Armollinen Asetus eläinlääkärinammatin harjoittamisesta Suomessa
1910
N:o 35
Hänen Majesteettinsa Keisari on, Keisarillisen Suomen Senaatin alamaisesta esityksestä, Pietarhovissa ollessaan 22 p:nä kesäkuuta / 5 p:nä heinäkuuta 1909 suvainnut Armossa vahvistaa seuraavan asetuksen eläinlääkärinammatin harjoittamisesta Suomessa.
Oikeuden eläinlääkärinammatin harjoittamiseen Suomessa voipi Lääkintöhallitus hakemuksesta antaa Suomen kansalaiselle, joka eläinlääkäriopistossa Keisarikunnassa tahi ulkomaan eläinlääkärikorkeakoulussa, jonka Lääkintöhallitus sitä varten hyväksyy, on suorittanut täydellisen eläinlääkäritutkinnon.
Samallainen oikeus olkoon, Lääkintöhallitukselle tehdyn ilmoituksen perästä, muullakin henkilöllä, joka on Venäjän alamainen ja oikeutettu asettumaan Suomeen asumaan sekä sanotulle hallitukselle on näyttänyt olevansa oikeutettu Venäjän Keisarikunnassa voimassa olevain määräysten mukaan ilman rajoitusta siellä harjoittamaan eläinlääkärintoimintaa.
Ilman eri ilmoitusta ovat Suomeen sijoitetun Venäjän sotaväen eläinlääkärit oikeutettuja harjoittamaan eläinlääkärintoimintaa tässä maassa. Kenraalikuvernööri ilmoituttaa vuosittain tammikuussa Lääkintöhallitukselle ne eläinlääkärit, jotka palvelevat mainitussa sotaväessä, sekä vuoden ajalla niihin nähden tapahtuneet muutokset.
Eläinlääkärinoppilaalla, joka 1 §:ssä mainitussa laitoksessa on suorittanut alustavat opinnäytteet sekä ainakin kaksi lukukautta nauttinut kliinillistä opetusta, olkoon lupa, kun häntä siihen pyydetään, yksityisissä tapauksissa antaa eläinlääkärinapua, mutta älköön sellainen henkilö, paitsi 3 §:n 2 momentissa mainitussa tapauksessa, yleisesti tarjoutuko eläinlääkärinammattia harjoittamaan.
Yleisessä palkkasäännössä olevaan eläinlääkärinvirkaan tahi eläinlääkärin palkkaamista varten yleisistä varoista apurahaa nauttivan kaupunki- tahi maalaiskunnan tai yksityisen yhdistyksen eläinlääkärintoimeen älköön määrättäkö muuta kuin se, joka 1 §:n mukaan on oikeutettu harjoittamaan eläinlääkärinammattia Suomessa, älköönkä sitä myöskään muu kuin semmoinen eläinlääkäri hoitako.
Kuitenkin voidaan, kun asianhaarat vaativat, sellainen eläinlääkärinoppilas, kuin 2 §:ssä sanotaan, määrätä hoitamaan 1 momentissa mainittua eläinlääkärintointa.
Joka, olematta siihen 1, 2 ja 9 §:n mukaan oikeutettu, ammattimaisesti eli korvauksesta hoitaa tai tarjoutuu hoitamaan eläinten tauteja tai ruumiinvammoja, rangaistaan enintään neljänsadan markan sakolla, ellei yleisen rikoslain mukaan teosta ole tuleva ankarampi rangaistus.
Tämän pykälän säännös ei kuitenkaan koske eläinten salvamista.
Jos 1 §:n 2 momentissa mainittu eläinlääkäri edeltäpäin ilmoittamatta harjoittaa eläinlääkärinammattia Suomessa muuten kuin siellä tilapäisesti oleskellessansa, vetäköön sakkoa enintään kolme sataa markkaa.
Jos eläinlääkärinoppilas rikkoo 2 §:n säännöstä, vetäköön sakkoa enintään kolmesataa markkaa.
Eläinlääkäri, joka on asettunut tähän maahan ammattiaan harjoittamaan, olkoon velvollinen viivyttelemättä ilmoittamaan asuinpaikkansa Lääkintöhallitukselle. Jos hän muuttaa asuinpaikkaa, olkoon sama laki.
Saavutetusta oikeudesta eläinlääkärinammatin harjoittamiseen Suomessa kuuluttakoon Lääkintöhallitus viivyttelemättä maan virallisissa sanomalehdissä.
Suomessa oikeutetuista eläinlääkäreistä on Lääkintöhallituksessa pidettävä yhtäjaksoista luetteloa eli nimikirjaa, ja on ote siitä vuosittain ennen maaliskuun 1 päivää Lääkintöhallituksen toimesta painosta julkaistava ja lähetettävä maan apteekkeihin sekä levitettävä maan virallisten sanomalehtien liitteenä.
Ne eläinlääkärit, jotka 1 §:n 2 ja 3 momentin mukaan saavat tässä maassa harjoittaa eläinlääkärinammattia, merkitään joka vuodelta eri luetteloon, joka niinikään ennen maaliskuun 1 päivää on julkaistava niinkuin edellä on sanottu.
Henkilö, joka on käynyt Helsingissä yleisillä varoilla vuosina 1882–1892 avustetun eläinvälskärikoulun, on oikeutettu hoitamaan yksinkertaisempia kotieläintauteja.