Arttelit ahkerat luokaa

Arttelit ahkerat luokaa Kirjoittanut Jalmari Virtanen

Kohta taas koittavi aika,

Kun peltoa raatava rahvas

Auransa kurkehen käy

Peltoa muokkailemaan.

Siementä kallista kylvää hän

Maaemon muhkeaan multaan,

Tarmokas mielensä on

Toiveita tulvehillaan:

Tästä se syksyllä nousee

Karjalan lapsille laiho,

Pilvet kun kastetta suo,

Aurinko armauttaan.

Nousevi, nousevi pellosta

Läikkyvä, kultainen vilja,

Tarmolla työhön jos käy,

Voimia säästä kun ei.

Siispä nyt peltoa vanhaa

Ja uuttakin uskovin mielin

Käykäätte kääntämähän,

Nälkä ett’ poistuisi pois.

Valkoiset vainolan miehet ne

Raiskasi Karjalan maata,

Kuoleman kylvöä vain

Maallemme armaalle toi.

Mutta me tahdomme kaiken

jälleen korjata, nostaa

Pirttimme entiselleen,

Vainiot aaltoilemaan.

Ei tule orttemme alle

Sellaista puutetta, tuskaa,

Mielen mi lannistais,

Uskomme voittoomme veis.

Karjala on punamaa,

Ja sen raatajarahvas

Onnensa lunnaiksi taas

Tarmolla toimehen käy.

Innolla työhön käykää,

Tarttukaa kurkehen auran;

Maastapa, maastapa voi

Ouruta onnemmekin.

Yksin jos voimia puuttuu,

Yhdessä varmasti voitte

Vastukset vaikeatkin

Tieltänne työnnellä pois.

Käykää toimehen joukolla,

Arttelit ahkerat luokaa,

Niin nälkä se poistuvi pois,

On onnekas Karjalan maa.

1922

Lähde: Virtanen, Jalmari 1936: Valittuja runoja. Valtion kustannusliike Kirja, Petroskoi.