella ”naisvoima” olisi vaarallisilla harhateillä.
Toisin puhui Natsarealainen profeetta ennen naiselle. Hän se oli, joka antoi naiselle tasa-arvon miehen kanssa, ei koukkuisten vertailujen kautta, joissa tunne pannaan toiseen vaakaan, nerollisuus toiseen, vaan tosi-ihmisen merkityksessä, jossa tunne, järki ja henki muodostavat kokonaisuuden. Se käsitys, jonka nainen saa hänen sanoistaan siitä, mikä ja minkälainen hänen tehtävänsä ja asemansa tulee olla, antaa hänelle parhaimman naisvoiman. Eikä mikään uudenaikainen Pythia kykene niiden sanojen totuutta kumoamaan.
Kirjasessa Till Ellen Key, kvinnofrågans prima principia kerrotaan mainitulle esitelmäin pitäjälle erinomaisen selvällä tavalla ja vakuuttavalla totuudella niitä naiskysymyksen ensimmäisiä periaatteita, jotka hän näyttää unohtaneen.
Ihmiselliset oikeudet ovat jo periaatteessa tunnustetut yhtäläisiksi kaikille ihmisille. Yhteiskunnat edustavat ihmiskuntaa kokonaisuudessaan, siis tulee niiden noudattaa mainittua periaatetta. Ihmisellisten oikeuksien yhtäläisyydestä seuraa niinmuodoin yhteiskunnallisten oikeuksien yhtäläisyys.
Yhteiskunnan lait määrittelevät yhteiskunnalliset oikeudet ja niitä seuraavat velvollisuudet. Siitä johtuu, että yhteiskunnan lakien tulee olla yhtäläiset kaikille yhteiskunnan jäsenille. Elleivät niin ole, asettavat ne sen, joka ei nauti yhdenvertaisuutta toisten kanssa, ulkopuolelle lakia, ja samalla osaksi myöskin ulkopuolelle yhteiskuntaa, jossa heillä niin sanoen on vaan vieraan oikeudet.
Ja niin todella onkin laita, mitä naiseen tulee. Monessa suhteessa hänen asemansa meidänkin maassamme on sama kuin täällä oleskelevien ulkomaalaisten. Sen todistaa kirjan tekijä esiintuomalla useita vertailukohtia.
Mutta sen lisäksi naiselta puuttuu paljon muitakin oikeuksia, joita miehiset yhteiskuntajäsenet nauttivat. Semmoiset olosuhteet luonnollisesti herättävät naisessa, jolla on karaktääriä ja itsetuntoa, katkeruutta yhteiskuntaa kohtaan. Hän näkee kuinka kaikki miehet aina päivätyöläiseen saakka pyrkivät oikeuksiaan laajentamaan, niitä oikeuksia, joista hän on tykkänään poissuljettu. Hän näkee lakia laadittavan ja muutettavan, ilman että hänellä on niihin sananvaltaa, vaikka hänen tulee niille alistua yhtä hyvin kuin miehenkin, ja vaikka nämä lait hänenkin etujaan kipeästi koskevat. Selitettyään mitä kaikkia haittoja nämä vääryydet naista kohtaan tuottavat, tulee kirjoittaja siihen kumoomattomaan johtopäätökseen, että naisen tulee saada vapautta kehittämään luonnollisia taipumuksiaan työhön, vapautta käyttämään saavutettua työkykyään, vapautta omaisuutensa hoitamiseen ja töittensä edesvastaukseen, vapautta ottamaan osaa lainlaadintaan, tai toisin sanoen, naisen tulee saada:
Täydellisesti yhdenvertaiset kansalaisoikeudet yhteiskunnan kaikilla aloilla.