Arttelit ahkerat luokaa

Arttelit ahkerat luokaa

Kirjoittanut Jalmari Virtanen


Kohta taas koittavi aika,
Kun peltoa raatava rahvas
Auransa kurkehen käy
Peltoa muokkailemaan.
Siementä kallista kylvää hän
Maaemon muhkeaan multaan,
Tarmokas mielensä on
Toiveita tulvehillaan:
Tästä se syksyllä nousee
Karjalan lapsille laiho,
Pilvet kun kastetta suo,
Aurinko armauttaan.
Nousevi, nousevi pellosta
Läikkyvä, kultainen vilja,
Tarmolla työhön jos käy,
Voimia säästä kun ei.
Siispä nyt peltoa vanhaa
Ja uuttakin uskovin mielin
Käykäätte kääntämähän,
Nälkä ett’ poistuisi pois.
Valkoiset vainolan miehet ne
Raiskasi Karjalan maata,
Kuoleman kylvöä vain
Maallemme armaalle toi.
Mutta me tahdomme kaiken
jälleen korjata, nostaa
Pirttimme entiselleen,
Vainiot aaltoilemaan.
Ei tule orttemme alle
Sellaista puutetta, tuskaa,
Mielen mi lannistais,
Uskomme voittoomme veis.
Karjala on punamaa,
Ja sen raatajarahvas
Onnensa lunnaiksi taas
Tarmolla toimehen käy.
Innolla työhön käykää,
Tarttukaa kurkehen auran;
Maastapa, maastapa voi
Ouruta onnemmekin.
Yksin jos voimia puuttuu,
Yhdessä varmasti voitte
Vastukset vaikeatkin
Tieltänne työnnellä pois.
Käykää toimehen joukolla,
Arttelit ahkerat luokaa,
Niin nälkä se poistuvi pois,
On onnekas Karjalan maa.

1922


Lähde: Virtanen, Jalmari 1936: Valittuja runoja. Valtion kustannusliike Kirja, Petroskoi.